Eläimellistä valoa

Kaikki on nyt valjastettu valon voimiin. Ikkunassa valaisee poro.

Päivällä valo ei näy, mutta tässä näkyy jo muutakin joulurekvisiittaa.

Kuvun alla loistava orava.

Ja toisessa kimalteleva bambi.

Nurkassa pyhä lehmä.

Kirkkaana loistavat myös kissan silmät.

Talvipaviljonki

Olemme päässeet joulukuuhun. Maassa on ohut lumipeite ja aurinko jaksaa valaista vain pienen hetken. Täällä maalla on pilkkopimeää jo iltapäivällä. Onneksi on keinovaloa.

Äsken ihasteltiin kesäkuvia ja muisteltiin kasvukautta. Miksiköhän kesällä ei koskaan haasteta esittelemään talvikuvia?

Paviljonki on saanut shamanistisen koristelun. Se on vielä keskeneräinen, mutta tässä vähän esimakua.

Eräänä iltana ajoin kotipihaan ja samalla hetkellä kaikki valot sammuivat. Käänsin auton ja ajoin takaisin kylän raitille nähdäkseni onko kyseessä koko alueen sähkökatko. Kaikkialla oli pimeää. Tien poikki lojui katkennut sähköjohto. Jos johto olisi jännitteinen se olisi hengenvaarallinen. Yritin soittaa Carunalle useammankin kerran, ohitin kaikki automaatit, mutta en saanut ketään langanpäähän. Soitin lopulta hätäkeskukseen ja sieltä luvattiin hoitaa apua paikalle. Soittivat vielä takaisinkin ja pyysivät viemään jonkin näkyvän varoitusmerkin johdon luo.  Soitin johdon lähellä asuvalle isännälle ja hän lupasi hoitaa asian. Oli synkkä ja sateinen ilta, eikä jalankulkijoita varmaan paljon liikkeellä. Sähköt palasivat neljän tunnin kuluttua.

Taas tuli todettua, että elämä ilman sähköä on hankalaa. Minulla on uunit, joilla lämmittää taloa, puuhella ja kaasuliesi, joilla kokkailla sekä ulkohuussi, jossa toimittaa tarpeensa, joten suurta hätää ei heti synny. Mutta hanasta ei tule vettä, siksi minulla onkin aina kellarissa pari pönikkää käyttövettä varastossa ja keittiössä viiden litran hanallinen lasipurkki juomatarpeisiin, niillä pärjää jonkin aikaa.
Tein vähän havu- ja sammalkoristeita pihamaalle ja sisällekin. Niistä toisten.
Valoisaa joulukuuta kaikille!

Holy cow!

Löysin tämän kallon puhtaan valkoisena meren rannalta Lofooteilla, kauan sitten. Sopii hyvin valkoisten pallovalojen kanssa. Holy Cow!
Joulukoristelulla ei ole rajoja.

Kallo oli ennen vuoteeni yläpuolella, mutta se siirtyi nyt saliin. Ulkona näkyy taivaalla iso pallovalo.

Hyvää 2. adventtia! Minulla on tänään syntymäpäivä.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Annu!

Jakki

Luukokoelmani aarre. Eteisessä, salin oven päällä komeilevat jakin sarvet. Otsaluuhun on kaiverrettu tiibetinkielinen mantra: om mani padme hum. Se on myötätunnon bodhisattvan, Avalokiteshvaran, tiibetiksi Chenrezigin mantra. Sitä kuulee Tiibetissä resitoitavan kaiken aikaa. Kiviin ja luihin kaiverrettuja mantroja näki usein pyhillä paikoilla ja pyhien reittien varrella.

