Kultakutri

Poissaoloviikkoni aikana Neroa palveli vanha tuttu renkinsä. Yhteiselo oli sujunut hyvin ja oli kiva tulla kotiin, missä odotti pulska kissa ja haravoitu piha. Kiitos G!
Sylipula kuitenkin vaivasi prinssiä, mutta onneksi minulla oli palattuani aikaa  hoitaa asia kuntoon. Kutominen ja kissan patjana oleminen sopivat hyvin yhteen. Loppulangasta Nero sai sievän peruukin.

Lumi tuli aivan liian aikaisin ja edelleen on maa valkoinen, mutta vielä lumi katoaa. Lokakuinen lumisade ei ilahduta lainkaan samoin kuin joulukuinen.

Raskas lumi painoi kasvimaan aitaa niin, että kauriit pääsivät suoja-alueelle ja rikkoivat yhden portin päästäkseen herkkujen kimppuun. Hyvästi viimeiset kaalit ja mangoldit.

Tunsin huonoa omaatuntoa kun häädin ne pois ja korjasin aidan taas pitäväksi. Kauriiden on vaikea löytää ravintoa lumen alta, niiden ruokavalio on paljon kapeampi kuin serkkunsa valkohäntäpeuran. Korjasin loput kaalit ja vein ne metsän reunaan, nuolukiven vierelle. Muutama porkkanakin löytyi vielä sorkkajaloille. Pitää viedä niille myös viljaa talveksi.

Me molemmat seniorit, kissa ja akka, olemme viihtyneet takkatulen ääressä. Onneksi saimme tänne myös auringonpaistetta, se virkistää mieltä niin, ettei vielä vaivuta ihan talvikoomaan.
Prinssillä on paksu villainen talvikerrasto, mutta päällisasu on puhdasta silkkiä. Musta ja kiiltävä, ihana siliteltävä.