14.7.2014

Kilpaileva yritys

Helteellä hakeudutaan varjoon. Nero etsii varjoisia siimeksiä  päiviksi ja partioi öisin reviirillään. Myyräsaalista tulee tasaiseen tahtiin vaikka alueella päivystää myös hiirihaukka.

Työkalut on pidettävä kunnossa, niitä voi teroittaa vaikka kirsikkapuun kylkeen.

Katsastuskissa huomautti, että auto on aika likainen. Eipä ole enää, se kävi pesussa ja kiiltää taas.
Me olemme lomalla ja nautimme elämästä.

12.7.2014

Vielä kerran

Pioni. Näiden kukinta on ollut tänä vuonna suurenmoinen eikä sade ole haitannut näytelmää.





Vieläkin tämä ilo jatkuu puutarhassa.
Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Alina Unelma ja Seija, jonka olen tainnut toivotella tervetulleeksi aiemminkin.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

9.7.2014

Jättäkää vanhus rauhaan!

Alppiruusu pani tänä kesänä parastaan. Kukinta oli spektaakkelimainen ja jatkuu yhä. Olen poistanut useimmat kuihtuneet kukinnot, niitä on tullut neljä saavillista. Korkealla keskellä olevat aiheuttavat päänvaivaa, mutta enköhän keksi jonkin keinon päästä niihin käsiksi.
Mutta alppiruusua on myös koeteltu. Ensin kekomuurahaiset alkoivat rakentaa pesää sen keskelle. Siirsin lapiolla pesäaihion muutaman metrin päähän kuusen juurelle, en osannut valita murkkujen mielestä kyllin hyvää paikkaa ja ne muuttivat kotinsa parin metrin päähän kuusen toiselle puolelle. Ripottelin vähän kanelia, kommenteissa saamani vinkin mukaan, vanhaan pesäkohtaan ja vähitellen kaikki murkut muuttivat uuteen kotiin. Ongelma hoidettu.

Uutta kasvua pukkaa mukavasti, mutta kukintoja poimiessani huomasin lehdillä outoa liikettä.

Alppiruusunjauhiaiset olivat tekemässä tuhojaan uusissa versoissa. Kuvassa näkyy enää vain yksi valkoinen kolmio, mutta niitä oli joka lehdellä kymmeniä. Ruiskutin lehtiä ahkerasti mäntysuopaliuoksella neljänä iltana. Aine tuntui tehoavan, jauhiaiset vähenivät, aion loppuviikosta vielä varmuuden vuoksi vinkata niille, etteivät ole tervetulleita.

Torjuntahommissa minulla oli tälläinen apulainen.
Vanhoissa lehdissä on aina ollut jonkin verran ruskeita pilkkuja, niistä en ole kovin huolissani. Lisäksi joku on käynyt vähän nakertamassa lehtiä, toivottavasti ei uurrekorvakärsäkäs, joka tuhoaa myös kasvin juuristoa. Kaiken kukkuraksi minä olen tallonut torjunta ja kukintojen keruu -operaatioissa maan rhodon alla tiiviiksi, täytyy käydä ostamassa rhodomultaa ja kuohkeuttaa maa uudelleen.
Toivottavasti vanhus saa viettää loppukesän rauhassa ja valmistautua terveenä talveen. Tarkkailkaa alppiruusujanne, ajoissa tehty ruiskutus auttaa.
Nero on siirtynyt taas yövuoroon, eikä ihme, öisin on ollut mukavan viileää.

7.7.2014

Se on sitten kesä

Vihdoinkin saamme nauttia lämmöstä. Mansikat kypsyivät nopeasti, niitä ja muutama kypsä mustikka löytyi aamujugurtin päälle. Ah, autuutta!

Aamiaiskulho pääsi somistamaan tämän kesän kukkataulua.

Kun on paikka paikan päällä, niin on markka markan päällä, sanoin mummuni kun lapsena kritisoin paikattuja vaatteita.
Pyykkinarulla riippuu tilkkupöytäliina. Olen ostanut kirpputorilta pitsilakanan, käsinkudottua pellavaa. Se on kudottu kapeilla puilla ja keskellä on sauma. Lakanaa on jatkettu puuvillalla, mutta jostain syystä jatkopala koostuu kahdeksasta erikokoisesta tilkusta. Kaikki on ommeltu yhteen vahvalla kaksoissaumalla.
Ihanaa ja lämpöistä viikkoa kaikille!

