Muisto kesästä

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista jo kuukausi sitten Kuusi kuvaa kesästä -haasteen. Kiitos tästä kivasta haasteesta, näin vuodenvaihteessa on hyvä vilkaista taaksepäin.
Tähän kuvaan kiteytyy kesän olemus; satoi, satoi, satoi...

Kosteudessa viihtyvä alppiruusu kukoisti valtavana kesäkuussa.

Viileydestä ja sateesta huolimatta kasvimaa tuotti satoa, joskin kaikki oli hieman myöhässä. Kylmästä keväästä oli se hyöty, että tuhohyönteisiä oli huomattavasti vähemmän kuin normaalikesänä.

Päivänkakkaroita kasvoi kokonainen pelto.

Vietimme loppukesästä paljon aikaa rannassa, minä remontoin saunamökkiä ja Nero kalasteli. Ilmeisesti ihan joka päivä ei satanut.

Mökin ympäristöä raivatessani tein ruusulöydön, joka blogiystävien avulla tunnistettiin koiranruusuksi. Syksyllä siihen tuli pitkulaiset kiulukat. En siirtänyt ruusua pois kasvupaikaltaan vaan muokkasin sille paremman kasvualustan. Olkoon se mökkipihan kukkamaan pioneeri.

Iloista vuodenvaihdetta kaikille ja onnea alkavalle vuodelle!

Ensimmäinen puutarhani

Sain Pionilta herkistävän haasteen: Lapsuuden puutarhamuistot. Kiitos tästä muisteluhetkestä, oli jännittävää palata lapsuuteni puutarhaan.
Tässä on varhaisempia kuvia minusta, ilmeisesti ensimmäinen syksyni. Äidin sylissä ihmettelen omenaa.
Lapsuudenkotiani ympäröi suuri puutarha. Talo oli korkealla mäellä ja rinne oli kivillä porrastettu puutarhaksi. Siinä oli omena ja marjatarhan lisäksi suuri kasvimaa.

Isän avulla yritän itse poimia omenaa. Isäni oli luontoihminen, hän metsästi, kalasti, poimi sieniä ja marjoja ja opetti minullekin jo varhain kasvien ja eläinten nimet.
Puutarha oli tärkeä osa perheemme elämää ja siitä saatiin vuoden juurekset, mehut ja hillot. Nälän yllättäessä kesken leikin käytiin kasvimaalla poimimassa herneitä ja mansikoita tai pensaasta marjoja. Omenapuita oli paljon ja niiden hedelmiä jaettiin auliisti halukkaille. Koulussa ilmoitin kaikille, että meiltä saa tulla hakemaan omenoita ja niin sato tuli korjatuksi talteen.
Minua ei ole koskaan pakotettu tekemään puutarhatöitä, mutta muistelen tehneeni niitä ihan mielikseni äidin ja mummun apuna. Nyt olen siitä kiitollinen, sillä monta asiaa tuli opittua puutarhanhoidosta.

Mummun kanssa. Näitä kuvia on kokonainen sarja, ilmeisesti kotiin on pyydetty tai sattumalta tullut joku kuvaamaan minua.
Muistan, että mummu kasvatti ainakin ruskoliljoja, harmaamalvikkia ja valtavasti syysleimuja, joita hän kutsui floxeiksi (Phlox paniculata). Niiden tuoksu on syöpynyt hajumuistiini.
Myös ruusupensaita ja kivikkokasveja mummu oli istuttanut pihaamme.
Nuo mäelle johtavan pihatien reunalla kasvavat koivut olivat aikuistuessani jo hurjan suuria.

Tämän kuvan olen esitellyt täällä ennenkin. Vähän vanhempana serkkuni kanssa kotipuutarhassa. Kivipenkereellä kasvaa köynnöskrassia. Penkereen päällä oli syreeniaita ja sen takana talo.
Äitini oli viherpeukalo ja kasvatti paljon kukkia. Ihmiset suuntasivat usein iltakävelynsä niin, että voivat matkalla ihailla puutarhamme kukkaloistoa. Jos vieraat pääsivät juttusille puutarhurin kanssa, jatkoivat he usein matkaansa kukkakimppu mukanaan.

