Potretteja

Yksi viime kesän puutarhaprojektejani oli ottaa muotokuva mahdollisimman monesta kukkijasta.  klik 
Nyt on aika muistella kesää ja katsella joitakin muotokuvia.

Varjolilja

Mårbacka

Akileija

Clematis Jackmanii

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Puutarhakuumeeseen

Kävin maanantaina pikimiten pääkaupungissa ja ostos- keskuksen läpi kulkiessani jokin outo voima tuuppasi minut kirjakauppaan, vaikka aikomuksena ei ollut ostaa uusia kirjoja. Johdatus kuljetti minut puutarhaosastolle ja silmiini osui Saaripalstan Saila Roution Oman pihan suunnittelu, jonka olin luullut jo loppuunmyydyksi. Sattuman kautta minusta tuli kirjan onnellinen omistaja. Jotkut muutkin ovat haikailleet kirjan perään, kannattaa siis kysellä kirjakaupoista. Teoksen avulla aion lievittää puutarhakuumetta, joka on koko ajan nousemaan päin. Sailalta on ensi kuussa ilmestymässä uusi mielen- kiintoinen teos, Puutarha laatikoissa. Sitäkin odottelen innolla.

Toisenkin tropin löysin ihan sattumalta kierrätyskeskuksen kirjahyllystä: Joan Marble, Puutarha Italiassa. Roomalaisesta parvekepuutarhasta alkunsa saanut puutarhainnostus sai perheen ostamaan palan maata vanhalta etruskien asuinalueelta Rooman lähistöltä. Olen lukenut kirjan puoleen väliin asti ja uskallan suositella kaikille puutarhasta haaveileville tai harrastuksen jo nielaisemille. Tarina on täynnä omituisia ja herkullisia käänteitä hulvattoman ja hullun kyläyhteisön keskellä. Koko ajan lukiessa pohjavireenä on hykertelevä nauru. Monia keinoja käytetään jotta saataisiin eksoottisia siemeniä itämään.
"Jos taimi ei ala ilmestyä näkyviin siemenen oltua maassa viikon, ryhdyn kaivamaan ja etsimään sitä, ja jos se on menossa väärään suuntaan, käännän sen ympäri. Robert valittaa, että tämä jatkuva asioihin puuttuminen ei tee taimille lainkaan hyvää, mutta minä vastaan, että teen vain sen, minkä kuka tahansa hyvä kätilö tekisi."
Pionikuvausten kohdalla koin lähes ekstaattisia tiloja: "Kun tämä pioni on avautunut, se näyttää tärkätyltä alushameelta, joka on valmistettu keisarillisen Kiinan parhaiden silkinkutojien kutomasta šantungista. Kun viitisentoista tällaista sanomattoman kaunista kukkaa avautuu kutakuinkin samanaikaisesti ja niiden värit säihkyvät auringonpaisteessa, ei voi muuta kuin vetää tuolin lähemmäksi ja istahtaa ihailemaan niitä."
Kirja etenee rönsyillen tammikuusta joulukuuhun, mutta ei sisällä yhtä vuotta vaan monia vuosia. Mukana on rakentamista, puutarhanhoitoa, kissoja, ruokaa, viiniä, taidetta, lukemattomia kyläyhteisön persoonallisuuksia... koko elämän kirjo.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon Annika!
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Tuhlaajapojan paluu

Prinssi palasi kotiin!!!
Tappelussa on oltu, ilmeisesti kissan kanssa. Puremajälkiä löytyy kaulasta ja rinnasta. Täytyy vielä tutkia tarkemmin vammoja. Ruoka maittoi ja kehräyskin toimii. Heti tekisi mieli takaisin ulos vartiotehtäviin, mutta nyt vietetään rauhallista koti-iltaa, minä olen sen ansainnut.
Kiitos teille kaikille lohduttavista ja toivoa antavista kommenteista! Luulen, etten koskaan totu näihin yllättäviin katoamisiin. Nuorukaisena Nero on kerran joutunut rannalla lojuvaan katiskaan ja pelastui kuin ihmeen kaupalla, kerran se on ollut ilmeisesti supiloukussa. Mietin aina kun Nero viipyy yli normiajan poissa, että se on jossakin pulassa enkä pääse sitä auttamaan. Vaikka kovasti odotan aikaista kevättä niin en kuitenkaan haluaisi näitä kissojen kevättouhuja näin varhain.
Hauskaa iltaa kaikille!

