Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapaamiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tapaamiset. Näytä kaikki tekstit

13.8.2018

Kissoja ja ihmisiä

Sunnuntaina kissaihmiset kokoontuivat teeman äärelle Purnauskis-kissakahvilaan Tampereelle.
Kahvilan asukkaat, kuvassa Piki, osasivat ottaa kaiken ihailun irti hurmaantuneista vierailijoista.

Lumipallo tarkkaili tilannetta rennosti katonrajasta.

Kahvilan vetonaulat, kaksi pentua, saivat yleisössä aikaan pentukuume-epidemian. Tässä Namitassu nauttii huomiosta.

Innokkaita leikittäjiä riitti ja pennut saivat tyhjentää akkunsa. Yllä Namitassu alla Peipponen.

Kahvilan ikkunan taaksekin kertyi yleisöä ihmettelemään pentuja ja lattialla konttaavia asiakkaita.

Elinalla oli mieleistään seuraa, kultaa ja hopeaa, kuten hän asian ilmaisi. Edessä Viiru ja Elinan kupeessa Micu.

Lumi rentoutui välillä katsemalla kala-tv:tä.

Kahvilan seinillä oli muotokuvia asukkaista ja muistakin kisuista.

Tuija ikuisti Micun suloisuutta.

Pennut uuvahtivat lopulta, Namitassu löysi turvallisen paikan nokosille.

Seurapiirielämä vaatii veronsa, Lumikin päätti ottaa torkut.
Vierailijat saivat nauttia ihanista makeista herkuista ja kuohuvasta juomasta, kiitos Tiina!
Tuijalle suuri kiitos tapaamisen organisoimisesta!
Oli kiva tavata teitä kaikkia.

Primacat sponsoroi Purnauskiksen asukkaita ja vierailijoillekin oli varattu runsaat tuotekassit kotikissoille vietäväksi. Kassit kiinnosti kovasti myös kahvilan asukkaita, Piki ja Hugo tutkivat sisältöä.
Meillä kotona Nero maisteli heti herkkuja ja varsinkin "Hurmaavan kanan ja rikkaan kanin" (Charming chicken with rich rabbit) liitto upposi salamana maalaispojan köyhään myyrään tottuneeseen vatsaan.

17.7.2018

Vieraisiin pöytiin

Viime viikolla sain pyöristää vatsaani vieraiden pöytien herkuilla. Tai eivät ne kovin vieraita olleet tuttujen pöytiä, kesäherkuilla katettuna.
Torstaina juhlittiin Helsingin Käpylän idyllissä, mukana oli mm. kuvan "vaahteramäen eemeli".

Sää suosii puutarhajuhlia aurinkovarjon alla.

Lauantaina suuntasin Raumalle Marjan luo puutarhabloggareiden tapaamiseen ja juhlimaan Suvikumpu-blogin kymmenvuotista taivalta.
Viiru istui portailla vastaanottamassa vieraita.

Herkullisen aamiaisen jälkeen lähdimme yhteen puutarhureiden pyhiinvaelluskohteista: Vakka-Taimeen, missä Vesa Muurinen esitteli meille satumaista puistoa ja toinen toistaan erikoisempia kasveja. Hurja määrä tietoa tulvi taas puutarhagurun huulilta. Ilma oli sakeana kysymyksiä ja kaikkiin löytyi vastaus.
Aiemmin retkeilimme täällä kesäkuussa 2016, siitä kertoo postaus täällä.

Keltaiset Kanadanliljat kukassa.

Aika monen ostoskoriin päätyi Kanadanliljan herkkä punainen versio.

Tämänkin olisin halunnut, jokin luppio, jota ei tällä hetkellä ollut myynnissä.

Ostin monarkkiperhoselle tuliaisiksi mesisilkkiyrtin taimen, katkaisin kukinnon maljakkoon istuttaessani kasvin  ruukkuun.
Kun etsin tietoa netistä törmäsin tähän:
"Tämä laji on säädetty haitalliseksi vieraslajiksi koko EU:n tasolla, minkä johdosta lajin maahantuonti, kasvatus, myynti ja muu hallussapito sekä ympäristöön päästäminen on kielletty."
Kääk, minusta tuli tietämättäni kasvirikollinen. Lupaan pitää yrttiä tarkasti silmällä ja hävittää sen jos se osoittautuu pahantapaiseksi.

