Viikonlopun huviretki

Lauantaina retkeilin ystävän kanssa Helsinkiin saamaan hengenravintoa taiteesta.
Taidehallissa oli Hannu Väisäsen 12 kattoa -näyttely.
Väkeä oli paljon, koska näyttely oli viimeistä viikonloppua auki ja taiteilija oli itse paikalla esittelemässä näyttelyä.

Väenpaljous oli vähän ahdistavaa pandemia-ajan eritäytyneisyyteen tottuneelle, enkä ihan täysin rennosti pystynyt nauttimaan näyttelystä. Ehkä on kuitenkin hyvä mennä joukkoihin siedättämään itseään.

Vanhoista liuskekivikattotiilistä ja keramiikkaesineestä tehty installaatio.

Lounas Bulevardin Levant-ravintolassa ja sen jälkeen pääkohteemme, Sinebrychoffin taidemuseon Kirsikka puun alla – japanilaisia puupiirroksia -näyttelyyn.
Näyttely on avoinna 15.1.2023 asti, eli vielä ehtii. Kannattaa käydä, tämä oli elämys.
Väkeä oli täälläkin paljon ja jouduimme jonottamaan museoon puolisen tuntia. Hyvä juttu tietysti, että sisään pääsi vain tietty määrä ihmisiä. Puupiirroksissa on niin paljon hienoja yksityskohtia, että niitä täytyy saada katsoa läheltä.
Tämä kuva oli suosikkejani: Kikugawa Eizan (1787–1867): Tamayatalon kurtisaani. Sommittelu on erikoinen, mutta tasapainoinen ja dynaaminen.

Toyohara Kunichika (1835–1900):
Näyttelijät Seki Sanjuro, Onoe Baiko, Sawamura Tanosuke ja Nakamura Shikan näytelmässä Kuun puuttuva lautanen, rakastajan polun iltapimeys.
Puupiirroksissa kasvot on tehty hyvin yksinkertaisesti, vähän jopa sarjakuvamaisesti, mutta niihin on saatu valtavasti ilmettä. Vaatteiden kuosit ja laskokset on kuvattu taidokkaasti.

Täytyy laittaa mukaan myös yksi Hokusai (1760–1849), Fuji etelätuulessa kirkkaana aamuna (Punainen Fuji), sarjasta Kolmekymmentäkuusi näkymää Fuji-vuorelle.

Nämä kuvat antavat vain heikon viitteen siitä, millaisia aarteita näyttely sisältää.
Päivän retki oli erittäin virkistävä ja inspiroiva. Paluumatka sujui uutta seikkailua suunnitellessa.

Kaunis alku

Vuosi 2023 alkoi kauniina, ensimmäinen päivä oli aurikoinen ja vähäluminen vesisateiden jälkeen. Halusin kuvitella, että on jo kevät. 

Rantatöyräs oli lumeton. Jää houkutteli, mutta sinne ei ollut menemistä. Ehkä pakkasten jälkeen pääsee luistelemaan tai potkukelkkailemaan. Tosin ei ole mitään tietoa millaiseksi jää on muodostunut näissä edes kahtaalle sahaavissa säissä. Mikään ei ole niin kuin ennen.

Auringonpaiste ja (valheellinen) kevään tuntu nostivat energiatasoja.

Koivupölliin on kaiverrettu hieno koristekuvio.

Saunan kuistin hyllylle, pelotinvariksen pyrstön alle väsäsi västäräkki pesän viime kesänä. Pesintäajaksi piti jättää saunominen väliin. Keväällä laitan västäräkille pöntön saunarakennuksen toiselle puolelle. Niille on suunniteltu ihan omanlaisensa arkkitehtuurin omaava pömpeli.

Siivoilin saunalla uudenvuodenaaton saunomisen jäljiltä ja fiilistelin valoa.

Mukavaa pakkasviikonloppua kaikille!

PS. Ystäväni torui minua sanomalla, ettei saa valehdella blogissa. Hän viittasi edellisen postauksen väittämään heinä- elokuusta. ”Teillä ei koskaan löhöillä, vaikka kyllä pitäisi.”