Päivitys: Kävin yöllä taskulampun kanssa katsomassa mistä Nero on palannut kotiin, uudessa lumessa näkyi selvät jäljet. Arvatkaa mitä, jäljet johtivat suoraan ladolle, mistä olin käynyt etsimässä prinssiä monta kertaa. Se ei ollut vanhassa villapesässään parvella vaan on ilmeisesti etsinyt uuden piilon. Olin yrittänyt kurkkia joka rakoon, mutta jossain se piileskeli eikä vastannut epätoivoisiin kutsuihini. Kismittää.

Mitä täällä oikein tapahtuu?

Neron pakkasraja on muuttunut. Jo viikon verran kissa on ollut ulkona kaiket päivät. Sunnuntaina ulkona oli n. -7. Nero lähti aamulla töihin puoli kuuden maissa aamulla, kotiin se palasi puoli kuusi illalla. Mitä se oikein touhuaa? Tai missä se ottaa torkkuja? Aitan talvipesässä sitä ei ole näkynyt. Eikä ladon eristevilloissa :) Eilisaamuna oli n. -10 kun herra lähti töihin, pakkanen lauhtui päivän mittaan, kissaa ei näkynyt koko päivänä. Lauhaa jaksoa seurannut pakkanen kovetti hangen kissankantavaksi, varmaan on ihanaa päästä liikkumaan laajemmin. Luulen, että muutkin kissat ovat liikkeellä, sillä Nero on ollut jotenkin rauhaton ja jännittynyt sisätiloissakin. Jotain tuolla ulkona on tekeillä. Kettua suuremman pedon jälkiä en ole nähnyt pihapiirissä, mutta silti on taas kova huoli kun kissa luuhaa ulkona kylmässä, luulisi olevan jo kova nälkä. Olen taas etsinyt kaikki paikat, ei löytynyt ladon eristevillakasastakaan. En ole nähnyt Neroa yli vuorokauteen. Huokaus, harmaannun huolesta ja unettomista öistä.

Roylta tuli kuvaterveisiä, hän on saavuttanut jo 44 kilon rajan ja kasvu jatkuu. Voi pikkuista :)

Terveisiä kaukaa

Sain yllätyspostia. Ystävä kaukaa, monin tavoin kaukaa, lähes parinkymmenen vuoden ja tuhansien kilometrien takaa lähetti kirjeen.

Kirje oli seikkaillut jonkin aikaa, mutta löysi kuitenkin perille. Olen usein ajatellut  mitä ystävälleni Bipinille mahtaa kuulua.

Kohtaamisemme oli pimeä, taisi olla syksy 1994. Olin ollut pitkään Tiibetissä ja paluumatkalla vietin muutamia päiviä Bhaktapurissa, Nepalissa. Kaupunki on itseasiassa elävä museo, sinne ei pääse autolla ja muilta kuin kaupungissa asuvilta peritään portilla pääsymaksu. Matkustin ruotsalaisen retkikunnan mukana ja majoituimme pieneen majataloon. Sovimme, että lähdemme illalla yhdessä syömään jonnekin. Muut jäivät lepäämään, minä halusin katsella kaupunkia.

Illansuussa tuli pimeää ja sattui olemaan juuri se päivä viikosta kun kaupungissa ei jaeta sähköä kello kuuden jälkeen. Humps, kello 18 putosin täydelliseen pimeyteen vieraassa kaupungissa. En nähnyt mitään, seisoin jäkyttyneenä paikallani. Hetken kuluttua kuulin pimeydestä ystävällisen äänen: Can I help you? Yes, please! Kun silmäni vähän tottuivat pimeyteen erotin hämärästi edessäni valkoisen paidan. Sen sisällä oli Bipin, 14-vuotias nuorimies, joka ilmeisesti oli nähnyt tilanteeni jo ennen valojen sammumista.

En muistanut majatalon nimeä, mutta Bipin tiesi minne viedä minut. Käsikopelolla hän löysi rakennuksen seinästä oven, josta pääsin turvaan. Kysyin häneltä ruokailumahdollisuuksista myöhemmin illalla, hän kertoi tietävänsä ruokapaikan ja vievänsä retkikuntamme sinne. Niin kävikin.