4.7.2014

Meidän lampaat ja mysteerilaukka

Tallissa on lampaita ja vuohia, yksi lehmäkin mahtuu joukkoon. Ja tietysti siellä häärää myös kissa. Helppohoitoinen karja.

Yhdessä kukkapenkissä kasvaa tälläinen laukka. Mikä se on ja mistä se on sinne tullut on täysi mysteeri. Huomasin tämän jo viime kesänä, mutta kun syksyllä etsin sitä siirtääkseni sen järkevämpään paikkaan, oli se kadonnut. Tunnistaako joku tämän? Olisiko jokin hajulaukka? Sen on täytynyt tulla jonkun taimen mukana, ehkä pienenä sipulina ja nyt se on parina vuonna kukkinut melkein huomaamattomana suurten perennojen keskellä.

Lämpö antoi vauhtia pioneille ja nuput rävähtivät auki.

En tiedä tämänkään lajia, sain kasvin ystävältä pari vuotta sitten suurena puskana, eikä hän tiennyt tälle tarkempaa nimeä. Se on pioni. Kasvi ei tainnut edes huomata siirtoa se kukki heti samana kesänä.
Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Ulla!
Kesäistä ja lämmintä viikonloppua kaikille!

1.7.2014

Naistenmies ja Tanskan prinssi

Avoimet puutarhat -tapahtuma kutsui sunnuntaina Kymenlaaksoon. Olen useasti ihaillut Sannan puutarhaa
Villi piha -blogissa ja nyt tarjoutui tilaisuus nähdä paratiisi elävänä. Olen seurannut puutarhan vaiheita, mutta silti koko ja kauneus yllättivät.


Kasvien lajikirjo oli suuri ja ystävällinen puutarhuri oli varustanut kaikki nimikyltein, kuljeskelin kuin kasvitieteellisessä puutarhassa.

Satoi, mutta se ei puutarhaintoilijoita haitannut, paikalla oli paljon väkeä. Minua se haittasi nähtävästi niin paljon, että otin laiskasti kuvia. Nautiskelin vain yllätyksistä, joita ilmestyi joka mutkan takaa. En esimerkiksi kuvannut häkellyttävän komeaa aitaa, mutta käykää Villi pihassa katsomassa.

Jos kierros olisi käynyt voimille olisi voinut köllähtää hetekan syliin.

Tai nauttia virvokkeita tunnelmallisessa holvikellarissa.

Myös kasvihuone tarjosi sateensuojaa.




Idylliä täydensivät laitumella käyskentelevät Hamlet

ja Casanova, jota hiukoi, teki mieli hieman suolaista.

Eikä kanakuumetta yhtään helpottanut hieno kanala, jossa minua asiantuntevasti opasti talon nuori isäntä.
Nuoren kanan määritelmä: "Tämä ei ole tipu eikä kana, se on siltä väliltä."
Kukolla oli komeat kannukset.
Oli myös kiva tavata taas Kanelia ja kardemummaa -blogin Maria, joka oli perheineen liikkeellä. 

Kiitos Sanna kun avasit puutarhasi vierailijoille, se on valtava inspiraation lähde ja vierailu toi erittäin hyvän mielen!

Toinen kohteemme oli Myllylän kansakoulun puutarha. Siellä keraamikko Paula Noponen ja muotoilija Perttu Rista hoitavat viime vuosisadan alkukymmeninä rakennetun koulun kodikasta puutarhaa. Isäntäväki otti vieraat lämpimästi vastaan ja kertoili puutarhan vaiheista.

Puutarha on monimuotoinen, korkeaa kalliota, ketoa ja savista peltomaata. Mikähän kurjenpolvi on kuvassa?

