Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syksy. Näytä kaikki tekstit

16.9.2020

Kun silmäni mä auki saan

Pehtoori on tikkana paikalla katsomassa mitä se piika tiirailee. Näkyykö mielenkiintoisia eläimiä?

Yö- ja päivälämpötilojen vaihtelu tuo satumaisia näkyjä aamuihin. Auringon noustessa usva leijaili rantaniityllä. Ihailin maisemaa aamukahvia nauttiessani ja lähdin lopulta kameran kanssa ulos.

Aurinko nousi.
 

Ei täällä näy ketään.

Aurinkoinen syysaamu

Nokkosperhonen lämmitteli jättiverbenassa.

Seinustan villiviini punoittaa.
Olen kiitollinen tälläisista hetkistä varsinkin nyt kun maailma kärvistelee pandemian kourissa ja moni joutuu viettämään aikaa neljän seinän sisällä. Meillä Suomessa saa onneksi vapaasti liikkua ja tilaa on. Pidetään siis sosiaalista välimatkaa, mutta ollaan yhteydessä.

11.9.2020

Kypsää kamaa

Puutarhuri on elänyt pitkään uurastuksensa hedelmillä. Loppukin sato on kypsynyt ja suurin osa korjattu jo talteen.
Istutin talvikurpitsat vanhaan viinipullokoriin ja koristeeksi kasvatin krassia.

Maalasin kesällä valkoisen metalliportin vihreäksi, se sulautuu paremmin maisemaan.

Korissa kasvaa yksi Tom Fox ja yksi turbaanikurpitsa. Kummastakin on satoa odotettavissa, vielä saisivat kasvaa tovin, nyt ovat potkupallon kokoisia.

Kesäkurpitsa sato on ollut mittaamaton ja täytyy tunnustaa, että osa on joutunut kompostin ruoaksi. Pakastimeen ei mahdu ja vaikka olen lisännyt sitä lähes kaikkeen ruoanlaitossa ja leivonnassa, liika on liikaa.
Yleisesti olen kuitenkin sitä mieltä, ettei kompostiin kannata viljellä.
Purjot kasvoivat tänä vuonna komeiksi, niitä on valmistettu monin tavoin ja loput pääsevät maakellariin, mutta vielä ei ole kiirettä.

Avomaankurkkujen sato on myös ollut suuri. Olen tehnyt kaikenlaisia erilaisia marinoituja kurkkuja lisukkeeksi. Tomaatteja on tullut kohtuullisesti. Viime kesänä miellyin Sungold kirsikkatomaatteihin ja nyt kasvatin suurimman osan niitä. Sitä sanotaan maailman makeimmaksi tomaatiksi ja se tosiaan on hedelmämäisen makea ja herkullinen. Niitä napsii suuhunsa sitä mukaa kun kypsyvät. Lisäksi kasvaa muutamia Gardeners Delight ja Money Maker -tomaatteja.
Silpoydin- ja sokeriherneitä on tullut mukavasti. Sokeriherneitä myös pakastan.


Herneitten kanssa kukoistaa punakosmos. Etualan iisopit ovat jo kukkineet, ne ovat pörriäisten suursuosikkeja.


Kirjorevonhäntä "Callaloo Tricolor Red" venähti kolmimetriseksi ja sen lehdet ovat punaisia, eivät kolmivärisisiä. Serkkunsa "Callaloo Red" taas jäi parikymmentä senttiseksi.
Näistä olen poiminut lehtiä salaatteihin.
Takana kasvaa taivaita hipovia maa-artisokan varsia.
Keltasipuleista osa kasvoi hyvin ja osa jäi melko pieniksi, niitä kasvoi kahdessa paikassa ja ne oli istutettu eri aikaan. Perunat, porkkanat ja palsternakat ovat vielä maassa, siis ne, joita ei ole vielä syöty. Osan perunoista ehdin viedä kellariin ja loput nostan ensi viikolla.

Kaikenlaista muutakin syötävää löytyy kukkien seasta. Ensi viikolla yritän ehtiä sienimetsäänkin.


Nero ei luovuta vaan jatkaa kesää aurinkotuolissa varjon alla, satoi tai paistoi.

