Kevät alkoi tulla vauhdilla, mutta ikävä kyllä vesisateiden avulla. On nimittäin märkää ja viime vuoden jälkeen olen tullut hieman yliherkäksi märkyydelle.
Tätä kirjoittaessani alkoi taivaalta putoilla valkoisia nenäliinoja, mutta ensi viikoksi on lupailtu etelään jo kesälämpötiloja.
Päivän paras uutinen on se, että Nero sai myyrän saaliikseen pitkästä aikaa. Puhuin puhelimessa kun saalis tuotiin saliin, enkä kai kiinnittänyt tarpeeksi huomiota kissan riemuun, sillä yhdellä tassun tempaisulla hiiri lensi kaaressa syliini. Keskustelukumppanini hämmästyi puhelimesta kuuluvaa kirkaisua.
Kasvuun lähtenyt punasipuli tuottaa makua salaattiin.
Rannan puusavottaa siivotessani, lähelleni lennähti palokärki. Se tarkkaili aikansa puuhiani, kirkaisi pari kertaa ja laskeutui aivan lähelle maahan. Se löysi jotain syötävää kaatamani lahopuun kannosta. Olisipa ollut kamera mukana, aurinko osui mustatakin punaiseen lakkiin kun se touhukkaasti puuhaili varvikossa minusta välittämättä.
Ajattelin lopettaa kauriiden ruokinnan maaliskuun lopussa. Sitten tuli hurja lumimyräkkä ja bambit tulivat pihaan kertomaan, että vielä tarvittaisiin rehua.
Piti käydä ostamassa vielä yksi rehusäkki, mutta sen loputtua saavat selvitä omillaan.
Toivottavasti kasvimaan aita pitää, sipulikukkien elämä taitaa kuitenkin loppua lyhyeen tänä keväänä. En ole saanut taottua noiden päähän kasvioppia sen vertaa, että erottaisivat koristekasvit villeistä.
Joutsenpariskunta saapui kotijärvelle pari viikkoa sitten kun se oli vielä tuhdissa jääpeitteessä. Kuuntelin niiden keskustelua rannalla. En saanut sanoista selvää, mutta se kuulosti tältä: "Kuka sanoi, että lähdetään vaan jo pohjoiseen, saadaan hyvä pesäpaikka." Melkoista marmatusta.
Eilen minua tervehti kurki kun illalla olin taas siistimässä rantametsikköä.
Jostain syystä en ole vielä kauheasti innostunut esikasvatuksesta. Muutamia taimia on kyllä jo tulossa, mutta enin osa odottelee vielä siemenpussissa. Metsänkarsinta ja jälkien siivoaminen on vienyt kaiken ylimääräisen ajan enkä halunnut taimihyllyjä/pöytiä esille pääsiäiseksi. Nyt pitäisi tarttua rivakasti toimeen.
Aurinko lämmittää paistaessaan saunamökin sopivaksi viettää taukoa ja saunan kuistin nojatuolissa istuskellessa tuli jo ihan kuuma. Lumet sulavat nyt vauhdilla kun yöpakkaset eivät enää pitkitä niiden elämää.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
2 tuntia sitten












