Tämä kuva on naapurin pihalta, siinä keväällä kuollut ystäväni Ippa haravoi. Kuva on otettu ensimmäisellä omalla kamerallani, joka oli maailman yksinkertaisin pieni muovilootakamera ilman mitään säätöjä.
Kerran sadonkorjuuaikaan ryhdyimme Ipan kanssa leikkimään ravintolaa. Muistan pimeän syysillan, olimme tehneet tulet naapurin puutarhaan ja kattaneet pöydän kauniisti. Minä olin asiakas ja Ippa kokkasi minulle tunkiolta keräämistämme hylkiöporkkanoista ja muusta romppeesta gourmet-ateriaa ruosteisessa peltipurkissa. Taisin olla nälkäinen tai sitten vain eläydyin liikaa rooliini ja söin oikeasti kärähtänyttä herkkua. Oksensin koko yön, mutten uskaltanut kotona kertoa, mistä tautini johtuu.
Lapsuudessa puutarha oli itsestäänselvyys, sitä ei osannut erityisesti arvostaa. Välillä en ymmärtänyt miksi vierailijat niin kovasti kohkasivat puutarhan kauneudesta ja ihanuudesta. Nyt kyllä ymmärrän.
Vastaan näihin haasteisiin niin viiveellä, etten ojenna tätä erityisesti kenellekään, mutta jos joku haluaa kertoa lapsuutensa puutarhamuistoista niin ottakaa koppi.
Iloista joulunodotusta kaikille!

Puu

Sain sekä Molleyltä että Titalta mukavan puuhaasteen. Kiitos tästä mukavasta pohdinnan aiheesta. Tarkoitus on kertoa tärkeästä ja merkityksellisestä puusta.
Kaikki puut ovat tärkeitä ja metsien suojelu olisi tehokas tapa hillitä ilmastonmuutosta. Mitä enemmän puita, sitä vähemmän hiilidioksidia. Puiden merkityksestä ihmisen fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille on tehty monta tutkimusta ja on todettu, että puut vaikuttavat meihin monin tavoin positiivisesti.
Kuvassa on Walesissa ottamastani kuvasta siellä painettu postikortti. Laiskana vain skannasin kortin, vaikka jostain löytyisi varmasti alkuperäinen kuvakin, siksi sekundaa.

Puu antaa myös suojaa. Kun muutin tänne, kasvoi pihan reunalla mahtavan kokoinen kuusi. Sen hame ulottui maahan asti ja halkasijaltaan lähes kymmenmetriseen helmaan muodostui maja, joka antoi turvaa monille olioille. Rakastuin ensisilmäyksellä. Kuusesta ei ole yhtään kuvaa, Nero kiipeilee tuossa paljon vaatimattomammassa näreessä. En ole vielä 15 vuoden jälkeenkään täysin toipunut siitä, että naapuri kaatoi rakkaan kuuseni pellonreunojen vesakkoa raivatessaan. Olin kyllä painottanut, ettei kuuseen saa koskea. "Sellainen kaksilatvainen, ei minkään arvoinen", totesi naapuri kun ilmaisin järkytykseni menetyksestä.

Pihaan istutin yhden kirsikkapuun taimen. Se kasvoi koivun juuren päällä ja nyppäsin sen pois ja tökkäsin toiseen paikkaan. Koko kesän se lerputti lehtiään, eikä kukaan lyönyt vetoa sen menestymisen puolesta. Siitä kasvoi kuitenkin roteva puu, jonka kylkeen Neron on hyvä teroittaa kynsiään.
Pari omenapuutakin istutin alkuvuosina, mutta niistä jäi vain varsi käteen, sillä vesimyyrät söivät juuret. Yksi siemenestä kasvatettu koristevaahtera on menestynyt. Sain siemenet koreanvaahterana, mutta ei se kyllä koreanvaahtera ole.

Näillä seuduilla on kaadettu runsaasti metsiä avohakkuina. Se on surullista, sillä puiden lisäksi tuhoutuu koko metsän pohja ja miljoonien olioiden kodit katoavat metsien mukana. Hakkuuaukiot päästävät myrskytuulet tuivertamaan ja ne kaatavat usein myös viereisen ilman suojaa jääneen metsäalueen.

Pellon reunassa kasvava suuri raita on myös himottanut montaa sahamiestä, mutta haluan säilyttää sen, sillä se kukkii hyvin varhain keväällä ja ilahduttaa pörriäisiä kun muita kukkia ei paljon ole. Kuvassa näkyy myös hieman suurempi pajunkissa.

