Näytetään tekstit, joissa on tunniste Retket. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Retket. Näytä kaikki tekstit

10.1.2023

Viikonlopun huviretki

Lauantaina retkeilin ystävän kanssa Helsinkiin saamaan hengenravintoa taiteesta.
Taidehallissa oli Hannu Väisäsen 12 kattoa -näyttely.
Väkeä oli paljon, koska näyttely oli viimeistä viikonloppua auki ja taiteilija oli itse paikalla esittelemässä näyttelyä.

Väenpaljous oli vähän ahdistavaa pandemia-ajan eritäytyneisyyteen tottuneelle, enkä ihan täysin rennosti pystynyt nauttimaan näyttelystä. Ehkä on kuitenkin hyvä mennä joukkoihin siedättämään itseään.

Vanhoista liuskekivikattotiilistä ja keramiikkaesineestä tehty installaatio.

Lounas Bulevardin Levant-ravintolassa ja sen jälkeen pääkohteemme, Sinebrychoffin taidemuseon Kirsikka puun alla – japanilaisia puupiirroksia -näyttelyyn.
Näyttely on avoinna 15.1.2023 asti, eli vielä ehtii. Kannattaa käydä, tämä oli elämys.
Väkeä oli täälläkin paljon ja jouduimme jonottamaan museoon puolisen tuntia. Hyvä juttu tietysti, että sisään pääsi vain tietty määrä ihmisiä. Puupiirroksissa on niin paljon hienoja yksityskohtia, että niitä täytyy saada katsoa läheltä.
Tämä kuva oli suosikkejani: Kikugawa Eizan (1787–1867): Tamayatalon kurtisaani. Sommittelu on erikoinen, mutta tasapainoinen ja dynaaminen.

Toyohara Kunichika (1835–1900):
Näyttelijät Seki Sanjuro, Onoe Baiko, Sawamura Tanosuke ja Nakamura Shikan näytelmässä Kuun puuttuva lautanen, rakastajan polun iltapimeys.
Puupiirroksissa kasvot on tehty hyvin yksinkertaisesti, vähän jopa sarjakuvamaisesti, mutta niihin on saatu valtavasti ilmettä. Vaatteiden kuosit ja laskokset on kuvattu taidokkaasti.

Täytyy laittaa mukaan myös yksi Hokusai (1760–1849), Fuji etelätuulessa kirkkaana aamuna (Punainen Fuji), sarjasta Kolmekymmentäkuusi näkymää Fuji-vuorelle.

Nämä kuvat antavat vain heikon viitteen siitä, millaisia aarteita näyttely sisältää.
Päivän retki oli erittäin virkistävä ja inspiroiva. Paluumatka sujui uutta seikkailua suunnitellessa.

27.7.2021

Visiittivinkkejä

Aika on kulunut niin tiiviisti kotimaisemissa, että metsittyminen uhkaa. Niinpä lähdin pienelle, parin päivän Pirkanmaa-tripille.
Neron sisarusten kesäpaikka tarjosi tukikohdan ja kisujen henkilökunta toimi oppaana pariin mielenkiintoiseen puutarhakohteeseen.

Isäntäni, Neron veli, Svantte on vanttera komistus, joka ei turhaan hötkyile.

Emäntäni, Neron sisko, Mörkö-neiti on kuin kopio veljestään, mutta paljon sirompi. Hän nauttii ikkunasta avautuvasta luonto-ohjelmasta.

Aloitimme retkemme lounaalla Kangasalalla, ravintola Paakarissa. Ruoka ja tarjoilu olivat erinomaisia, suosittelen. Kiva terassi ruokailuun.
Kuva vie meidät seuraavaan kohteestamme, Arboretum Frickiin.

Arboretum Frick on tänä keväänä avattu yksityinen arboretum ja puutarha. Minun kuvani eivät tee oikeutta upealle paikalle, kannattaa vilkaista heidän kotisivujaan tuosta linkistä.
Puistossa kasvaa yli 800 alppiruusu- ja atsaleapensasta, ne eivät tietenkään nyt olleet kukassa, on siis syytä vierailla ensi kesänä uudelleen. 3,2 hehtaarin alueella on satoja erilaisia puita ja pensaita eripuolilta maailmaa.