Pionien äärellä.

Antoisan retken jälkeen palasimme Marjan herkkujen ääreen Suvikumpuun.
Saaripalstan Saila ehti seurustella Ruusan kanssa.

Puutarhassa-blogin Maria auttoi kuvaamaan muistiin aiemmin Marjalta saamieni pelakuiden unohtuneita nimiä.

Marja on armoitettu pitokokki, häneltä syntyvät kauniit ja suussasulavat herkut kymmenelle tai 200:lle syöjälle.
En tiennyt, että voisin syödä niin paljon. Kun olin jo ääriäni myöten täynnä, jälkiruokakin nautittuna, purjehti pöytään vielä tämä kaunotar.

Muutkin halusivat ikuistaa upean Pavlovan ja tuli todistettua vanha viisaus: jälkiruualle on oma vatsansa.
Juhlimme iltaan asti puutarhajuttujen parissa. Taimivaihtoakin oli ja kotiutin muutamia mielenkiintoisia perennoita ystäviltä. Nero sai Marjalta tuliaisiksi aidon kissanmintun, siitä kehräävä kiitos.
Paitsi, että oli hauskaa, niin opin aivan valtavasti puutarha-asiaa tällä retkellä. Minusta saattaa kehkeytyä vielä kunnon perennankasvattajakin, ainakin innostus on tarttunut näistä tapaamisista.
Kiitos Marjalle kesän kohokohdan järjestämisestä ja ihanista herkuista, jotka syöpyivät lähtemättömästi makumuistiini! Kaikille kiitos hauskasta seurasta ja puutarhavinkeistä!
Paluumatkastakaan ei puuttunut jännitystä, pari kertaa jouduin jarruttamaan peuran takia. Ensimmäisellä kerralla tielle aikonut sorkkajalka pelästyi ja päätti palata takaisin pellolle lajitoverinsa luo. Toisella kertaa kesäyössä toikkaroi vielä pilkullinen peuranvasa keskellä tietä. Onneksi oli aika vähän liikennettä eikä takana lähellä ajanut kukaan.

Kotipeurakin toi kaksosensa näytille ensimmäisen kerran maanantaina. Ne olivat pihan reunalla, mutta pelästyivät minua ja pakenivat pellon yli.

Mukavaa viikkoa, pysykää viileineä!

28.5.2018

Inspiraatiota etsimässä

Lauantaina suuntasin Marketanpuiston perinteisille kevätmarkkinoille. Tarkoitus oli myös tavata ystäviä, myös perinteisessä Kotipuutarhalehden bloggaajatapaamisessa.
Kuvassa suosikki taimikauppiaani, yrttikasveihin perehtyneen, Matti Vuoren, Myllypellon taimet, antia. Täältä moni osti viime kesänä suositun oka-kasvin ja uuden tänä vuonna. Minun okani menehtyi maakellarissa, mutta moni on saanut sen onnistuneesti talvetettua.

En sortunut uuteen okaan, vaan halusin kokeilla vaihteeksi jotain muuta. Tässä saalistani: Kirjopyöröminttu (Mentha suaveolens 'Variegata'), osa lehdistä on täysin valkoisia, osa kirjavia. Monen muunkin mukaan lähtenyt suolayrtti (Salicornia europaea), pari latva-artisokkaa, nyhälaventeli sekä ihan outo Hesperozygis x satureja 'Midnight mojito', kasvilla ei taida olla muuta suomenkielistä nimeä kuin kasvattajan antama 'brasilian mojito', mutta se on yhdenlainen kynteli.
Lisäksi ostin sitruunaruohon.

Tässä Hesperozygis x satureja 'Midnight mojito' lähikuvassa. Maku on todella herkullinen, voimakas kyntelimäinen, jossa ripaus rakuunan anismaista aromia. Kasvi on yksivuotinen.

