Kukkia, joiden tuoksu läpäisee ilman

Myös hajuhernettä (pidän enemmän tästä nimityksestä kuin hienostelevasta tuoksuherneestä) pitää olla puutarhassa. Sen suloinen tuoksu tervehtii kun astuu kasvimaan portista sisään. Värikirjo on valloittava ja kukkia pitää poimia jatkuvasti maljakkoon, muuten se lakkaa kukkimasta. Kuten englantilaiset sanovat: The more you cut, the more you get.

Pieni kimppu yöpöydällä sulostuttaa unta.

Agnes voi ihailla jättikimppua salin pöydällä.

Kukkahattutäti tykkää myös.

Kirpeää krassia

Pidän krasseista, niitä pitää olla kasvimaalla ja vähän muuallakin. Värikirjo on moninainen haalean keltaisesta mustanpunaiseen. Näitähän voi myös syödä ja käyttää ruoan koristeluun. Takana kasvaa vaaleanpunaista väriminttua. Jaoin yhden kasvuston Alan Titchmarshin ohjeen mukaan keväällä niin moneen osaan kuin siitä saa, loppukesällä minttuja on valtaisa pehko. Pörriäiset ja perhoset tykkäävät kovasti, suloinen maljakkokukka.

Krassi kurkkaa herneenvarsien seasta.

Se kiipeää myös kasvimaan taka-aidassa...

... ja tallin seinustalla.

Laulujen lunnaat

Tunnelmoin rastaiden yökonsertoista täällä. Nyt ovat viinimarjat kypsyneet ja rastaat lunastavat laulupalkkioitaan. Olen valmis luovuttamaan niille kymmenykset, mutten ihan koko satoa. Ostin kirpputorilta kulahtaneen, täytetyn haukan. Ulkoasu on vähän haalistunut, eikä ihme, preparaatissa olevan tekstin mukaan tässä on vuonna 1953 täytetty kanahaukka.
Ajattelin, että rastaat kaikkoavat kun laitan haukan vartioimaan marjatarhaa.

Hetken oli aivan hiljaista, mutta kun rastaat selvisivät naurukohtauksestaan ne palasivat tyynenä aterioimaan.
Aniliini väri tulee syysleimuista, joiden takaa kuvasin petolintua.

Seikkailulla

Vierailin ystävän mökillä Hangossa. Mökkirannasta avautuu tälläinen näkymä. Matalaa hiekkarantaa, kuten Hangossa tapaa olla.

Kierrellessämme kaupunkia katsomassa piti koiran päästä välillä vilvoittelemaan mereen. Vesipärskeiden jahtaaminen oli suurta hupia. Meno oli niin kiivasta, ettei oikein kameralla osunut ja linssiinkin tuli suolaisia pisaroita.

Kymmenien kilometrien pituisilla hiekkarannoilla vietetään lokoisaa merielämää, nämä kuvat ovat Casinon rannasta.

Äkkiä dramaattiset tapahtumat syöksyvät keskelle auvoisuutta. Hukkumisonnettomuus katkaisi kesäpäivän, pelastuslaitoksen helikopteri pudotti taitavasti avustajat kallionnyppylälle.
Paikalla oli myös muita yksikköjä ja pintasukeltaja. Ikävä kyllä uhria ei onnistuttu pelastamaan elvytyksestä huolimatta.

Iltauinnilla oli hieman vaitonainen tunnelma.

Maiseman kauneus rauhoitti mieltä.

Vanessa atalanta

Amiraaliperhonen tutkii sinipallo-ohdaketta. Nämä vaeltajaperhoset lentelevät ympäri maailmaa. Tämäkin on saattanut käydä vaikka Pohjois-Afrikassa. Yleensä ne eivät pysty talvehtimaan näillä leveysasteilla.

Puutarhurin palkka

Ruoanlaiton aikaan voi käydä "kaupassa" kotipihassa. Tuotteet ovat luomua ja taatusti tuoreita.

Kaikki kasvimaan hyväksi nähty vaiva lisää ruoan aromia. Itse kasvatettu maistuu niin paljon paremmalta ja sillä on enemmän terveysvaikutteita kuin kaupasta/torilta hankitulla. Nämähän sisältävät myös suuren määrän hyötyliikuntaa.

Puolimatkan krouvi

Puolimatkankrouvissa Rovaniemellä kävin tapaamassa ystävääni, pihakoira Samia ja hänen herkullisia ruokia kokkailevaa emäntäänsä. Sam on varmasti maailman persoonallisin ja viehättävin koira, hänessä on jotain kissamaista. Melkein kuulin kehräystä kun hän kiipesi syliin hellittäväksi. En ole ainoa, jonka sydämen hän on valloittanut, harva ihminen voi ohittaa Samin katsetta pysähtymättä kuulemaan mitä koiralla on sanottavaa.

Kirpputorilöytöjä Sodankylä-Rovaniemi-akselilla. Pelkka, peili, muutama puukauha, miesten yöpaita monogrammilla, pärekontti (johon kuului myös metallisatula), siivilä ja muuta pientä tavaraa, kaikki ei mahtunut kuvaan.