Koululla on pajamyymälä ja taiteilijoiden hulppeat työtilat. Myymälässä oli hauska ja hienoin näkemäni viinipussiteline Hanakka ja minä hölmo en ottanut siitä kuvaa, mutta sen voi nähdä täällä.
Puutarhassa on suuret hyötykasviviljelykset, mm. komeimmat valkosipuliviljelmät, joita olen koskaan nähnyt. Kävi ilmi, että ehkä minunkin puutarhassani kasvaa heidän valkosipulikantaansa, jota saa Hyötykasviyhdistyksestä.
Ja, huokaus, täälläkin tepsutteli kukkoja ja kanoja.
Kiitos Paula ja Perttu lämpimästä vastaanotosta ja karkulaistaimista, jotka lähtivät mukaamme.

Iloisesti tervetuloa Autuaaseen oloon, Ruusa!
Hyvää ja lämmintä heinäkuuta kaikille!
En ollut uskoa silmiäni kun sääennusteessa näin ensi sunnuntain kohdalla 26 astetta ja lauantainakin jo yli 20. Odotettavissa kasvupyrähdys lämmön myötä.

30.6.2014

Raparperiherkkuja

Mama ja Minna kyselivät raparperiherkkujen ohjeita. Jokainen osaa tehdä raparperipiirakkaa, mutta jos tekee mieli jotain erilaista niin kokeilkaapa Tyrniä ja tyrskyjä -blogin valkosuklaista versiota, sieltä löytyy myös herkullisen mausteisen raparperikiisselin ohje.

Itse tein jouluksi raparperilikööriä Keijon ohjeen mukaan:
1 litra raparperinpaloja
1 litra kirkasta viinaa
0,5 litraa sokeria
vaniljatanko
Sekoita sokeri ja raparperinpalat anna mehustua yön yli.
Lisää viina ja vaniljatanko, minä halkaisin tangon ja laitoin sen sellaisenaan sekaan. Herkku saa muhia komerossa ja joulun tienoilla maistellaan. On kuulemma hyvää myös kuplivan juoman seassa.
Täältä löytyy valmistamani mustaherukkaliköörin ohje.

Tein myös raparperi-inkiväärijuomaa:
Lasitölkkiin pilkotaan raparperin- ja inkiväärin paloja, välillä lisätään sokeria ja lopuksi kiehuva vesi. Jäähdytetään ja siirretään jääkaappiin tekeytymään. Seuraavana päivänä juoma on valmista nautittavaksi, kaunis ja virkistävä hellepäivän janonsammuttaja. Jos ei tykkää inkivääristä niin voi juoman tehdä tietysti ilman sitä.

Lisäksi valmistin keitettyä raparperi-inkiväärimehua:
Pilkoin mehumaijan täyteen raparperia ja sekaan yhden kuoritun inkiväärin paloina lisäksi sokeria. Steriloin pullot uunissa ja korkit kastoin kiehuvaan veteen. Kuumana pullotettu mehu säilyy hyvin ainakin vuoden (jos ei mene parempiin suihin ennen sitä).

Eikä siinä vielä kaikki, tein pakkaseen hilloa talvisia piirakoita varten:
Kattilaan pilkotaan raparperinpaloja, lisätään muscovadosokeria, kardemummaa ja  loraus balsamicoa. Keitetään niin, että raparperit pehmenevät. Käytän tätä piirakoihin pakastettujen raparperipalojen kanssa tai vaikka omenoiden seurana. Sopii myös puuron tai jugurtin kanssa.

Anteeksi, että olen tosi huono ohjeiden antaja, sillä en paljon mittaile ruokaa tehdessäni paitsi leipoessa. Muuten mennään luovasti näppituntumalla.
Eilen vietin ihanan päivän Avoimien puutarhojen parissa, siitä lisää ensi kerralla.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Alina ja Neriina!
Mukavaa viikkoa kaikille, toivottavasti lämpimässä säässä!

28.6.2014

Myöhässä, anteeksi

Olen kokonaan unohtanut merkkipäiväpostauksen. Nero täytti juhannuksen tienoilla kahdeksan vuotta. Juhannuslounaaksi tarjoiltiin herkkukalaa, mutta sen kummemmin ei tällä kertaa juhlittu. Juhannusyönä Nero oli kuitenkin liesussa, ehkä itsekseen bilettämässä synttäreitä.
Kahdeksan vuotta olemme kesyttäneet toisiamme ja päässeet aika hyvään yhteisymmärrykseen. Jotkut väittävät, että olen pahasti tassun alla, mutta asioilla on monta puolta.
Lämpimät onnittelut Prinssille!