Tilalla on myös kahvila, missä nautimme jälkiruoan kierroksen jälkeen.

Seuraavana päivänä vierailin Pälkäneellä sijaitsevalla Pajuparvi Helena Tiililä -viinitilalla. Tila sijaitsee lähellä Pälkäneen rauniokirkkoa.
Siellä kasvatetaan viinirypäleitä sekä kasvihuoneissa, että avomaalla. Lisäksi tuotetaan pajuja, yrttejä ja marjoja. Vanha navetta on muuttunut viihtyisäksi kahvila-tilapuodiksi, josta voi ostaa tilan tuotteita ja nauttia herkkuleivonnaisia.

Elävä pajumaja

Lisäksi löytyy monia viehättäviä museokokonaisuuksia. Tässä vanhaan riiheen tehty keittiömuseo. Siellä voi tarkastella keittiötavaroita eri aikakausilta.

Pullomuseo

Yhden museoaitan esineistöä

Paikassa on miellyttävä tunnelma ja paljon katsottavaa. Minä viihdyin tuolla pari tuntia ja tuntui, etten ehtinyt vielä nähdä kaikkea. Tilan emäntä, Helena, kertoi auliisti kasveista ja viinilajikkeista sekä paikan historiasta.
Taidan poiketa uudestaan syyskuussa kun rypäleet kypsyvät, niitä on silloin myynnissä tilapuodissa.

Mukavaa viikkoa kaikille!

11.4.2021

Menneiden kaivelua

Moni on kertonut, että korona-aikana on mieleen tullut paljon vanhoja asioita ja jo unohtuneisiinkin ystäviin on etsitty yhteyttä.
Täällä kaiveltiin menneitä ihan kirjaimellisesti kun metallinetsijät pyysivät taas lupaa saada tutkia niemeäni.

Nyt oli hyvä tutkia myös peltoja kun kasvukausi ei ole vielä alkanut. Kaikenlaista löytyi taas. Ehkä merkittävin löytö oli kaareva rautaesine, joka arkeologin mukaan voisi olla osa kuontalopuikosta. Ikävä kyllä en ottanut siitä kuvaa.
Mitään kovinkaan vanhaa löytöä ei saatu, mutta potentiaalinen paikka, sanoivat etsijät. He ovat järven ympärillä tehneet hienojakin löytöjä ja ilmoittaneet paikat Museovirastolle mahdollisia jatkotutkimuksia varten.

Metallinetsintä on kyllä kiehtovaa puuhaa.

Minä bongasin metsässä ensimmäisen sinivuokon.

Neljä miestä jäi vielä haravoimaan alueita kun minun piti lähteä online-joogatunnille.
Illalla löysin portaalta viestin.
Hevosenkenkä ja pussillinen pikkulöytöjä.


 

Tälläisiä löytöjä. Jokin valjaiden osa luultavasti, 5 penniä vuodelta 1898, pari nappia ja jonkinlainen koru. 

Minusta se näyttää hevoselta, siinä on kaksi reikää, ollut ilmeisesti kiinnitetty johonkin. Vai onko se istuva aarnikotka? Jos joku tietää mikä tuo on niin kertokoon.
Oli mielenkiintoinen päivä ja opin paljon jutellessani etsijöiden kanssa.



28.10.2020

Muinaista etsimässä

Sain taannoin puhelinsoiton, jossa tiedusteltiin mahdollisuutta tulla mailleni tutkimaan maastoa metallinetsimen kanssa.
Järven ympäristössä on tehty muinaislöytöjä ja suojelualueen mäet kiinnostivat etsijöitä.

Metallia löytyi. Vanhoja taottuja nauloja ja hevosenkenkiä sekä piikkilankaa, jota pitää käydä poistamassa piakkoin.

Etsintä on kiehtovaa puuhaa. Ikävä kyllä ei löytynyt rahaa tai muinaisia koruja. Maasto piti salaisuutensa.

Hevoset ovat ilmeisesti olleet töissä metsäalueella ja osa maista on ollut varmasti laitumenakin, koska se on ollut aidattu piikkilangalla.
Oli mielenkiintoinen retki vaikka aarteita ei löytynytkään.

Mukavaa viikkoa kaikille!