8.9.2020

Suloinen Annabelle

Viime kesän ihastus on säilyttänyt tenhonsa. Blogivierailulla Tahvosilla iskin silmäni paallohortensia Pink Annabelleen (Hydrangea arborescens) ja suhteesta tuli heti pysyvä.
Alkukesällä Annabelle joutui peuran raatelemaksi ja siitäkös suivaannuin. Rakensin heti aidan neitokaisen ympärille, mutta aidatut kasvit eivät oikein ole silmänilo ja halusin Annabellen voivan kukoistaa vapaana.
Trico Garden peurakarkote on tehonnut ja Annabelle ehti kehittää uusia kukkia riemukseni. Kuvissa kukinta on jo hieman ohi, mutta pari nuppuakin on vielä katkotuissa latvoissa.


Istutin Annabellen puolivarjoisaan paikkaan ja se tuntuu viihtyvän hyvin, mutta ehkä aurinkoisemmassa paikassa kukat olisivat punaisempia. Annabelle kukkii saman vuoden versoilla, viime syksynä leikkasin kasvin matalaksi ohjeen mukaan.


Syysleimut kukkivat aina vain ja nuppujakin on vielä monessa puskassa. Peurat pistivät nämä suihinsa kesällä, mutta karkote on toiminut. Vaikka peura vierailee pihassa päivittäin, se käy syömässä omenoita villiintyneestä, ihmisellelle kelpaamattomasta omenapuusta, se ei ole koskenut karkotteella käsiteltyihin kasveihin. Tämä peurakarkote ei ole maksettu mainos, haluan vain välittää ilosanomaa, että jotain on tehtävissä peuratuhoille.


Kultapallo on ihana syyskukkija ja kestävä maljakkokukka. Kasvin design on mielestäni kuitenkin epäonnistunut, siitä on tehty liian korkea ja ohutvartinen kukkien painoon nähden. Viimeistään sateet saavat sen kumolleen jos ei tuki ole ihan kaulaan asti. Tänä vuonna tuin mielestäni nerokkaasti ja kaikki näytti pitkään hyvältä, mutta sateet painoivat kukat riippumaan.


Missähän se pehtoori taas luuraa?

Mukavaa syysviikkoa kaikille!

27.11.2019

Harmaassa todellisuudessa

Tervehdys pitkästä aikaa.
Marraskuun harmaus saa melkein vaipumaan talviunille, mutta kyllä täällä vielä hereillä ollaan.
Elämässä on ollut niin paljon yllätyksiä ja käänteitä, ettei uni ole päässyt yllättämään.

Hämärän hyssyä riittää, mutta kun sunnuntaina aurinko pilkahti, huomasi viereystilassa selkeän eron.



Monta yötä jouduin valvomaan kun yhtenä iltana lähtiessäni joogaamaan, kohtasin pihatiellä pikkubambin, joka roikotti toista takajalkaansa. Pohdin sen kohtaloa ja surin.
Iloni oli suuri kun jonkin ajan kuluttua näin sen kulkevan pihassa emonsa ja sisaruksensa kanssa. Ihan pientä ontumista lukuunottamatta jalka näytti olevan kunnossa.

Pehtoori Nero viihtyy yhä enemmän sisätiloissa, välillä on kuitenkin käytävä nappaamassa myyrä tai hiiri hiukopalaksi.
Tylsyyttä karkottaakseen Nero toi yhtenä yönä elävän myyrän piialle huviksi. Oli könyttävä ylös vuoteesta ja ryhdyttävä myyräjahtiin. Pehtoori poistui ulos kissanluukusta ja jätti piian leikkimään jyrsijän kanssa. Sain onneksi pyydystettyä elikon pieneen haaviin ja vietyä pihalle. Ehdin nukkumaankin vielä toviksi.

Minulla on komea maakellari, ihan luksusta, mutta sen sisimmän oven karmi tuli tiensä päähän eikä kantanut enää saranoita.
Eipä hätää, monitaitoinen Apureiska tuli apuun, asensi uuden karmin ja mikä parasta ovesta tuli täysin jyrsijänpitävä metallisine peitelistoineen ja oven metallivahvikkeineen. Oveen lisättiin vielä ilmastointiventtiilikin. 
Harmi kun en ole tullut ottaneeksi kuvaa valmiista ovesta ja nyt on aivan liian pimeää lähteä kamerahommiin. Saati ennen-kuvaa kaikkine verkko- ja muine hiiriestevirityksineen. Nyt on ilo käydä kellarissa ja satokin on turvassa.
Missä sie tarvitset oikei hyvvää miestä, täs siul on sellane!

Mukavaa marraskuun loppua kaikille!