Erityinen puurakkauteni on tällä hetkellä talon ja pellon välissä kasvava valtava koivu. Sen massa on suuri, sillä takana pilkottava talo ei ole ihan pikkuruinen ja silti koivu on monta kertaa sitä korkeampi ja leveämpi. Sen runko on kaarnakuorinen ja kesäisin sen oksat kantavat monia linnunpesiä. Kun ympäristön puita harvennettiin, ehdotettiin tätäkin kaatolistalle. Vain siksi, että se on vanha. Tällä kertaa pidin sahamiehiä tarkasti silmällä ja suojelin ystävääni.
Päätän puisevan jutun tähän, vaikka puista riittäisikin paljon asiaa.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

Puutarhavuosi, muisto vain

Päivä kaunein sammuva on,

kukka kuolee korvaamaton.

Kun päättyy tää,

muisto vain jää.

Sini K:lta Kasvuhormoni-blogista tuli haaste: 12 kuvaa menneestä puutarhavuodesta, kiitos Sini.
Vilkaisen taaksepäin vaikka katse onkin suuntautunut jo enemmän uuteen puurtarhavuoteen.
Tammikuu oli talvinen ja aurinkikokin näköjään pilkahteli.

Helmikuussakin paistoi aurinko ja se lämmitti jo hieman ikkunan läpi loistaessaan.
Huone-esikot kukkivat. Kuun lopulla kylvin ensimmäiset siemenet.

Maaliskuussa paistoi aurinko pääsiäiskukat ilahduttivat ja esikasvatus oli täydessä vauhdissa.

Huhtikuussa paistoi aurinko. Kasvimaa oli vielä aution näköinen, mutta touhu siellä jo täydessä käynnissä. Kotipuutarhalehdessä julkaistiin juttu kasvimaastani ja siinä edellinen kesä näytti toiveikkaan rehevältä.

Toukokuussa paistoi aurinko ja oli jo suloisen lämmintä. Kasvu lähti hyvin käyntiin.

Kesäkuussa paisoi aurinko ja kasvimaa kukoisti. Sieltä sai jo paljon satoa.

Heinäkuussa paistoi aurinko ja kasvimaa kukki ja rehotti paratiisillisena.

Elokuussa paistoi aurinko ja omavaraisuus kukoisti. Monenlaista satoa korjattiin ahkerasti ja sitä riitti jaettavaksi muillekin.

Syyskuussa paistoi aurinko. Kukkakimput pienenivät, mutta lämpö piti runsasta kasvua yllä.

Lokakuussa paistoi aurinko ja lämmön inspiroimana moni kasvi aloitti uuden kierroksen.

Marraskuussa paistoi aurinko. Otin komeron perältä keväällä lopuista pakastemarjoista valmistamani mustaherukkaliköörin ja pullotin sen talven pimeiden iltojen iloksi.

Joulukuussa paistoi aurinko joskin hyvin lyhyen jakson päivästä. Olin ystävien kanssa tutustumassa Loviisan joulukoteihin.
Oli kaunista ja mukavaa.
Ilmeisen aurinkoinen vuosi.

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Erja.
Iloista vuoden alkua kaikille! Minulla se on alkanut hieman surullisissa merkeissä, mutta siitä myöhemmin.

Neljä varianttia

Sain kivan haasteen sekä Kivipellon Sailalta, että Vaaleanvihreältä: Neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina. Kiitos molemmille. Tälläiset katsaukset ovat mukavia, tulee pohdittua puutarhaa, sen muutoksia ja koko puuhan mielekkyyttä.

Valitsin kohteeksi tietysti kasvimaan, oman pikku paratiisini. Talvella se nukkuu, eikä siellä tule paljon vierailtua. Vain silloin tällöin teen tarkistuskierroksia ja tutkailen vierailijoiden jälkiä. Pirtissä kuitenkin punotaan uusia juonia ja suunnitellaan esikasvatusta. Helmikuun lopulla ovat jo ensimmäiset siemenet itämässä.

Toukokuussa on jo täysi tohina päällä ja suurin osa ajasta kuluu kasvimaan parissa. Maa on muokattu ja lannoitettu. Ensimmäiset siemenet siroteltu riveihin ja taimia istutettu. Pikkuisia on suojeltava vielä harsoin öiden kylmyydeltä.