Kerran jokea ylittäessä varusteita, polttoainetta ja ruokaa kuljettava kuorma-automme juuttui keskelle virtaa ja jouduimme leiriytymään seudulle. Kuin tyhjästä ilmestyi ihmisiä pohtimaan ahdinkoamme ja miettimään pelastuskeinoja. Löysin itselleni ystävän, pienen Karma-pojan. Seuraavan aamuna heräsin teltassa matkatoverin huutoon: Cheri, sinulle on vieraita! Karma istui jo kukonlaulun aikaan teltan edessä odottamassa heräämistäni. Joskus kun saan aikaiseksi diojeni skannauksen esittelen hänet kuvan kanssa ja kerron enemmän tapahtumista. Päivällä tein vaellusretken tasangolla, ja löysin maasta pilkottavan jakin sarven. Kaivoin sen esiin, hiekasta paljastui nyt seinälläni komeilevat sarvet. Nämä ovat suuret ja painavat, kannoin ne leiriin ja kysyin Karman isältä voisinko pitää ne. Siitäkös riemu syntyi, tiibetiläisten mielestä oli erittäin hienoa, että olin kiinnostunut sarvista. Kun viimein läheisestä kylästä tulleiden apumiesten ja autonkuljettajiemme kanssa saimme kuorma-auton rannalle, kiinnitettiin sarveni auton otsaan ja siinä ne matkasivat monta viikkoa aina Nepalin rajalle asti. Siitä jouduin kantamaan sarveni kotiin. Ne matkustivat myös lentokoneessa, matkustamossa.
Nepalista lähtiessä tullimies sanoi, ettei sarvia voi viedä maasta, jakki on Nepalissa rauhoitettu eläin. Meni väittelyksi, sanoin että ilman sarvia en Nepalista lähde. Esimies kutsuttiin paikalle ja kun esittelin tiibetiläisen kirjoituksen todistaen sarvien olevan Tiibetistä eikä Nepalista sain viimein luvan niinden maasta viemiseen. 

Kuva Wikipediasta

Meilläkin oli jakkeja mukana vuoristossa varusteiden kantajina.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, TuulaJ, Tillariina ja Mañana!
Mukavaa viikkoa kaikille!

Aateloitu

Olen melko varma, että minulla on meidän kylän suurin kotkansulkakokoelma. Sulat ovat kuuluneet merikotkalle ja olen poiminut ne vaelluksillani Jäämeren maisemissa. Kuten muutkin linnut, pudottaa kotkakin joskus sulkiaan, mutta harva osuu niitä löytämään. Tutustuin Lofooteilla norjalaiseen taiteilijaan Toriin, jonka ateljeessa oli kaikkien kokoelmien äiti. Ihailin varsinkin kotkansulkakokoelmaa ja Tor sanoi, että tulen tuskin koskaan löytämään kotkansulkaa luonnosta, ne ovat vaikeissa paikoissa ja hän on löytänyt omansa veneillessään. Ei mennyt kauaakaan kun esittelin Torille ylpeänä ensimmäistä sulkaani, se oli komea vanhan kotkan lentosulka, jonka olin löytänyt jyrkältä rantakalliolta. Minusta tuntui silloin, että olen saanut mitalin ja minut on vähintäänkin aateloitu. Myöhemmin opin ajattelemaan kuten kotka ja löysin aika helposti monia sulkia. Hienoin kotkakokemukseni on kun kerran Jäämeren rannalla avasin teltan vetoketjun ja muutaman metrin päässä minusta istui pienellä kumpareella merikotka, siinä me tovin silmäilimme toisiamme.
Telineenä on poron ristiluu.

Poron varvasluita olen kerännyt tuntureista.

Tarvitsin kerran näyttävän kaulakorun ja äkkiaskartelin varvasluista tälläisen.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Johna ja Iris!

PS. En pystynyt tekemään uutta postausta Firefoxilla, se ei suostunut lataamaan kuvia. Aiemmin ei ole ollut ongelmia, enkä ole äskettäin päivittänyt selainta. Toisella selaimella onnistui ongelmitta. Onko muilla ollut ongelmia?

Suula

Luonnonhistoriallisen osaston lintuvalikoimassa on suulan (Morus bassanus) pää. Muumioitunut pää on löytö Islannista, joka on merilintujen paratiisi. Pesimiseen sopivia rantakallioita riittää. Suula on kaunis, suuri, pelikaanilintuihin kuuluva merilintu, siipien kärkiväli on 165-185 cm. Linnulla on vaaleansiniset silmät, tai oikeastaan silmät ovat värittömät, mutta niiden ympärillä iho on vaaleansininen. Myös nokka on siniharmaa. Muumion värit ovat haalistuneet.

Kuva: Wikipedia

Muutama pakkaspäivä sai meidät palelemaan ja taas ihmettelemään miten olemme tarjenneet täällä 30 asteen pakkasissa. Aurinkoiset päivät ilahduttivat ja maisema oli hetken valkoinen. Illalla satoi taas jo vettä, ruskean, vihreän ja harmaan sävyt palasivat maisemaan.
Taidan istuttaa loput kukkasipulit.