25.9.2019

Perennojen syysleikkaus

Pikku apulaiset olivat aamuvarhaisella jo puutarhatöissä. Maa oli vielä kuurassa pakkasyön jäljiltä, mutta metsäkaurisperhe ahkeroi jo perennojen syysleikkauksen kimpussa. Ensin hoidetaan kuunliljat ja syysleimut. Kuvassa siistitään verikurjenpolvikasvustoa ja samaan syssyyn menee myös kyläkurjenpolvi.

Pappa ihmettelee, mikä ihmeen häkkyrä on aseteltu syysvuokkojen hoitoa estämään. Kaurisäiti palasi jokin aika sitten kaksosineen ja ihmettelin minne isäkauris on kadonnut. Nyt se oli laumassa mukana, mutta onko se sama isä kuin viime talvena? Tuollaiset pienet sarvet tähän aikaan?

Olen tehnyt uusia perennapenkkejä ja karsinut vähän kuusikkoa, jotta ne saavat paremmin valoa. Leikkasin myös ränstyneet ruusupuskat kokonaan alas, niiden juurakoita pitää vielä kaivaa ylös kunhan kerkeän. Siinä olikin vesimyyrillä ihmettelemistä, sillä ruusupuskien alustalta paljastui niiden päämaja. Ne eivät liiku avoimilla paikoilla ja pöpelikön karsiminen katkaisi niiden kulkuväylät.

Tässä kuvassa kuunliljat on vasta esileikattu. Onneksi olen laitellut näihin reunapenkkeihin kasveja, joista monet eivät näytä maistuvan kauriille, kuten auringonhatut. Luonnonvaraiset kotkansiivet ovat kasvaneet komeiksi kun hävitin ympäriltä nokkos-, vuohenputki-, horsma-, mesiangervo-, vadelmakasvustoja.

Sienessäkin olen ehtinyt käydä. Sateet toivat aika onnistuneen sienisadon; kanttarelleja ja herkkutatteja. Suppilovahverot ovat vielä vaiheessa, paljon pieniä alkuja näin maanantain kierroksella, mutta vain litran verran isompia.

Ihan pihapiirissäkin kasvaa muutamia herkkutatteja. Kaikki pitävät niistä, myös kauriit, oravat ja pikkujyrsijät. Kuvassa oravan sienivarasto, se oli säilönyt herkkutatin varmaan paikkaan kuusen oksille.

Kokeilin bataatin kasvatusta tänä kesänä. Hyvin kasvoi reilun nyrkin kokoiseksi huonosta kastelusta huolimatta. Bataatti vaatii hyvin lämpimät kasvuolosuhteet ja sellaisia oli tarjolla tänä kesänä. Ostin valmiit taimet Marketanpuiston markkinoilta.

Nostin viimeiset porkkanat ja punajuuret. Tämä Elsan lempituoli -nettikaupasta ostamani sadonkorjuukori on todella kätevä. Mullat voi huudella pois letkulla vain vähän hölskyttelemällä juureksia korissa.

Pehtoorin ruokahalu on tasaantunut, ilmeisesti hän on saavuttanut haluamansa mitat. Ruoka maistuu edelleen, mutta normitahtiin. Myyrää riittää, niitä tuodaan näytille muutamia päivittäin ja aika usein näen ikkunasta Neron aterioivan ulkona myyräpaistin äärellä. Jyrsijät alkavat hakeutua rakennuksiin ja kissan ei tarvitse kuin odotella talon alla, että paisti juoksee suuhun.

Tervetuloa uusille lukijoille ja iloista syysviikkoa kaikille!

12.9.2019

Mustan kissan paksut posket

Sairastellessaan Nero menetti lähes kolmanneksen painostaan ja entisen komeuden saavuttamiseksi hänet pantiin lihotuskuurille. Ruokaa tarjoiltiin niin paljon kuin kissa suostui syömään.
Toipuminen edistyi hyvin ruoka maistui erinomaisesti.
Saavutetuista eduista ei tingitä, tuumii pulska pehtoori ja kaksi ruoka-annosta kerralla olkoon normi.
Kohta pitää miettiä laihdutuskuuria.

Piian tarjoamien aterioiden lisäksi maistuu noutoruoka. Luke-keskuksen mukaan myyräkannat romahtivat Hämeessä talven jälkeen, meillä se ei kuitenkaan ole näkynyt.

Nero pitää kiinni kesästä. Vaikka ukkonen jyrisee ja sataa kaatamalla, nukkuu pehtoori pihan aurinkotuolissa kahden päivänvarjon alla.