Kesällä iloitaan kasvusta ja satoa pääsee jo maistelemaan. Olkikatteen ansiosta kastelua ja rikkojen kitkemistä on yleensä aika vähän. Edelleen kasvimaalla tulee kuitenkin vietettyä paljon aikaa joka päivä, puuhaa riittää.

Syksy on sadonkorjuun aikaa. Kellarin hyllyt täyttyvät, kuivuri surisee ja pakastin pullistelee. Puutarhuri nostaa palkkaa uurastuksestaan. Kasvimaa valmistellaan talvilepoon, valkosipulit istutetaan ja hoidetaan mahdolliset syyskylvöt.
Jokainen  vuosi on erilainen, jokainen sato on erilainen ja puutarhurikin muuttuu ajan saatossa. Koko rulettia pyörittää parantumaton puutarhahulluus. Mutta tämä hulluuden laji tekee vain hyvää ihmiselle.
En laita haatetta eteen päin, sillä olen tapani mukaan jälkijunassa tämän kanssa ja haaste on varmaan kiertänyt jo laajalti.

Kohti uusia haasteita

Betweeniltä, Rikkaruohoelämää-blogista tupsahti taas kiva Kuusi kuvaa kesästä -haaste. Kiitos paljon, kesää on aina mukava muistella. Viime kesänä otin aika vähän kuvia, enkä yhtään hyvää kuvaa, mutta kesässä on tunnelma tärkeintä.

 Edellisen vuoden kesään verrattuna viime kesä oli hyötytarhurille aika helppo. Aurinkoa ja lämpöä riitti varhaisesta keväästä. Kasteluakin tuli taivaalta ihan mukavasti ja kasvimaa kukoisti kuin itsestään.

Aikaa jäi minipuutarhan rakentamiseenkin. Runkotimjami on nyt siirretty sisälle pelakuitten seuraksi, toivottavasti se säilyy hengissä ja voi siirtyä taas ensi kesän leikkeihin.

Nero täytti kymmenen vuotta ja sitä tietysti juhlittiin.

Autuaan mailla käy kesäisin aika paljon vieraita, mutta viime kesänä taidettiin luoda uusi ennätys. Elämä oli poikkeuksellisen sosiaalista ja leppoisaa.

Kaksi blogikaveriakin, Pirkko ja Pepi, poikkesi visiitillä.
Kaiken kaikkiaan kesä oli oikein mukava ja sai runsaasti jatkoaikaa leudosta syksystä. Viikko sitten laitoin viimeiset kukkasipulit maahan, ettei jää viime tinkaan. Nyt vain kevättä ja ensi kesää odottamaan.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Haastava marraskuu

Kuva: Teija Tuisku

Marraskuu on ollut upea eikä tavanomaisesta villasukka-harmaudesta ole juuri tarvinnut kärsiä. Haastavaksi tämän kuun on tehnyt vain runsaat haasteet, joita blogiin on sadellut.
Kiitos Kivipellon Sailalle kivasta, kesään liittyvästä "Kolme asiaa -haasteesta".
Kolme asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä (kasvukautena).
1. Huhtikuussa ilahdutti ja jännitti Kotipuutarhalehden juttu kasvimaastani, sehän oli kuvattu jo edellisenä, historian kurjimpana kasvukesänä. Mutta selvästi rehevyys pääsi silloinkin lopulta valloilleen.
2. Kevät tuli varhain; saimme nauttia lämmöstä ja puutarhatyöt lähtivät hyvin käyntiin. Vappusää oli loistava ja pääsin tekemään ensimmäisiä kylvöjä.
3. Yksi kesän kohokohta oli puutarhabloggareiden tapaaminen Raumalla Suvikummun Marjan luona ja vierailu Vakka-Taimen ihmeellisessä maailmassa.

Kolme asiaa, joista en pitänyt viime kesänä
1. Surullisena katselin ankaran talven aiheuttamia aukkoja kukkapenkeissä. Onneksi kesän mittaan sain huomata, että moni kuolleeksi luultu osoittikin elonmerkkejä.
2. Toukokuun lämpöaallon mukana saapui idästä valtavat koivukirvojen massaesiintymät. Koko puutarha oli kuorrutettu vihreällä massalla ja kirvojen eritteet tahmasivat kaiken. Samassa kyydissä matkustivat myös kaalikoit ja niitä näkyi kaikissa ristikukkaisissa ennätysmäärät. Onneksi kaalit selvisivät niistä verkon alla.
3. Yhtään en tykännyt siitäkään kun astuessani ulos suloiseen kevätsäähän minut tyrmäsi kuvottava lannan haju. Onneksi sitä harmia jatkui vain muutamia päiviä.