Kaikki postauksen Bhaktapur-kuvat ovat netistä

Seuraavan aamuna Bipin odotti minua majatalon edustalla ja hänestä tuli oppaani Bhaktapurin päiviksi. Hän oli hyvin kohtelias ja vei minut kaikkiin paikkoihin mihin halusin ja myös moniin minne en ymmärtänyt haluta. Hänen mielestään olin erilainen kuin muut ulkomaalaiset, hänestä olin ujo (shy). Ihmettelin vähän, koska en pidä itseäni erityisen ujona ja ymmärsin hänen selityksestään etten ole hänen mielestään  ylimielinen kuten monet turistit. Viimeisenä päivänä hän halusi viedä minut kotiinsa tapaamaan perhettään. Annoin Bipinille palkaksi oppaana olemisesta pienen avustuksen hänen koulurahastoonsa ja myöhemmin kirjoittelimme silloin tällöin. Kerran lähetin hänelle pienen lahjan Nepaliin matkaavien ystävieni mukana. Vuosien saatossa yhteytemme hiipui, kunnes pari päivää sitten tuli kirje. Onneksi siinä oli myös sähköpostiosoite, on helppo ottaa yhteyttä. Vaikka ajattelen Bipiniä edelleen 14-vuotiaana, ymmärrän että hän on nyt aikuinen mies. Esittelisin mielelläni teille hänet ja hänen perheensä, mutta kuvani ovat dioja, enkä saa nyt niitä skannattua tähän.
Koskaan ei tiedä missä maailman kolkassa joku ajattelee sinua. Pienetkin kohtaamiset ovat saattaneet synnyttää tärkeitä muistoja.
Mukavaa sunnuntaita kaikille teille.

Talvi ei ole vielä ohi

Kuistilla on mehiläinen, tai pitäisikö sanoa entinen. Näyttää siltä kuin se olisi kuollut kesken puuhiensa ja näyttää elävältä pakkasessakin.

Toinen kesämuisto on säilötty pieneen hopearasiaan. Siemenluetteloita on tupsahdellut postilaatikkoon ja niiden parissa voi unelmoida iltaisin. Olen kuitenkin ihan tyytyväinen, että puutarhaloma jatkuu vielä jonkin aikaa.

Nero taisi luulla, että kevät koitti jo. Se on ollut ilmojen lauhduttua kaiket päivä ulkona, käy vain pikaisesti haukkaamassa jotakin ja tulee nukkumaan vasta myöhään yöllä. Hankikin jo kantaa hiukan, mutta silti liikkuminen on kovin rajallista lumiesteiden vuoksi.

Sain asennettua uuden modeemin ja nyt on kaistoilla kurvailu taas ihanaa ja pääsen kommentoimaan blogeja eikä tarvitse katsella tuskaisen hidasta sivun päivittymistä. Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin Eve ja Villa Bohemian sekä jossain vaiheessa huomaamattani mukaan hypännyt Jonna!

Kaikille oikein hyvää viikonloppua!

Juhlien jälkeen

Juhlat on juhlittu ja levätty oikein molemmin puolin. Uuden vuoden myötä alkaa uusi elämä ja valon lisääntyessä alan kömpiä talviunilta. Katja Rinkisen uudessa kirjassa Sormustin ja sorkkarauta (WSOY 2012) on 40 käsityö- ja ekohenkistä projektia Parolan asemalta.  Kirjassa kerrotaan vanhan vartiotuvan remontista ja lisäksi mukana on runsaasti kotiin liittyviä askarteluja ja tuunauksia. Esimerkiksi miten siirtää (pesunkestäviä) kuvia astioihin tai asetonin avulla kankaalle. Tuota aion kokeilla. Monenlaisia projekteja löytyy eteiseen, kylpyhuoneeseen, makuuhuoneeseen ja keittiöön. Lisäksi rakennellaan erilaisia valaisimia ja muokataan uusiokäyttöön mm. nahkatakit, vyöt, turkit ja farkut. Erikoisina tekniikoina kerrotaan miten vanhennetaan peili uuninpuhdistusaineen ja kananmunan avulla tai harmaannutetaan puu omenaviinietikalla. Erityisesti ihailen Katjan taitoa antaa lyhyet ja selkeät ohjeet projekteista materiaaleineen ja työvälineineen. Upeasti kuvitetun kirjan lopusta löytyy kuvallinen luettelo käytetyistä työkaluista ja lista materiaalien hankintapaikoista. Luulen, että tämä olisi varsin kiinnostava puuhakirja monellekin Autuaan olon ystävälle. Minulla ainakin alkoi sormia syyhyttää mukavasti kirjaa lukiessa. Pidin myös Katjan edellisestä Vintagen viemää -kirjasta. 

Ihanaa vuoden ensimmäistä viikkoa kaikille!

Rauhaa!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille meidän kavereille!
Olemme viettäneet mukavia hetkiä kanssanne, kommenttinne ovat ilahduttaneet ja lämmittäneet mieltä.
Uusia ystäviäkin on löytynyt runsaasti.
Toivottavasti tapaamme usein myös ensi vuonna.