19.8.2019

Rakkautta ensisilmäyksellä

Lauantaina puutarhabloggaajia kokoontui Kotipuutarhalehden kutsumina syystapaamiseen Raaseporiin, Tahvosten taimistolle. Kun oltiin saatu vatsat täyteen herkkuja,  päätoimittaja Maija Stenman valisti meitä mitä kannattaa istuttaa syksyllä.  Kekkilän Mari Kaartokallio antoi kattavan tietoiskun katteista ja syysistutusmullista.

Heti astuessani huoneeseen silmäni nauliutuivat pöydän kukka-asetelmaan ja se oli menoa. Rakkautta ensisilmäyksellä.

Ulkona Ruduksen Iia Suikki esitteli betonikiviuutuutta, Riimukiveä.

Kivistä voi latoa mieleisiään, enemmän tai vähemmän orgaanisia kuvioita ja sitoa vaikka rinnepenkin kivikkokasveille. Kivi on läpäisevyytensä vuoksi hyvä valinta myös hulevesille.

Tietoiskujen jälkeen pääsimme kiertelemään taimistolla. Sanna Tahvonen seurasi ryhmäämme suurella peräkärryllä varustetulla lavamönkijällä. Kuten huomaatte en ollut ainoa, joka menetti sydämensä 'Pink Annabelle' pallohortensialle. Lava täyttyi hetkessä taimiruukuista.

Tomi Tahvonen vastaili joukkomme lukemattomiin kysymyksiin asiantuntevasti ja kuten huomaatte Sannalla on jo peräkärrykin täynnä bloggaajien haalimia taimia.
Päivä oli antoisa ja aika kului kuin siivillä. Oli kiva tavata taas blogikavereita ja sain sekä heiltä, että isänniltä paljon uutta tietoa ja vinkkejä.

Tahvoset-taimisto on valtavan laaja ja näimme siitä vain murto-osan. Kaikki taimet olivat erittäin laadukkaita ja hyvässä kasvussa. Evääksi saimme vielä laatikollisen kauniita ja maukkaita Petteri-omenoita.
Minäkin huluan oman Petterin puutarhaani.
Kiitos kaikille runsaasta informaatiosta ja hyvästä seurasta. Pink Annabelle on jo istutettu.

19.7.2019

Riemuja ja murheita

Lauantaina suuntasin Raumalle, jo perinteeksi muodostuneelle kesäretkelle Vakka-Taimeen blogiystävien kanssa.
Aiemmilla vierailuilla aika on aina loppunut kesken ennen ruusutarhaan tutustumista ja tarkoitus oli paikata tämä puute.

Saimme nauttia ruusujen tuoksusta aurinkoisessa säässä Vesa Muurisen asiantuntevalla opastuksella.

Ennen ruusutarhaa oli tietysti tehtävä kierros melkein koko kasvitieteellisessä puutarhassa. Oravanpesän Kati ihastelee Kanadanliljoja.
Vakka-Taimessa on aina jotakin uutta ja jännittävää nähtävää ja koettavaa. Pellolle syntynyt uskomaton paratiisi on hurjan inspiroiva erikoisine asukkeineen.

Virvokkeet maistuivat uuvuttavan, mutta antoisan kierroksen jälkeen.

Ihan pikkuisen kertyi kotiinviemisiäkin :)
Vakka-Taimessa voi tehdä hankintoja enemmän kuin jaksaa kantaa, sillä "ostoskärryillä" tuotteet kulkevat kätevästi autolle.

Suvikummun Marja oli organisoinut retken ja lopuksi saimme nauttia Marjan upeasta puutarhasta sekä kauniista ja maistuvista herkuista. Tuhannet kiitokset ihanalle Marjalle, että sait taas meidät yhteen puhumaan puutarhaa ja saamaan vertaistukea.

Minulla oli Nerolle tuliaisina korillinen pusuja ja rapsutuksia blogikavereilta, mutta kissaa ei näkynyt missään. Se ei ole aivan tavatonta, mutta ruokakuppikin oli koskematon ja se herätti huolta. Kun pehtooria ei seuraavanakaan päivänä kuulunut kupille, olin illalla jo huolesta sairas. Huuteluihini ei vastattu (ei niihin koskaan vastata).
Lopulta päätin lähteä etsimään ja pitkän kierroksen jälkeen osuivat kissan silmät taskulampun valokeilaan tallin ylisillä. Nero oli piiloutunut perimmäiseen nurkkaan ja näytti surkealta.
Pelkäsin, että se on saanut myrkkyä.
Kissa oli veltto ja poissaoleva enkä uskaltanut odotella aamuun lääkäriin pääsyä, vaan lähdimme sunnuntaiyönä Vantaalle eläinsairaalan päivystykseen.