Kolme asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi
1.Kasvimaan kylvöt ja istutukset valmistuivat.
2. Järjestin Neron 10-vuotissynttärit.
3. Täytin laarit talven varalle sadolla, sienillä ja marjoilla.

Kolme asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken
1. Kauriiden keväällä rikkoma kasvimaan aita tuli paikattua ja korotettua mutta uusi aita jäi tekemättä. Kesä pärjättiin melko hyvin, mutta nyt on heikko aita taas saanut sorkista.
2. Keskenjääneiden asioiden luettelo on varmasti pitkä, mutta huono muisti pelastaa niiden murehtimiselta.

Kolme asiaa, joita stressasin
1. Ötökät aiheuttivat stressiä. Varsinkin kaalikoit, joita oli runsaasti ja jotkut niistä pääsivät verkon allekin, mutta onneksi tuhot olivat aika pieniä. Ensi vuonna mietin kaksi kertaa kasvatanko ollenkaan ristikukkaisia.
2. Alkukesästä tuli vähän stressattua kun kesä lähti niin vauhdilla käyntiin, ettei meinannut mukana pysyä.
3. Loppukesästä stressasin kesän loppumista, mutta onneksi syksy oli oli pitkä ja aurinkoinen.

Kolme asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan
1. Niin kiirettä ei olekaan, ettei henkilökohtainen rentoutumisvalmentajani saisi minua rentoutumaan esimerkin voimalla.
2. Suurenmoinen kesäsää ja huolettomuus loivat rennon tunnelman.
3. Niittäminen ja pöpelikön karsiminen on myös rentouttavaa ja palkitsevaa puuhaa.

Kolme asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä
1. Kasvihuone
2. Kunnon aita kasvimaan ympärille.
3. Runsaasti taimia

Kolme asiaa, joista unelmoin
Uutisia seuratessani koen, että saan viettää hyvin etuoikeutettua elämää. Universumi on sakeana toiveita ja unelmia. Suuri osa niistä on hätähuutoja ja toteutukoon ne ensimmäisenä. Unelmoin maailmasta, jossa jokainen kokisi olevansa turvassa ja rakastettu.

Fakta homma

Saimme Elämää ja elämyksiä -blogin Pirkolta haasteen kertoa 10 faktaa meistä. Kiitos, Pirkko, yritämme avautua uusista näkökulmista.
1. Me vietämme melkein kaiken aikamme yhdessä. Siitä johtuen välillemme on syntynyt syväymmärrys ja yhteinen kieli. Nero ymmärtää paremmin ihmistä kuin minä kissaa. Joskus näen sen katseesta, että tulkille olisi tarvetta.

2. Meistä on kiva retkeillä metsässä ja rannoilla. Mielenkiinnon kohteemme poikkeavat toisistaan, mutta silti meillä on mukavaa yhdessä. Kun minä poimin marjoja, Nero kalastaa ja kun minä yritän saada jotakin kameran tähtäimeen, esittelee Nero usein asioita, joita en vajavaisten aistieni vuoksi olisi huomannut ollenkaan.

3. Läheisissäkin suhteissa tarvitsee joskus ottaa etäisyyttä ja valitsemme molemmat omat polkumme, jotka kuitenkin ennen pitkää risteävät.

 4. Vaikka eri lajeina näkökulmamme elämään ja olemassaoloon poikkeavat paljon toisistaan, pystymme silti ymmärtämään toistemme tarpeita ja kiinnostumaan myös samoista asioista.

5. Olemme mukana toistemme harrastuksissa.

6. Jaamme ilon toisen onnistumisesta.

7. Roolimme ovat vakiintuneet, eivätkä valtataistelut kuulu elämäämme.

8. Erilaisista harrastuksistamme huolimatta pystymme tekemään niitä yhdessä.

9. Osaamme nauraa toisillemme ja itsellemmekin, siten elämästämme ei koskaan puutu hauskuutta.

10. Päiviimme kuuluu paljon läheisiä hetkiä. Aina pitää olla aikaa sylitellä. Jos yritän olla kiireinen käy Nero usein hakemassa minut sohvalle köllistelemään ja rentoutumaan kehräysterapiassa.

Iloista viikonloppua kaikille!