En halua olla ilonpilaaja, mutta toivon, mahdollisimman vähän paukuttelua mahdollisimman lyhyenä aikana eläinystäviemme takia. Meilläkin, missä harvoin kuuluu mitään ympäristön ääniä uudenvuodenyö tuo nykyisin mieleen sotatilan. Metsän eläimet varmaan ajattelevat, että metsästyskausi on alkanut. Nero ei välitä satunnaisesta paukuttelusta, meillähän kuuluu aika usein metsästyksen ääniä, mutta räiskintä yöaikaan hermostuttaa. 
Ilotulitukset ovat kaunista katseltavaa kun ne hoidetaan huolellisesti ja keskitetysti.
Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Ritva!
Kaikille iloista Uuden Vuoden alkua!

Herkkuja mielelle

Joulun herkuin kirja oli syntymäpäivälahjaksi saamani
Patti Smith: Ihan kakaroita (WSOY 2012).
Kirja kertoo Patti Smithin ja Robert Mapplethornin suhteesta ja heidän taiteestaan 1960-luvun lopusta 1990-luvulle.
New Yorkin kuhisevaa kulttuurielämää valotetaan monelta suunnalta. Olen itsekin asunut kuuluisassa Chelsea Hotellissa, missä majailee enemmän ja vähemmän vakituisesti paljon taiteilijoita. Kuuntelin silloin Walkmanin c-kasetilta Patti Smithiä. Kirja kertoo enimmäkseen Robertista, jolle Patti ennen tämän kuolemaa lupasi kirjoittaa heistä.
Kirja on myös hieno kuvaus monilahjakkaiden ihmisten peräänantamattomuudesta kun he kulkevat unelmaansa kohti, ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta, laajakatseisuudesta ja rohkeudesta. New York esiintyy juuri sellaisena kuin itsekin sen koin; kaikki on mahdollista. Patti kuvailee kohtaamansa henkilöt sellaisina kuin hän itse koki heidät, ilman (myöhemmän) kuuluisuuden tuomaa kuorrutusta. Ihastuttavaa kerrontaa mielenkiintoisesta aikakaudesta.

Toinen joulunajan kirjaelämys oli juuri ennen joulua kirpparilta löytämäni saksankieliset Meyers Konversations-Lexikon -niteet. Osat 1, 2, 12 ja 16 vuodelta 1897. Kirjat ovat surkeassa kunnossa, mutta hintansa väärti, ne maksoivat 50 senttiä kappale. Olisin ostanut vaikka kaikki 16 osaa jos ne olisivat olleet saatavilla.

Omenalajikkeita

Kirjoissa on upeita kiiltovärilitografioita, aukeaman kuvat on sidottu kirjaan kokonaisina, erillisinä arkkeina ja aion irroittaa ne, niistä saa hienoja tauluja.
Kirjoissa on myös paljon mielenkiintoisia värilitografiakarttoja.

Arktisia eläimiä

Afrikkalaista esineistöä

Myös kirjan mustavalkoiset piirroskuvat ovat upeita ja hienosti painettuja gravyyreitä.

Kolmas kirjaelämys on samasta kasasta löytynyt Histoire de L'ordre dv Saint-Sépvlcre de Jérvsalem eli jotakin sellaista kuin Jerusalemin pyhän haudan ritarikunnan historia.
Ordre du Saint-Sépulcre on yksi viidestä roomalaiskatolisesta pääritarikunnasta, joihin kuului myös Dan Brownin kirjan tunnetuksi tekemä Temppeliritarit tai Temppeliherrain ritarikunta. Tämäkin kirja on nähnyt parhaat päivänsä aikoja sitten.

Kirjassa on loistavia kullalla ja hopealla painettuja litografioita ritarikunnan vaakunoista.

Teos on jo osaksi irtolehtipainos, nämäkin kuvat voin irroittaa ja perustaa oman ritarihuoneen.

Liikuttava tuoksu

Sain lahjaksi joulukieloja. Mikä ihana kesän tuoksu, aivan liikutuin. Sääkin muuttui pakkasesta vesisateeksi ja illalla pihalla tuntui aivan keväältä.
Kielojen juurakot istutan keväällä puutarhaan ja yritän syksyllä muistaa kaivaa ne ylös ja hyötää kellarissa. Ehkä nämä suloisuudet kukkivat ensi joulunakin.

Paperikukka-askartelusta jäljelle jääneet kirjanlehdet taittelin kuuseksi ja latvaan löysin joskus jostakin romukasasta poimimani ruosteisen tähden.

Tähdessäkin on pala vanhaa paperia. Esineen alkuperästä en tiedä, jonkinlainen hela kuitenkin.

Vielä on joitakin päiviä tätä vuotta jäljellä.
Oikein hyvää loppuvuotta kaikille!