Meritähti vilkuttaa

Luonnonhistoriallisen osaston tähti. Tähti on löytynyt Lofooteilta, ainoa laatuaan kokoelmassa.

En tiedä mikä merenelävä tämä tähtikotelon omistaja on ollut, enkä muista varmasti mistä olen nämä löytänyt. Kuori on hauras ja litteä, tähtikuvio on kuin neulalla pistelty reikäjonoineen. Käsittämätön kapistus, mutta hyvin kaunis.

Sadonkorjuupuuhat jatkuvat, kävin sienessä ja vieläkin löytyi reilusti suppilovahveroita.
Mansikoitakin kypsyy aina vain. Amppelimansikka on vieläkin sisällä, en ole saanut istutettua sitä kasvimaalle. Marraskuussakin voin poimia mansikoita.

Huomasin, että sadantuhannen vierailijan raja on rikkoutunut. Hämentävää ja ilahduttavaa. Lämmin kiitos teille kaikille!
Laitan lähiaikoina jonkin arvonnan pystyyn asian juhlistamiseksi.

Merikissa ja lohikäärme

Merikissalla (Anarhichas lupus) on mahtava hammaskalusto.

Luonnonhistorialliselta osastolta löytyy sen leukaluu.
Englanniksi kalan nimi on Sea Wolf, eli merisusi.
Kun uintiretkeni jälkeen kuljeskelin upealla hiekkarannalla Jäämerellä ja löysin tämän, aloin miettiä veteen menoa uudelta kantilta. Kuulin Lofooteilla hurjia juttuja, miten kala oli pyydystettäessä käynyt kalastajien kimppuun ja saanut aikaan pahaa jälkeä.

Kokoelmaani kuuluu myös lohikäärmeen nahka.

En ole aivan varma, mutta luulen, että tämä on merikissan turkki. Vaikuttaa melkein taruolennolta.

Varmuuden vuoksi

Merisiilin tukiranka luonnonhistorialliselta osastolta. Merisiili on piikikäs selkärangaton merenpohjan elävä.

Linnut nappaavat merisiilejä, rikkovat ne pudottamalla korkealta rantakalliolle ja nauttivat sisällön. Ne osaavat myös pyoritellä niitä niin, että pääsevät kiinni herkkään alaosaan.

Merisiilikään ei ole täysin turvassa piikkiensä ja tukirankansa suojissa.
Tälläistä aasinsiltaa pitkin siirryn bloggeriin. Epävakaina aikoina otan blogistani varmuuskopion. Kerroin siitä heinäkuussa täällä.
Laitan ohjeen muistiin tännekin.
Näin se tapahtuu:

valitse asetukset -> muu
-> klikkaa Vie blogi
(Jos haluat palauttaa blogisi tallentamastasi varmuuskopiosta klikkaa Tuo blogi.)

-> lataa blogi koneesi kiintolevylle tai minne sen haluat tallentaa.
Tämä tallentaa kaiken blogin tähänastisen sisällön paitsi ei ulkoasua.

Ulkoasun voi varmuuskopioida erikseen:
Valitse vasemmasta palkista malli -> klikkaa oikeasta yläkulmasta varmuuskopioi/palauta
(Jos haluat palauttaa blogisi ulkoasun talentamastasi varmuuskopiosta klikkaa palauta.) 

-> lataa koko malli
Olisi tietysti järkevää tehdä varmuuskopiot aina silloin tällöin.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Heini!
Upeaa viikonloppua kaikille!

Käärmeissäni Bloggerille

Luonnonhistoriallisella osastolla majailee myös käärme, muumioitunut. En tiedä mikä laji on kyseessä, muumio on löytynyt maamme rajojen ulkopuolelta.

 Sen pääpuoli näyttää tältä.

