Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveys. Näytä kaikki tekstit

28.4.2016

Lipsahti

Täytyi käydä hakemassa pari tikkiä sormeen 15 kilometrin päästä, terveyskeskuksesta. Minulla on tapana pitää veitset terävinä ja se mikä puree leipään puree sormeenkin. Kun en parin tunnin aikana saanut verentuloa lakkaamaan, jotta saisin sormeen laastarin, päätin lähteä hakemaan apua. Tämä oli todennäköisesti viimeinen käyntini paikallisessa terveyskeskuksessa, perjantaina se lakkaa olemasta. Sen jälkeen on haettava apua 30 kilometrin päästä lähikaupungista. Tai jos sattuisi tarvitsemaan terveyspalveluja yöllä (22-08) on haukeuduttava päivystykseen 60 kilometrin päähän. Tikit voin kuitenkin poistattaa ensi viikolla tänne jäävällä terveystalolla, jossa on kahden ja puolen terveydenhoitajan vakanssi. Tämän pirti olla parannus terveyspalveluihin, mutta monet kokevat turvattomuutta pitkien välimatkojen vuoksi, varsinkin kun julkista liikennettä on huonosti käytettävissä.

Koska edellisestä tetanusrokotuksesta on melko tarkkaan kymmenen vuotta, uusin sen samalla. Jokaisen maata möyrivän on hyvä pitää se voimassa.

Huono tuuri kävi myös tällä tulppaanilla. Se sattui kasvamaan suoraan vanhaan puumaiseen varrenpätkään.

Päästin sen vapauteen.
Iloista Vappua kaikille!