12.7.2013

Mansikkaähky

Kävin eilen luomumansikkatilalla poimimassa punaista herkkua. Poimijoita kehoitettiin maistelemaan ahkerasti marjoja, ja onhan se hyvä maistella, että voi olla varma mitä laatikkoonsa poimii.
Mansikan satokausi päättyi tällä tilalla tähän. Sanoivat, etteivät muista koskaan poiminnan päättyneen näin aikaisin.
Kotona valmistin marjat nopeasti säilytykseen ja samalla vähän maistelin niitä vakuuttuakseni, että ovat hyviä. Mansikoita voi syödä liikaa, se tuli todistettua. Aikamoinen mansikkaähky.

Tämän kesän mansikkainnostus johtuu tästä Leena Lumin postauksesta, jossa hän arvioi Sinikka Piipon kirjan Puhdasta ravintoa.

Harjaneilikoita kasvaa siellä täällä. Niissä on kiehtovia väriyhdistelmiä ja sävyjä. Kukka on kestävä ja kaunis, leviää hyvin itsekseen.

Mietin miksi kasvia kutsutaan harjaneilikaksi? Ehkä siksi, että nuput muodostavat tälläisen harjan.



Vaaleanpunaisen harjaneilikan takana näkyy viime vuonna saamani pehmytmesiheinä. Se on suloisen pehmeä kirjavalehtinen, melko matalana kasvava heinä. Jos minulla olisi kuupuutarha, laittaisin tätä sinne. Se loistaa salaperäistä valoa illan hämärässä.

On taas perjantai, toivottelen hyvää viikonloppua kaikille!

10.7.2013

Varaudu vitsauksiin!

Mustialan ruusu kukoistaa tälläisenä sateettomana kesänä.
Useampi kaveri on kertonut blogin oudosta katoamisesta. Kannattaa tehdä varmuuskopio blogista omalle kovalevylle. Netissä on paljon ohjeita, yksi tuore löytyy täältä.
Varmuuskopio sisältää siis kaiken senhetkisen blogin sisällön (kuvista linkit). Oman varmuuskopioni koko on vähän yli 23 MB, postauksia 570.
Varmuuskopio ei kuitenkaan tallenna blogin ulkoasua, joka on hyvä tallentaa erikseen. Tuolta samalta sivulta löytyy linkki ohjeeseen.
Jos ei ole varmuuskopiota kannattaa ottaa yhteyttä Bloggerin tukeen.

Olen viime aikoina saanut yllättävän paljon roskapostikommentteja. Tiedättehän, niitä englanninkielisiä, joissa ylistetään kirjoittamaasi artikkelia erittäin mielenkiintoiseksi jne. Ne sisältävät yleensä linkin jollekin sivulle. Blogger on osannut ohjata ne kaikki roskapostiin. Jostain syystä myös omat vastakommenttini menivät yhdessä vaiheessa roskapostiksi, mistä sitten poimin ne takaisin. Eli kannattaa joskus käydä kurkkaamassa roskapostilaatikkokin.

Oltiin illalla Neron kanssa rantaretkellä. Poimin vähän mustikoita ja kirottua, kotiin tultua löysin paidan alta ensimmäisen hirvikärpäsen. Nekin ovat aikaisessa. Koskaan aiemmin en ole näillä kotikulmilla tavannut hirvikärpästä. Tuolla kauempana metsässä niitä sen sijaan ropisee anorakille syksyn sienisaalistuksessa.

Nero oli vähän vetämättömän oloinen, se kävi halkopinon päälle lepäilemään kun poimin mustikoita. Yleensä se touhuaa kovasti omissa puuhissaan retkillämme. Ruokakaan ei oikein maittanut, ehkä helle oli vienyt mehut prinssistä. Yöllä ruoat olivat kyllä kadonneet kupista ja kissa on vetäytynyt jonnekin sateensuojaan torkuille.

Sade on tähän mennessä ollut aika onnetonta, toivoisin kunnon kastelua.

Leppoisia kesäpäviä kaikille!