Sitten Bloggeriin, jossa taas uudistetaan ja taviskäyttäjä on ymmällään. Jossain vaiheessa sivupalkkini kuvat suurenivat villisti, mutta olin silloin hurjan kiireinen enkä ehtinyt tutkia asiaa tarkemmin. Onneksi, sillä parin päivän päästä asia korjaantui itsestään, luultavasti kuukle muokkasi template-pohjia.
Olen aika tumpelo nettiasioiden kanssa, mutta tiedonhaluinen ja sinnikäs. Minulla on ollut hankaluuksia kuvalaadun suhteen. Käsittelen kuvani photoshopissa ja postauksessa värit aina muuttuivat niin, että jouduin uudestaan vähän muokkaamaan ja säätämään niitä. Värikylläisyys ja kirkkaus muuttuivat, oli tylsää kun en enää hallinnut prosessia.

Notkuttuani jonkin aikaa kauan netissä sain selville, että kuukle plussassa on oletusarvona asetus: Paranna uusia valokuvia automaattisesti. (https://www.google.com/settings/plus). Otin ruksin pois ja kuvat ovat nyt enemmän sellaisia kuin ne minun käsittelyni jäljiltä ovat. Tästä asetuksesta voi olla monille enemmän etua kuin haittaa, en kehota ottamaan sitä pois jos on tyytyväinen kuvien laatuun.

Samasta ruksista johtuva toinen asia, joka haittasi minua vielä enemmän, oli se, että kaikkiin jpg-kuviin joissa on valkoinen tausta tuli valkoisen tilalle aina harmaa laatikko, varsinkin tuossa sivupanelissa se ärsytti.
Asian pystyy kyllä kiertämään muuttamalla jpg-kuvat giffeiksi tai png-muotoon, niissä valkoinen tausta pysyi valkoisena ruksista huolimatta.

Eniten käärmeissäni olin kuintenkin kun huomasin, sivupaneeliani päivittäessäni, että jokainen gadget (minulla yleensä kuva) vaatii nykyisin otsikon, muuten sitä ei voi julkaista. En halua koristekuville otsikoita sehän näyttää ikävältä ja tyhmältä.
Löysin tällekin asialle ratkaisun: Kun otsikon tilalle lisää
<!-- --> voi gadgetin julkaista ilman otsikkoa.
Tälläisella tumpelolla menee tuhottomasti aikaa näiden asioiden selvittämiseen, siksi laitan nämä tänne. Jos vaikka joku muukin vierailijoista pähkäilee samojen ongelmien kanssa.
Ongelmiin löytyy usein vastaus Bloggerin keskustelufoorumilta (https://productforums.google.com/forum/#!forum/blogger), sinne voi jättää myös oman kysymyksensä ja hyvässä lykyssä joku osaa neuvoa.
Iloista bloggausta ja mukavaa viikonloppua kaikille!

Lisäys:
Koska moni ei ole huomannut, että sivupalkin kuvien automaattinen pienennys on otettu pois oletusarvoista niin laitan kommenteissa esille tulleen asian tänne postaukseenkin. Gadgetien "pienennä kuva sopivaan kokoon" pitää muistaa itse ruksata jos ei ole itse valmiiksi pienentänyt kuviaan.

Hiirenkerääjät

Luonnonhistorialliselta osastolta löytyy hiirimuumio.
Nero keräilee hiiriä, senhän kaikki tietävät, mutta että henkilökuntakin. Kotihiiri on maannut pienessä lasiarkussaan jo kauan ennen Neron ilmestymistä kuvioihin.
Kuva saattaa herättää ristiriitaisia tunteita, mutta...

jos lisäämme siihen myötätunnon aspektin, on se ehkä helpommin lähestyttävä.

Deadlinien viimeinen etappi häämöttää, uupumus painaa, mutta illalla hämärän rajamailla ehdin vähän vetristelemään hartioitani haravoimalla.
Mukavia syyspäiviä kaikille!

Luupää

Meillä kaikilla on luuranko lihojen, lihasten ja ihon alla oleva tuiki tärkeä tukirakenteemme. Eli jokaisella on kokoelmassaan ainakin yksi luuranko.
Minun kokoelmaani kuuluu myös paljon vieraita luita, kuten ketun kalloja.

Olen kerännyt kalloja tuntureilta ja rantakankailta enimmäkseen Jäämeren rannoilta, missä olen vaellellut kymmeninä kesinä. Luut säilyvät kuivassa maastossa hyvin, meillä metsien maaperä on niin hapanta ja kosteaa, että luut maatuvat nopeammin.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Thilda!
Kaikille mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!