Itämainen kaunotar hankien keskellä

Olen aina ihaillut itämaisten mattojen värejä ja kuvioita.
Löysin äskettäin kirpputorilta tämän solmitun villamaton. Piiskasin sitä hangessa ja harjasin perusteellisesti. Se saa nyt ulkoilla muutaman päivän pakkasessa, siitä villa pitää ja mahdolliset tuhoeläimet kuolevat.

Yksi elämäni vaihe heitti minut Syyriaan ja kulutin joutilaita päiviäni kiertelemällä Damaskoksen soukissa (basaarissa). Tutustuin joihinkin kauppiaisiin ja vähitellen minusta tuli heille eräänlainen neuvonantaja. Olin länsimaiden asiantuntija. Apupojat kuljettivat teetä ja herkkuja kun kävin "tärkeitä" ja usein pitkiä neuvotteluja kojuissa.
Onnenkantamoisena neuvoni osuivat joskus oikeaan ja maineeni kasvoi. Nuoruuden (ja joskus täydellisen tietämättömyyden) tuomalla varmuudella jakelin mielipiteitä mitä kummallisimmista asioista, joita minulta kysyttiin. Kumppanini eivät olleet tietämättömiä vaan avoimia, he olivat kiinnostuneita toisenlaisista näkökulmista. Vastalahjaksi sain upeasti kirjottuja beduiinikaftaaneja, koruja ja mattoja.

Kykyni ja haluni piirtää ihmisiä herätti erityistä ihastusta ja kummastustakin. Arabikulttuureissa on erittäin rikas ornamentiikka, mutta ihmisen kuvaaminen on ollut kiellettyä taiteessa.

Arabialainen vieraanvaraisuus on vertaansa vailla ja ihmisille, joita tapasin oli rehellisyys ja luotettavuus kunnia-asia. Kaikkialla tunsin olevani turvassa ja tervetullut, yritin puolestani parhaani mukaan kunnioittaa paikallisia tapoja.

Karhu ja orava

Kaksi pokaalia, aitoa uushopeaa. Lunastin kirpparilta noitten eläinfiguurien vuoksi. Voivat olla mukavia säilytyspurkkeja.

 Karhu mesikämmen

Kurre orava
Oikein mukavaa talvista viikonloppua kaikille!

Luomistyössä

Luomista on riittänyt viime aikoina. Tässä menee polku kasvimaalle. Siellä ei nyt tapahdu mitään näkyvää, mutta pensaista on välillä puisteltava lunta ja jostain syystä siellä on käytävä päivittäin.

Polku aitalle ja pihakaivon ohi liiteriin. Puita pitää hakea päivittäin ja Neron on päästävä juoksuhautaa pitkin aitan parveen meditoimaan.

Oikopolku pikkumökin ohi postilaatikolle.

Pääväylä pihalle on luotava vähän leveämmin, jotta hätätilanteessa autolla pääsee oven eteen.
Väylä jatkuu vielä tallin sivuitse kompostille ja ulkohuussiin (jos sähköt reistailevat on sille käyttöä).

Työnjohtaja mittailee tulosta.

Lumiauran ohjauskeskus. Ulkomaalainen ystäväni (mies) kysyi: Millaisella koneella siirrät lunta? Tässä näkyy osa laitteesta.

Onneksi naapuri käy traktorilla auraamassa väylän pihalta tielle, sekin on monta sataa metriä. Voisi tulla aikapula lapion kanssa. Hän auraisi mielellään myös pihan, mutta en halua istuttaa nurmea ja kukkapenkkejä joka kevät uudestaan : )

Tykkään lumitöistä, se on niin luovaa : ), kättensä jäljen näkee heti ja samalla tulee kuntoiltua. Viime talvena tykkääminen alkoi kuitenkin olla kovan takana kun siirrettävä lumi ei enää meinannut mahtua minnekään.