8.7.2013

Kesätyö

Otin kevyen kesätyön, lupasin testata riipputuolia. Kunnollinen riippumatto on ollut haaveissani jo pitkään. Yksi täysin kelvoton tekele sai minut varovaiseksi, enkä ole uskaltanut hankkia uutta, pitäisi saada testata käytännössä.
Suhtauduin riipputuoliin vähän varauksella, saisinko kiinnitettyä sen kunnolla, voiko siinä rentoutua vai onko se kiikkerä, ahdas?
Sopivan varjoinen paikka löytyi lehmuksen siimeksestä. Kiinnittäminen oksanhaaraan kävi minulta helposti, kiinnitystarpeet tulivat tuolin mukana. Tarpeisiin kuuluu myös erittäin tukeva koukku, jonka voi ruuvata rakenteeseen ja ripustaa tuolin siihen.












Mäkin haluun tälläisen!
Tuolivalintani oli säänkestävä ja jättikokoinen Domingo, koska se tulee viettämään kesän ulkona. Tuoli on kyllä helppo irrottaakin lukkokoukusta ja viedä suojaan sateelta.
Riipputuoli on osoittautunut täydellisen ihanaksi kesäpesäksi. Se on niin suuri, että pystyn oikaisemaan itseni sen sylissä ja vaikka vaipumaan uneen. Kangas tukee kehoa täydellisesti, jokainen asento tuntuu hyvältä ja miellyttävä painottomuuden tunne rentouttaa. Ainoa huono puoli on se, että kun kirjan kanssa köllähdän tuonne, rentoudun niin, että usein nukahdan. Helteelläkään ei hiosta kun selän alla on vain ohut kangas.
Jokainen täällä tuolia kokeillut on ihastunut siihen, tässä ystävättereni tyylinäyte. Minusta tuntuu, että tämä saattaakin olla parempi valinta kuin haikailemani riippumatto. Ja koska arinkotuoli on aina varattu, on minulla nyt oma paikka kesähaaveiluun. Nero kyllä tulee syliin kun köllöttelen tuolla (vähän epäluuloisena aluksi), mutta itsekseen se ei riipputuoliin hakeudu.

Herätä kun ruoka on valmista.
Miehinen näkökulma asiaan.

Olen jo miettinyt, miten saan tuolin viritettyä talveksi sisälle.
La Siestalla, joka näitä  tuoleja myy, näytti olevan myös kätevä teline, johon tuolin voisi ripustaa.
Putiikista löytyy paljon kauniita ja mukavia riippumatoja ja -tuoleja, minua alkoi kiinnostaa retkimatto, kevyt, helposti kiinnitettävä riippumatto saattaisi olla oivallinen vaelluksilla.

Näitä ja monia muita herkkuja löytyy täältä.
Suosittelen lämpimästi, rentouttavin löhöilypaikka ikinä.

Bienvenido a Autuas olo, Kique Ruiz!
Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Miss Marple!
Kaikille leppoisaa heinäkuun viikkoa!

6.7.2013

Grillattua petuniaa

Kuusen juurelta löydetyssä vanhassa pallogrillissä on vapusta asti grillattu orvokkeja, ne leikattiin alas ja nyt herkutellaan petunialla.

Heräteostoksena alesta toin kotiin oudon värisen petunia. Se ei ole ihan elämänsä kunnossa, mutta kyllä se tästä virkistyy kun pääsee hyvään hoitoon.

Lämpimästi tervetuloa mukaan kaikki Bloglovinin kautta Autuasta oloa seuraavat lukijat!
Rattoisaa viikonloppua kaikille!

4.7.2013

Uusi ystävä

Ystävä löytyi kirpputorilta ja toimii puutarhapöytänä.

Edellinen omistaja oli maalannut Ystävän pronssin kukertavaksi, sopii minulle. Pöytätasona on lasi, joka on löytynyt kierrätyskeskuksesta. Kelpaa tuossa siemailla kahvia ja nauttia mustikkapiirakkaa.

Tervetuloa Autuaaseen oloon Jori, oikeastaan jo vanha ystävä!
Leppoisia päiviä kaikille ystäville!

