Verenseisautus

Asemasota on taas alkanut. Marsalkka Nero päivystää urheasti reviirillään yötä päivää, säässä kuin säässä.
Uusia puremajälkiä on ilmestynyt runsaasti, molemmissa korvalehdissäkin on haava. Erilaisin keinoin olen onnistunut houkuttelemaan prinssin sisään yöksi, se on hyvä meidän molempien unien kannalta. Ennen nukahtamista ehdin vielä hoitaa taistelijan haavoja ja tutkia tilannetta.
Toissayönä prinssiä ei taas kuulunut kotiin ihmisten aikoihin, joten ei auttanut kuin lähteä etsimään ulkorakennuksista. Taskulampun kanssa könysin tikkaita pitkin tallin vintille, mutta tällä kertaa sankaria ei näkynyt siellä. Oli satanut lunta, eivätkä jäljet paljastaneet mitään. Taivalsin ladolle. Könysin tikkaita pitkin parsille, mutta ei ollut kissa sielläkään. Huomasin kyllä, että melkoinen temmellys oli käynyt villakasassa. Kiipesin alas ja tutkin joka kolon, minusta tuntui, että Nero piileskeli jossakin.

Taskulampun valossa minut kohtasi kauhistuttava näky, laajalla alueella lattialla oli valtavat määrät kissankarvatuppoja. Näytti siltä, että paikalla oli kynitty kissa. Tiedätte varmaan sellaisen veret seisauttavan tunteen kun pelästyy oikein kunnolla. Siltä minusta tuntui kun päässäni kelasi loppumaton määrä arvailuja tapahtumasta. Ajattelin jo, että jos Nero vielä palaa kotiin se on kalju. Yritin taskulampun valossa ottaa selvää karvojen väristä, mutta tummista karvoista oli vaikea päätellä mitään. Tarkistin ladon ulkopuolelta näkyikö isomman eläimen jälkiä, mutta päivän mittaan satanut lumi peitti vastauksen.
Palasin kotiin. Aika pian Nero koputti oveen ja astui sisään täysissä pukeissa, mikä helpotus. Yritin tutkia onko turkissa pälviä, minusta se näytti normaalilta ja haavat olivat rupeutuneet.

Seuraavana päivänä kävin ladolla ja kuvasin hämärässä karvatupot. Kova tappelu paikalla on käyty, villat ovat lennelleet ilmeisesti molemmista pukareista. Vihollinen on palannut ja jostain syystä lato on valikoitunut asemasodan paikaksi. Päivällä olen yrittänyt saada kissan jäämään sisätiloihin torkuille normaaliin tapaan, mutta se on jännittynyt ja tuijottaa ovelle aivan kuin vihollinen voisi hyökätä millä hetkellä hyvänsä ja pian se pyytää ulos.
En ole nähnyt taistelukumppania. Illalla kun hoitelen Neron haavoja mietin, onkohan toisella osapuolella ketään vai joutuuko se nuolemaan haavansa itse. Ymmärtäisi pysytellä pois meidän pihapiiristämme.
Tämän kissojen sotaosuuden keväästä haluaisin ohittaa.

Lämpimästi tervetuloa Autuaan olon piiriin, Ruostevilla!
Kaikille mukavaa loppuviikkoa, lämpimien ilmojen tultava ennemmin tai myöhemmin.