Talvilintuja

Joulukoristeet on jo melkein korjattu pois, mutta linnut saivat jäädä odottamaan kevättä.

 Mukavaa viikkoa kaikille!

Repolainen

Vaelluksillani olen koonnut mittavan ketunkallokokoelman.

Niitä on kokonainen hyllyllinen. Se odottaa nurkassa inspiraatiota, jonka vallassa joku maalaisi sen sisältä. Siltä varalta, että joku luonnonhistorioitsija näkee tämän on tunnustettava, että ylärivissä toinen kallo vasemmalta ei kuulu ketulle, muistuttaa enemmänkin kissan kalloa. Miltähän näyttäisi naalin kallo?

Samaan aikaan salin puolella.

Komealta näyttää

Edestä...


























... ja takaa!

Kirpputorilta löytynyt peili ihastutti Neroa, ennen kuin kuvastin siirtyi omalle paikalleen vinttikamariin.

Surullinen muisto

Löysin pari vuotta sitten vintiltä muumioituneen västäräkin, en tiedä miten se on sinne joutunut. Ehkä ikkuna on ollut auki ja lintu lentänyt sisään ja jäänyt vangiksi. Sydäntäriipaisevaa on sen asento, se on suunnannut katseensa ylöspäin, valoon ja kuollut tähän asentoon. Se on toivonut viimeiseen asti. Kärsin lievästä klautrofobiasta eli ahtaanpaikankammosta, enkä voisi laittaa elävää lintua (tai mitään elävää) häkkiin. Sydäntäni korventaa aina kun katson västäräkkiä, mutta se saa muistuttaa, että kaikissa avoimissa ikkunoissa on hyvä olla verkot. Ulko-ovessa on hyttysverho talvellakin ja silti tintit joskus ryömivät sen alta kuistille jos ovi on raollaan. Siksi nurkassa on haavi, jolla vaikeimmat tapaukset on vangittava, jotta ne pääsevät vapauteen.

Säilöttyä kesää

Pakkanen piirittää, mutta kesän muisto elää kuivuneissa kukissa. Syyshortensian kukinnot ovat upeat vaikka niissä ei enää virtaa elämän nesteitä.

Endless Summer on nimensä veroinen.

Luin viikonloppuna Deborah Moggachin Tulppaanikuumeen. 1600-luvun Amsterdamissa kukoisti taide ja tulppaanin sipulit olivat keinottelun kohde. Yksi sipuli saattoi olla yhtä arvokas kuin kivitalo kaupungissa. Huikea ja mukaansa tempaava tarina taiteesta, tulppaaneista, rakkaudesta ja juonittelusta.

Tuoksuvia kylpyjä

Talvi-iltojen riemuja ovat höyryävät, tuoksuvat kylvyt kynttilänvalossa. Ne rentouttavat kehoa ja mieltä.

Kylvettäjä huolehtii, että kaikki on kunnossa…

… ja tarkistaa vielä kylpyveden lämpötilan.

Rentoa viikonloppua teille kaikille!

Vaa'an kielellä

Roskiksesta aikoinaan poimittu vanha, hyvin ruosteinen vaaka osaa vieläkin punnita.

Lunta on tullut oikein kiitettävästi ja sitä siirrellessä tulee hieman kuntoiltua. Ulkona on samat värit kuin kuvassa, mustavalkoista. Olen tyytyväinen kasvien puolesta; ne saivat suojakseen lumipeitteen, eikä ole huolta pakkasista. Yöllä kun kävin hakemassa aitan parvessa unelmoivaa kissaa sisälle, ihastelimme hetken täysikuuta, joka veteli verhoja eteensä. Haaveilen viilettämisestä luistimilla tai potkukelkalla järven jäällä, mutta vielä en uskalla. Neroa jää kantaa hyvin ja pienen matkaa kuljimme rantaa pitkin.
Lämpimästi tervetuloa lukijaksi Jossu! Ja kaikille teille mukavia talvipäiviä.