Kotipuutarhalehden tilaisuudessa oli teemana pieni piha. Kotipuutarhalehden päätoimittaja esitteli oman upean pihansa suunnittelua ja syntyä esimerkkinä. Monta hyvää ideaa jäi muhimaan mieleeni.
Kuvassa Puutarha Tahvosten Sanna Tahvonen esittelee uutta Proven Winners® kasvikokoelmaa. Kasveja yhdistää monet toivotut ominaisuudet kuten elinvoimaisuus, helppohoitoisuus ja raikkaat värit sekä lehdissä, että kukinnoissa.

Kotiin toin Double Play Big Bang pensasangervon. Oman pihan vehreyden keskellä se näytti vieläkin upeammalta kuin aurinkoisessa Marketanpuistossa. Pitäisi vain löytää sille hyvä paikka puutarhassa.
Kekkilän Mari Kaartokallio kertoi kekkilän uusista tuotteista: Viherhylly, viherlaatikko, viherporras ja vihervalaisin. Sopivia kalusteita parvekkeelle tai terassille.

Ruduksen Jaani Turunen kertoi kiviuutuksista ja vanhan kiveyksen päivityksestä. Esimerkkikuvat myös epäonnistuneista ratkaisuista valaisivat, miten tärkeää on valita oikea kivi oikeaan paikkaan ja mitä kaikkea tulee huomioida kiveystä suunnitellessa. Uutuuslaatta, Luoto oli minusta kaunis ja sillä saa helposti luotua orgaanisia muotoja. Liuskekivilaattaa muistuttava kivi sopii luonnonmikaisempaankin ympäristöön.
Oli taas antoisa päivä ja todella kiva tavata bloggaajakavereita ja vaihtaa kuulumisia.
Aurinkoista viikkoa kaikille!

22.5.2017

Ralli ei ole rattoni

Onneksi lauantaiksi oli ohjelmaa, sillä kylätiemme suljettiin koko päiväksi rallin SM-kilpailun vuoksi. Koska moottoriurheilu ei kiinnosta lähdin evakkoon. Marketanpuistossa oli Kotipuutarhalehden, Kekkilän, Puutarha Tahvosen, Ruduksen ja Tikkurilan järjestämä bloggaajatapahtuma ja myös perinteiset kevätmarkkinat. Myllypellon puutarhan Matti tässä myhäilee kun bloggaajat jonottavat uutta hittikasvia.

Se on Oka (Oxalis tuberosa) eli mukulakäenkaali, lajike Crimson & Gold. Yksi muutti meillekin. Kuvan otin illalla kun Oka on jo käymässä nukkumaan, se viikkaa lehtensä suppuun. Mielenkiintoinen kasvi on tärkkelyspitoinen C-vitamiinin, raudan ja kalsiumin lähde. Koko kasvi on syötävä, raakana tai keitettynä. Varsia voi kuulemma käyttää raparperin tapaan ja varsinainen herkku on mukulat. Sanotaan, että ne muuttuvat makeiksi jos ne jättää aurinkoon. Kasvi sisältää oksaalihappoa, joten sitä kannattaa nauttia kohtuudella.
Oka on perenna, mutta tuskin talvehtii meillä ulkona. Kiinnostava kokeilu. Myös ruukun löysin yhden myyntipöydän kirpputorilta. Sehän on selvästi kivikautista keramiikkaa ja paljon paremmassa kunnossa kuin Kansallismuseossa näkemäni :)

Bloggaajatapahtumassa saimme tietoiskun marjapensaiden istutuksesta, hoidosta ja paljon tietoa kotimaisista lajikkeista.  Kiinnostavia vinkkejä kompostin hoidosta ja sen annin käytöstä sekä vinkkejä  luomulannoitteista. Ruduksella oli taas uutuuksia esiteltävänä, tekisi mieli alkaa rakentaa kiviaitaa, niin helpolta se näytti demonstraatiossa.