26.6.2014

Vierailu haaremissa, käyp katteeksi

Kasvimaani kaipasi katetta, varsinkin mansikoille ja salaateille halusin kunnon pedit, että pysyvät puhtaana. Yleensä olen käyttänyt ruohosilppua, jota saan nurmikon leikkuusta. Näin kosteassa säässä ruoho kuitenkin alkaa helposti homehtua. Kyselin olkia, mutta meidän kylältä niitä ei löytynyt. Oli lähdettävä merta edemmäs kalaan.
Lassilan luomutila Tuusulassa myy luomuolkea pienissä paaleissa, suuntasin sinne.

Jouduin keskelle maalaisidylliä. Astuessani autosta minut vastaanotti kissanpentu. Kun hain olkia tallin ylisiltä makoili äitikissa oljissa tyytyväisenä saamastaan lepohetkestä lasten ulkoillessa.

Takapihalta aukeaa huikea näkymä lintuja kuhisevan kosteikon yli Tuusulanjärvelle.

Tilalla on kotieläinpiha Kanojen maailma. Siellä voi tutustua monenlaisiin kanarotuihin, lapset (ja aikuisetkin) voivat syöttää rouville voikukkaa ja apilaa, suosio on taattu. Myös kaneja oli yhdessä häkissä, niillä oli hienot maanalaiset luolastot. Tila on hyvä retkipaikka ja grillitalokin löytyy, jota voi vuokrata vaikka synttärijuhliin tai muihin kekkereihin.

Haaremin isäntä.
Tilan puodista ostin täysjyvävehnäjauhoja ja kananmunia. Sieltä saa ostaa myös herneitä, härkäpapuja, erilaisia jauhoja ja ryynejä mm. sekä myöhemmin kesällä monenlaista satoa. Arja-emäntä jutteli mukavia kun nautiskelin kahvikuppostani pihalla.

Kanoja on muuten aika vaikea kuvata, ne eivät ole hetkeäkään paikallaan, paitsi torkkuessaan.

Ruskea silkkikana Tiibetistä.

En tiedä mitä rotua tämä hienostunut mustavalkoinen tipu edusti.



Musta on aina tyylikäs. Kanojen touhuja olisi jaksanut seurata vaikka kuinka kauan.

 Ja kyllä olki käyp katteeksi.

Korjasin raparperisadon. Raparperinlehdet ovat myös ovallisia katteena. Katoin niillä kasvimaan käytäviä.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Marliska ja Jonna!
Eikös tunnukin jo hieman kesäisemältä?

24.6.2014

Vastaantulijoita

Eilen illalla oli satamatta ja lähdimme Neron kanssa retkelle rantalehtoon. Elättelin toivetta, että kohtaisin yhden kadonneeksi luulemani asian.
Nero vilisti tapansa mukaan edellä ja pysähtyi odottelemaan minua polun reunaan haistellen samalla myyrien kulkureittejä. Huomasin, että se jähmettyi, meni matalaksi ja alkoi tuijottaa metsän reunaa. Kukkien takaa ilmestyi peuranvasa. En kuullut murisiko Nero, enkä ehtinyt paljon kameran asetuksia säädellä, mutta jotain sain talteen.

Vasa pelästyi minua ja hyppäsi heinän sekaan. Onnistuin kuvaamaan vain pyllyn (oikealla).

Yhdessä kohdassa polulla Nero kaivaa melkein aina kuopan ja tekee tarpeensa, tämä on jotenkin merkityksellinen paikka.

Jätökset peitellään erittäin huolellisesti. Toimitus voi kestää useita minuutteja ja takaisin palatessa paikka vielä tarkistetaan ja tarvittaessa peitellään lisää.

Ilokseni löysin etsimäni. Viime vuonna en onnistunut näkemään yhtään ja ajattelin, että metsän harvennus oli tuhonnut valkolehdokit.
Riemastuin kun tunsin nenässäni sen viehkon tuoksun vaikken vielä nähnyt tätä Pohjolan orkideaa.
Aiemmin olen kertonut valkolehdokin legendasta kauniimmin kuvin täällä.

Nyt kukinta oli jo hieman ohi, mutta kaunottaren ilmestyminen takaisin lehtoon on riemastuttava asia.