Sain työprojektini valmiiksi kunnialla ja palkitsin itseäni. Kirpparilla oli myynnissä todella edullisia kukkia. Valitsin valkoisen atsalean. Ihan kuin ei valkoista olisi jo tarpeeksi ympärillä.
Agnes ja karitsa ilahtuivat myös.
Toin kellarista sisään yhden narsissiruukun, joka on täynnä nuppuja. Pelkkä uuden kasvun vihreyskin piristää mieltä kevättä odotellessa.
Herttalehteä kannattelemaan löysin kirpparilta viidelläkymmenellä sentillä noin komean nuorukaisen. Vähän romanttinen minun makuuni, mutta taitaa olla kevättä rinnassa.
Takana pilkistää oliivipuu, joka taisi selvitä hengissä tästäkin talvesta, siinä on kukkanuppuja.
Kun jouluruusun kukat alkoivat nuokkua leikkasin ne maljakkoon. Ne virkistyivät ja ovat todella kestäviä leikokukkina, nämä ovat oleet vedessä jo viikkoja. Saa nähdä sinnitteleekö jouluruusu hengissä siihen asti, että se pääsisi puutarhaan kasvamaan.
2 tuntia sitten


