Erityisen mukavaa oli taas tavata tuttuja bloggaajia ja vaihtaa puutarhakuulumisia.

Kotiin pääsisin kuitenkin vasta yhdeksän jälkeen kun tie taas avattaisiin. Onnesi ystävä ehdotti sukeltamista Riihimäen museoiden yöhön. Ehdimme koluta Lasimuseon, Metsästysmuseon ja Taidemuseon, missä oli viimeistä päivää esillä Inari Krohnin Lähellä ja kaukana -näyttely. Olipa antoisa päivä ja ilta.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Hanna. Mukavaa viikkoa kaikille.


13.6.2016

Mies, joka teki vaikutuksen

Kesän kohokohta on puutarhabloggaajien perinteinen kesätapaaminen. Tällä kertaa Suvikummun Marja ja Kivipellon Saila olivat organisoineet vierailun lauantaina Raumalle. Tunsin itseni Liisaksi ihmemaassa Vakka-Taimen Vesa Muurisen opastaessa joukkoamme taimistollaan ja omassa kasvitieteellisessä puutarhassaan. Mies tiesi mistä puhui, olimme pelkkänä korvana koko retkikunta. Kokeneimmatkin puutarhurit äimistelivät lajikirjoa ja kysymyksiä sateli enemmän kuin yksi mies ehtii vastata. Paljon kasveja levisi taimina joukkomme mukana kotipuutarhoihin.

Suloinen tummapikarililja sulatti monien sydämen ja siitä tuli suosittu heräteostos.

Puutarhan kissateini seuraili joukkoamme uteliaana.

Valtavassa puutarhassa on mielenkiintoinen hiekkapetialue. Siellä kasvit viihtyvät kohopenkeissä, joissa on hiekan seassa kymmenen prosenttia multaa.

Mittaamattomat pionirivistöt olivat juuri puhkeamassa kukkaan.



 Ruusutarha löytyi tietysti.

Kuusama oli innoissaan.

Alueella on myös 400 puun pähkinäpuutarha, josta kerätään runsas sato. Jos halutte kokea upean puutarhaelämyksen suunnatkaa Vakka-Taimeen.

Vastaanottokykyni oli jo äärirajoilla kun suuntasimme seuraavaan kohteeseemme, Vuorelan puutarhaan. Helpotuksekseni siellä taimet olivat tarjolla selkeillä kuvilla ja hinnoilla varustettuina. Heräteostoksia oli helppo tehdä noutopöydästä ja mukaan lähti tietysti kassillinen taimia. Pirkon uuden auton kuljetuskapasiteetti tuli testattua; hyvin mahtuivat neljän henkilön taimiostokset ja viidet vaihtojalkineet.

Vuorelasta siirryimme nauttimaan Marjan vieraanvaraisuudesta ja aivan uskomattomista herkuista. Suvikummun puutarhassa lepäili kasveille täysin vaaraton kauris.

Saaripalstan Saila halusi ilahduttaa emäntää kitkennällä. Helppoa hommaa asiantuntijalle; hän tunnistaa rikan.



Valkonenuinen kisuli mietiskeli vuorella. Yksi Marjan viidestä kissasta, ikävä kyllä unohdin jo nimen.
Illalla meillä oli myös taimivaihtoa ja sain Hernepensas-kujanteelta viiniruutan poikasen talvella menehtyneen tilalle. Sen lisäksi puutarhaani muutti punahattu, lehtoängelmä, skopolia, esikon siementaimi ja pari erikoista Marjan kasvattamaa pelakuuta. Olin vannonut, että pelakuukiintiöni on täynnä, mutta ahneus vei voiton.
Meitä oli aivan mahtava joukko koolla, puutarhapuhetta piisasi ja naurua riitti myöhään iltaan.
Suuri kiitos Marjalle vieraanvaraisuudesta, organisoinnista ja unohtumattomista herkuista, Kivipellon Sailalle järjestelyistä, Pirkolle paikalliskyydityksestä ja kaikille mahtavasta seurasta, naurusta ja puutarhavinkeistä! Oli suurenmoinen päivä.