Kiva paikka Rovaniemellä on Johannes Laurin käsityötalo. Siellä on käsityöläisten puoteja, työhuoneita ja kahvila, jossa voi nauttia suussasulavia herkkuja viehkossa miljöössä. Jos osutte paikkakunnalle käykää talossa.

Myötätuntoisin ajatuksin

Palasin vasta Norjasta, missä vietin hyvin onnellisia hetkiä. Nyt uutiset kertovat maassa tapahtuneesta käsittämättömästä murhenäytelmästä. Hyvin surullista, vaikea löytää sanoja.

Kohtaamisia

Viimeisenä aamuna kun olin purkamassa leiriäni sain vieraita, karitsat tutkivat makuualustaani: olisipa tuossa soma köllötellä. Yleensä ne ovat arkoja, mutta nyt ne kai ehtivät tottua läsnäolooni ja arvelivat, että olen vaaraton.

Viime vuonna löysin rannalle ajautuneeseen meriverkkoon takertuneen karitsan. Onneksi repussa oli puukko ja onnistuin leikkaamaan vastaanhangoittelevan pienokaisen vapaaksi.

Poro on kohdannut matkansa pään. Sen ruho on kuitenkin ravinnut monia eläviä olentoja. Tällä matkalla olen kohdannut huomattavan paljon kuolleita poroja.
Ehkä talvi on ollut liian ankara.

Kun tunturijärvillä osuu tiirayhdyskuntaan on kuin siiryisi Hitchcockin elokuvaan.Tiirat hyökkäävät parvena häiritsijän kimppuun huutaen ja säksättäen.

Parasta katsoa mihin astuu, ettei tallaa maassa tai kivenkolossa olevia munia.

Varvikon kätköissä voi olla myös avuttomia poikasia, joiden ainoa turva on suojaväri ja liikkumattomuus.

Kaikenlaisia mereneläviä tapaa rannoilla. Rapu näyttää tähyävän merelle, mutta tämä on pelkkä eloton kuori.

Nomadigeenini on saanut tyydytystä ja on aika lähteä kotia kohti. Näkemiin Jäämeri!

Satu-Ruijan maa

Otsikon olen lainannut Arvi Järventauksen samannimiseltä kirjalta (1920). Ruijassa (Finnmark) asuu suomalaisvähemmistö, kveenit. Pykeijan kylässä voi vielä kuulla suomenkieltä. Suomalaisia on ollut alueella 1700-luvulta lähtien. Runsaampaa muutto Ruijaan oli 1800-luvun jälkipuoliskon nälkävuosina, nälänhätää ja tartuntatauteja pakoon. Kertomukset valtavista kalansaaliista sai väen lähtemään kohti pohjoista.

Kirkkomailla huomaa, että meri on koitunut monen kohtaloksi.

Tämä outo, kasvihuonetta muistuttava rakennelma autiolla rannalla on pirullinen ansa. Tällä on ilmeisesti pyydystetty lintuja, sillä katon syvennyksessä on aukko, muu on verkotettu. Kun ansaan eksynyt linty yrittää pakoon sen on vaikea osua aukkoon. Ensimmäisen kerran kun törmäsin tähän toistakymmentä vuotta sitten, sisällä oli raatoja ja kaloja syöttinä. Jätin silloin oven auki ja aina kun liikun seudulla käyn tarkistamassa, että ovi on edelleen avoinna. Pyydystä ei ole käytetty ensitapaamisemme jälkeen, se seisoo rannalla julmuuden unohdettuna  muistomerkkinä.

Matkamuistoja

Leiripaikaltani, tässä asuin. Meri kuljettaa kaikenlaista mielenkiintoista tavaraa lisäksi karttui sarvi- ja luukokoelma.

Aarre. Eräältä rannalta löytyi valtava valaan kallo. Tätä en liittänyt kokoelmiini, en nimittäin saanut painavaa löytöä hievahtamaankaan. Paitsi irrallaan oleva reilun metrin mittainen leukaluun osa lähti mukaani.

Ja yksi selkänikama, tätähän voi käyttää vaikka pallina.

Tunturista löytyy pudokkaita niin paljon kuin jaksaa kantaa.

Noiden lisäksi kartutin kotkansulkakokoelmaani, tässä merikotkan höyhen. Merikotkia tapaan täällä päivittäin.

Pohjoiset puutarhat

Pohjoisen kesä on lyhyt ja kasvit pysyttelevät matalina Jäämeren viimoissa. Kasvu on karuista olosuhteista huolimatta intensiivistä.

Ihmisen luomia puutarhoja näkee täällä vähän, joskus silmiin osuu pottumaa ja kesäkukkaistutuksia. Paitsi ilmasto, myös vapaana laiduntavat porot, lampaat ja vuohet tekevät puutarhan pidon täällä hyvin haasteelliseksi.

Valoa on kasvukautena paljon, sillä täällä aurinko ei laske lainkaan kesäkuukausina.

Kivikkokasvit menestyvät.

Pohjoinen orkidea

Vaaleanpunainen patja

Joku kasvaa luolassa.

Koivu ottaa tukea itsestään.