2.7.2013

Rankka päivä

Käytiin eläinlääkärissä. En tiedä kummalle lääkärireissut ovat rasittavampia, kotiin päästyämme olemme molemmat uupuneita. Tuntui, ettei antamani loishäätö tehonnut, Nero sai köhimiskohtauksia, joten suuntasimme tohtorin puheille. Tilannetta ei helpottanut se, että viime käyntimme jälkeen vastaanotto oli muuttanut ja uusi lääkärikin oli puikoissa.
Meitä molempia jännitti, mutta Nero sai hyvää hoitoa ja järeämmän loishäädön.
Tänä vuonna punkkejakin tuntuu olevan tavallista runsaammin liikkeellä, punkkiliuoksesta huolimatta olen poiminut Nerosta kaksi punkkia ja omalta iholtanikin olen löytänyt yhden, joka ei onneksi ollut ehtinyt kiinnittyä. Koskaan aiemmin täällä asuessani en ole saanut punkkeja vaikka rymyän metsissä ja pöpelikössä.
Nero luikahti piiloon nukkumaan ja minäkin taidan köllähtää riipputuoliini kirjan kanssa.

Olen poiminut jo muutaman litran mustikoita, yritän ehtiä ennen kuin rastaat syövät kaiken. Vaikka luulin, ettei puunkaatoepisodin jälkeen voi toivoa mustikoita lähimetsiköstä, löytyi niitä kuitenkin ensihätään ihan tarpeeksi. Ei kuitenkaan entisajan saaliita. Viime kesänä pakastin 30 litraa ja kun vasta sulatin pakastimen, löytyi sieltä vielä sitäkin saalista vaikka olen syönyt talven aikana marjoja lähes joka aamu.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Saara!
Rentoa kesäilyä kaikille!

30.6.2013

Omavaraisuutta

Kasvimaa on päässyt vauhtiin ja nyt täältä nostetaan jo puutarhurin palkkaa. Toukokuussa oltiin tälläisissä tunnelmissa. Siitä kolme viikkoa eteen päin näytti tältä. Kiipeilytelineet ovat vielä melko tyhjiä, mutta nopeasti niihin kapuaa kaunista ja hyödyllistä.

Aamupalaan kourallinen ahomansikoita.

Kun taimet ovat kasvaneet suuremmiksi, laitan niiden juurelle nurmikon leikkuusta tullutta ruohokatetta, joka pitää maan rikattomana, kuohkeana ja kosteana. Tuholaisten torjumiseksi on hyvä istuttaa kumpaanuuskasveja, ne myös parantavat toistensa kasvua ja makua. Kumppanuuskasveista tietoa mm. täältä. Porkkana ja sipuli ovat hyviä kavereita.

Vihannesportulakka (yläosassa) sisältää erittäin runsaasti C-vitamiinia ja omega 3 -rasvahappoja sekä E-vitamiinia. Alaosassa kasvaa salviaa ja limeoreganoa. Linssiluteena kaiken ylle kumartunut kamomilla.

Viherkaaleihin oli ilmestynyt kaalikoita, sain lähipuutarhalta avuksi rohtosamettikukkia. Kiitos, Merja! Kasvissa on mielestäni ihana tuoksu, mutta tuhohyönteiset eivät tykkää. Lisäksi kasvi on ihastuttava mauste, se maistuu vähän rakuunalta, sekä lehdet, että kukat ovat syötäviä. Aion myös ruiskuttaa kaaleja nokkosvedellä ja/tai raparperivedellä. Nämä toimenpiteet yleensä tehoavat ja onneksi kaalit ovat jo niin suuria, ettei pahoja tuhoja ehdi syntyä. Kirppojen parveilu vaikuttaa menevän ohi ja uskallan kohta istuttaa rucolasalaatin. Villirucola, joka on monivuotinen kärsii joka vuosi kirppojen hyökkäyksestä, hyvin siitäkin lopulta tulee satoa.

Kesäkurpitsoita pääsee ihan kohta maistelemaan. Satoa kannattaa korjata koko ajan muuten on pulassa suuren saaliinsa kanssa. Yhtenä kesänä kasasin niitä kellariin kuin puupinoa, jokainen vierailija joutui ottamaan mukaansa niin paljon kuin jaksoi kantaa.

Persilja ja tilli kasvavat myös katteessa. Katteen avulla kasvit pysyvät myös puhtaina sateiden aikaan.