Neroa tutkittiin, mutta mitään tuntuvaa vikaa ei löytynyt. Vatsakin ajeltiin paljaaksi ultraa varten, röntgenkuvassa ei näkynyt mitään poikkeavaa ja verikokeet olivat muuten normaalit, paitsi tulehdusarvot selkeästi koholla. Nero sai kipulääkettä, antibioottia ja nesteytystä.
Mukaan saimme antibioottikuurin ja tulehduskipulääkettä. Kotona olimme vasta aamulla kello kuusi.
Seuraavana päivänä soitin Neron omalle lääkärille ja hän arveli, että Nerolla on loisten aiheuttama keuhkotulehdus. Olin vähän aiemmin käynyt lääkärillä hakemassa tehokkaamman loishäädön, koska arvelin, että käyttämäni Broadline ei ole tarpeeksi tehokas, koska kissa köhi.
Tällä hetkellä Nero voi jo paremmin ja ruokakin on maistunut.
Ongelmallista on ollut pitää Nero sisällä ja ulkoilla vain valjaissa. Nero viihtyy päivät pihalla makoillen ja minä puuhastelen omiani lähistöllä. Kissan someriippuvuus vaatii kuitenkin myös kävelylenkkejä reviirin äärillä, viestejä tutkimassa ja merkkejä päivittämässä.  Minulla on paljon laastareita lääkkeiden annon seurauksena ja olen oppinut ottamaan hanskat mukaan retkille, sillä kotiinpaluun ajankohdasta tulee helposti riitaa. Eli Nero on taas voimissaan. Ensiviikolla käymme kontrollissa omalla lääkärillä.
Lämpöisiä kesäpäiviä kaikille!

1.5.2019

Terveisiä Lahdesta

Sunnuntaina vierailin ystäväni kanssa Lahden Pihapiirimessuilla. Luultavasti enemmistö katsasti messut lauantaina, sillä sunnuntaina oli aika rauhallista vaikka väkeäkin oli liikkeellä.

Messujen yleisalueen koristelusta vastasi blogitapaamisista tuttu Eija Ojaranta ja se olikin messujen parasta antia. Alueelle oli loihdittu kokonainen puutarha, vajoineen, kompostinurkkauksineen, hyötytarhoineen ja ötökkämaailmoineen. Ihastuttava väriyhdistelmä tässä kukkaistutuksessa.







Nepalilaisen taiteilijan Milan Rain maailmanlaajuinen, yli 50 maahan levinnyt, projekti, White Butterflies toi tunnelmaa messujen keskelle.
Perhoset tuovat mukanaan iloa, onnellisuutta, kauneutta, lupaa olla juuri sellainen kuin olet.
Vierailijoita kehotettiin ottamaan kuva perhosparven alla ja tägäämään se osaksi projektia.

Minusta kasveja, varsinkin perennoita oli vähemmän myynnissä kuin aiempina vuosina. Pionit ja pelakuut, sekä yrtit olivat kuitenkin monilukuisina paikalla.

Ostin kokeiluun wasabin taimen ja pari muutakin yrttiä. Harmikseni huomasin kotona, että latva-artisokan taimessa oli kirvatkin valmiina. Niitä minulla olisi ihan omasta takaa. Koska sisällä kasvaa paljon taimia, jouduin laittamaan artisokan karanteeniin.

Messujen ilopilkkuja oli myös Nura Leinon hurmaavat vihanneskimput.



Messuilla oli tietysti myös paljon puutarhakalusteita ja -koneita, piharakennuksia, kasvihuoneita ja monenmoisia oheistuotteita.
Kivat ja sopivan kokoiset messut.
Pari blogituttuakin tapasin, mikä on aina ilahduttavaa.

Messukatsauksen myötä toivotan kaikille Iloista Vappua!