Eräs vuosi

Tammikuussa 2022 oli jo järkyttävä määrä lunta. Sain lumityötrauman; viiden tunnin urakoinnin jälkeen oli polut ja piha selvitetty ja kun lopetin, oli lunta satanut jo niin paljon, että olisi pitänyt aloittaa alusta uudelleen. Väänsin itkua uupumuksesta, mutta ainakin olin luomuväsynyt kaatuessani lopulta petiin. Suraavana päivänä sama ohjelma.

Helmikuussa: Sama

Maaliskuu: Sama, mutta lumet alkoivat myös vähitellen sulaa.

Kettupariskunta riiusteli hankikannoilla.

Huhtikuussa tulin yhtenä iltana myöhään saunalta pellon yli ja näin hämärissä outoa vipellystä hangella. Se oli aikaisin herännyt siili. Pihan rinteestä oli lumi jo sulanut ja pari päivää myöhemmin Nero äkkäsi siilin heinikossa. Vein pikkuiselle hätäavuksi kissan märkäruokaa, hyvin maistui.

Krookukset ja kevätkurjenmiekat kukkivat komeasti.

Pehtoorin kanssa päästiin puutarhatöihin. Paljon innostavampaa ja mielekkäämpää kuin lumityöt.

Toukokuussa aika kului jo kasvimaalla, mutta iltaisin ehdimme retkeilemäänkin. Yhdellä retkellä rantapolulla Nero jäi jälkeen, eikä kutsu tehonnut. Piti kääntyä takaisisin tutkimaan tilannetta. Nero istui kuusen juurella ja tuijotti ylös, puusta kuului omituista naukunaa. Siellä istui näätä. Jätimme sen omiin oloihinsa ja jatkoimme tilustemme kiertelyä.

Kesäkuussa rantasaunalla kukkivat valkolehdokit, ne ovat ilokseni lisääntymään päin. Yhtään edellisvuonna näkemääni lehtoneidonvaippaa en tavannut.

Juhannuksena naapuri äesti pyynnöstäni rantaniityn ja kylvi siihen kukkaniittyainekset. Projekti kuitenkin venyi ja kylvö tapahtui niin myöhään, ettei kukkaniitystä voi puhua, ei ehtinyt. Sovittiin, että lohko äestettäisiin syksyllä ja kylväisin itse niityn silloin. Odottelin lumentuloon asti, mutta äestäjää ei näkynyt, ei ehtinyt.

Puutarhassa kukkaloistosta saatiin kuitenkin nauttia, Shirley Temple.

Digiaika on ihanaa.

Heinä- elokuu varmaankin löhöiltiin, koskapa kuvia tuolta ajalta ei löydy.

Syyskuussa satoa oli jo niin runsaasti, että verottajat vaanivat kymmenyksiään.
Ikävä takapakki oli valkosipulisato, se oli kohtalainen, mutta ei erinomainen. Onneksi olin istuttanut kynsiä tuplamäärän, sillä osa niistä oli mädäntynyt. Ehkä istutin kynnet liian myöhään, ne eivät ehtineet herätä tai sitten talven sahaavat lämpötilat tekivät tepposensa. Koskaan aiemmin parinkymmenen vuoden aikana ei ole käynyt näin.

Lokakuussa tein reippaasti polttopuita, energiakriisi sai miettimään talven sähkölaskuja, onneksi minulla on viisi tulisijaa ja puulämmitteinen sauna. Istutin myös valkosipulit ajoissa.
Marraskuussa jatkui polttopuiden teko ja myös niiden hyödyntäminen uuneissa. Tähän asti on pärjätty uunilämmityksellä, mutta aika viileää sisällä on ollut ajoittain. Onneksi pidän viileästä, Nerolle on tehty peti uunin kylkeen ja yöt hän viettää piian kyljessä. Kyllä me pärjätään.

Joulukuussa lumi tuli aikaisin ja sitä tuli paljon. Lumityötrauma iski jälleen. Lyhyen päivän aikana ei paljon muuta ehtinyt kuin tehdä lumitöitä ja kantaa polttopuita sisään.
Sen pituinen se.