Ystävältä saadut palmukaalit kasvavat kovaa vauhtia. Kiitos, Leena! Samasta osoitteesta ovat kotoisin kuvan samettikukat :)

Monet yrtit torjuvat myös tuholaisia. Etanat eivät tykkää iisopista, kirvelistä eivätkä krassista. Mintut ja ja salvia torjuvat kaalikärpästä. Lisäksi kasvimaalla rehottaa villinä siankärsämöä, kehäkukkia ja samettikukkia harhauttamassa tuholaisia ja kaunistamassa paikkoja. Silti voi tapahtua outoja asioita, liljakukko pesiytyi valkosipuliin? Luulin, ettei valkosipulista pidä täällä muut kuin minä :) Onneksi kukot ja toukat oli helppo hävittää ihan käsipelillä.

Bienvenido a Autuas olo juani espejo jurado de Doña Mencia! Welcome to join Autuas olo, Harry Goaz from New Mexico!
Mukavaa sunnuntaita kaikille!

27.6.2013

Hellepäivänä

Hellepäivänä ei juuri jaksa muuta kuin etsiä varjoisia paikkoja ja kylmiä juomia. Mittari kipusi 30 asteeseen ja taisi mennä ylikin.

Vähän aikaa vilvoittelin pesemällä varjossa mattoja jääkylmällä porakaivovedellä. Viime kesänä mattojen pesu jäi kokonaan väliin, ei ollut toiveita saada niitä kuivaksi. Nyt asia korjataan.

Riemunkirjavaa. Ruskoliljat ja jalopähkämöt soivat yhdessä iloisesti. Väriä pitää olla.

Minulle käy aina niin, että jokin kukkapenkki näyttää hyvältä jonkin aikaa, sitten kaikki riehaantuvat kasvamaan ja kukkimaan kilpaa niin, että alkaa tukahduttaa. Kevätpikkusydänkin oli jonkin aikaa kiva aluskasvi, tänä keväänä se ulottui tulppaaneja kaulaan asti. Digitalikset ovat omapäisiä ja kukkivat missä sattuu, ne ovat villiintyneet aivan loistavasti, tällä kertaa on yllättävän paljon valkoisia sormustinkukkia.
Luvassa on ukkosia ja sadetta, meillä on paras irrottaa kaikki piuhat ja varautua sähkökatkoihin. Mukavia kesäpäiviä kaikille!

25.6.2013

Varhainen keski-ikä

Nero täyttää näin juhannuksen tienoilla 7 vuotta! Syntymäpäivää juhlittiin juhannuskemujen yhteydessä.

Prinssin päivät ovat kuluneet aurinkotuolissa päivänvarjon alla sikeässä unessa.

Kun taas viileät yöt houkuttavat seikkailuihin.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Minna!
Kaikille leppoisaa suviviikkoa!

23.6.2013

Iloisia uutisia!

Muistattehan vielä oravalapsemme, josta kerroin täällä.
Saimme viestin Korkeasaaren eläinhoitolasta:
Hei
Oravatyttö kasvoi hyvin. Sen silmät aukesivat seuraavana päivänä ja sille syötettiin ”oravamaitoa” vielä kolmisen viikkoa. 30.5 se pääsi isoon ulkohäkkiin muitten oravanpoikasten seuraan, missä se tottui ilmastonvaihteluihin ja oppi kiipeilemään puissa. 16.6 koko oravaporukka pääsi vapauteen Nuuksioon.

Näiden uutisten myötä oli mukavaa aloittaa kesäloma.
Kiitos eläinhoitolalle hyvästä hoidosta ja siitä, että kerroitte oravatytön kohtalosta.

http://www.korkeasaari.fi/elaimetjaymparisto/elainhoitola
Orpojen ja loukkaantuneiden eläinten kuntouttamista voi tukea lahoittamalla:
Nordea: FI14 1572 3000 3693 14, viite 3104
Laitoin mielelläni tilille korvauksen oravatytön hoitokustannuksista, onneksi on tuollainen paikka.

Juhannus on kulunut rauhallisesti joutenoloon totuttelun merkeissä, puiden siimeksessä lueskellen. Herkuttelua unohtamatta.

Welcome to join Autuas olo, Noushka!