Löydätkö virheen tästä kuvasta Neron vahtipaikalta?
Aivan, kuvassa ei olekaan kissa.
Pehtoorin kiireiden vuoksi paikalla päivysti varavahti, pikkuinen Hopsu-koira, joka oli meillä hetken päivähoidossa. Nero ja Hopsu eivät kohdanneet, vaan pehtoori oli omissa menoissaan.

Lämpimästi tervetuloa kaikki uudet lukijat ja kivaa syysviikkoa kaikille!

2.10.2018

Se kukkii sittenkin

Latva-artisokka ehti sittenkin avata kukkansa tänä kesänä. Tältä se näyttää, kuin suuri ohdake.

Täällä oli yksi pakkasyö ja se lannisti herkimmät kukkijat. Kiinansipuli jaksaa vielä jatkaa.

Palsternakat ovat vielä suurimmaksi osaksi maassa. Niistä tuli tänä kesänä komean kokoisia. Purjokin säilyy vielä parhaiten kasvupaikallaan. Auringonkukka on kumartunut tarjoilemaan siemeniään.

Talvikurpitsat yrittivät parhaansa, mutta niitä tuli vain kaksi ja aika peniksi jäivät nämäkin.

Punarevonhännän rastat roikkuvat komeina parin metrin korkeudesta. Ei olisi uskonut, että siitä keväällä kylvetystä siemenpölystä syntyy näin komeita kasveja.

Perunoista tuli komeita. Tänä vuonna kasvatin vain Mozartia.

Viimeiset tomaatit. Tomaattivuosi on ollut sadokas ja vieläkin keittiössä odottaa suuta pari kulhollista.

Olen kerännyt ensi satokautta varten siemeniä valtavista kääpiösamettikukkapuskista. Nämä ovat suosikkejani kasvimaan koristuksena ja tuholaisten torjujina.
Suppilovahveroitakin näyttää kasvavan runsaasti, menkää metsään!

Mukavaa lokakuuta kaikille!

25.10.2017

Muurilla

Lähdin ystävien kanssa sateita pakoon Berliiniin. Kannatti lähteä, saimme kauniit, rapiat +20 asteiset säät.
Asuntomme sijaitsi Friedrichshainin kaupunginosassa, missä on myös säilytetty 1,3 kilometrin pätkä muuria. East Side Gallery sisältää kaikkiaan 106 maalausta, se on maailman suurin ulkoilmagalleria ja  suojelukohde.





Viihdyimme itäpuolella, se on mielenkiintoinen ja alati muuttuva alue. Sen katoava dekadenssi on kiehtovaa ja luo alueelle rennon ilmapiirin.



Joka suunnassa näkyy nostokurkia, kaupungissa rakennetaan.



Kaupunki on täynnä upeita graffiteja, kokoaikainen taidenäyttely.



Sodan ja kahtiajaon traumat ovat näkyvissä kaikkialla.
Stolperstein (kompastuskivi) on saksalaisen taiteilijan, Günter Demnigin 1992 aloittama projekti. Katuun on upotettu natsismin uhrien nimiä niiden osoitteiden kohdalle, joista heidät on karkotettu.

Surullisen kuuluisa idän ja lännen välinen portti Checkpoint Charlie on nykyisinkin turistikohde.

Alue on myös muistomerkki, joka kertoo mm. useista epätoivoisista pakoyrityksistä idästä länteen.

Sunnuntai kului Mauerparkin valtavalla kirpputorilla. Seurueemme nuorin jäsen teki siellä hienoja vaatelöytöjä, me muut lähinnä katselimme tavara-antia.

Katuruokaa, maukkaita falafeleja.

Museosaarella, Alte Nationalgaleriessa.

Hamburger Bahnhofin nykytaiteen museo on valtava ja kannattaa ehkä nauttia pieninä annoksina.



Oli ihanaa nauttia kesäisestä ja sateettomasta säästä. Berliinissä on valtavasti nähtävää, eikä viikossa ehdi kuin pintaa raapaista. Hyvä syy mennä uudestaan.
Oli kiva matka vaikka vastoinkäymisiäkin kohtasimme, mutta loistava tiimimme selvitti ongelmat. Paluumatka Moskovan kautta kesti 13 tuntia, vaan pääsimmepä kotiin.
Kiitos matkakumppaneille kivasta seurasta, johdatuksesta ja trenditietouden päivityksestä.