Kohtuutonta

Nero nauttii kevään etenemisestä eikä sitä juuri näe sisällä kuin öisin. Harvoin tapaan pehtoorin edes näin aamuisilla torkuilla. Niin paljon kaikkea jännää ja erikoisia eläimiä liikkuu nurkissa, on pidettävä reviirin rajat kunnossa. Auringon valo paljastaa suklaanruskean alusvillakerraston, joka kohta riisutaan.

On tyypillistä minulle, että kun jostakin innostun niin mopo lähtee keulimaan kohtuuttomasti, eikä hommassa ole enää äärtä eikä laitaa. Näin kävi karsinta ja metsänsiivous-projektissakin. Rankakasoja on siellä täällä ja valtavat määrät risuja ja metsän aiemmasta karsinnasta jäänyttä roskaa olen polttanut. Monesti vedän itseni niin piippuun, että illalla vain kaadun sänkyyn lopen uupuneena. Kaikki muu on saanut jäädä kun vietän aikaani sahan kanssa. Homma meni niin veriin, että maanteillä ajellessakin karsin mielessäni pöpelikköä tienvarsilta.

Palkkioksi karsinnasta olen saanut nähdä kaikenlaista jännittävää. Illalla istuin kiikareiden kanssa saunanmökin kuistilla ja näin ketun jolkottelevan jäällä, se paineli läheiseen saareen ja sai liikettä lokkiparveen. Sitten äkkäsin saukon liikkuvan rannassa jään reunaa. En ole tiennyt, että täällä olisi saukkoja, ne tosin liikkuvat laajalla alueella, joten se voi olla kaukaakin kotoisin. Ne ovat vekkuleita eläimiä.

Karsintahommat saavat nyt jäädä, sillä lumi suli kasvimaalta ja pääsin sinne kurkkimaan. Valkosipuleista osa on lähtenyt hyvään kasvuun, osa ei ole ainakaan vielä noussut. Toivottavasti syksyn ja talven märkyys ei ole koitunut niiden kohtaloksi.

Monivuotinen talvi- eli pillisipuli nousee ensimmäisenä, tätä voi alkaa jo hyödyntää.

Lehtiselleri on talvehtinut ja ah, mikä aromi siinä onkaan.

En ole vielä alkanut kasvimaan muokkaukseen, mutta pehtoori oli käynyt kaivamassa yhden kuopan merkiksi, että olisi hyvä jo aloittaa maatyöt karsinnan sijaan.

Ensimmäiset valkovuokon nuput nostavat jo päätään.

Krookukset kasvavat vauhdilla.

Koti. Maanantaina syntyi uusi kuu.

Hyvää viikonloppua kaikille!