4.10.2014

Kuukauden puutarhakuva, syyskuu

Sain Karoliinalta syyskuun alussa kivan haasteen.
"Kuukauden Puutarhakuvassa on kasvu-aikana yleensä jokin sen kuukauden ihanimmin kukkiva pensas, perenna, talvisaikaan jotain yleisnäkymää tai muuta. Jokainen joka ottaa haasteen vastaan ja lähettää kuvan saa haastaa omat blogiystävänsä mukaan. Yleensä kuukauden kuva on kuukauden viimeisellä viikolla (koittakaa muistaa jatkossa) mutta eipähän tuo ole turhan tarkkaa. Jos kuvaa perennaa tai muuta kasvia olisi kiva jos kuvaan liittyisi jotain tietoa kasvista tai muuta tärkeää tarinaa.
Yllä on minun syyskuun puutarhakuvani. Kurpitsasato korjattiin talteen, suurin painoi 15 kiloa, yhteispainoa neljällä kurpitsalla oli 36 kiloa. Lajike on Tom Fox, siemenpussissa sanotaan, että Tom on perinteinen kurpitsa Halloween-juhliin, kurpitsat voivat kasvaa jopa 8 kilon painoisiksi. Viihtyy lämpimässä ja aurinkoisessa paikassa, lannoitetussa ja läpäisevässä maassa. Tarvitsee runsaasti vettä ja ravinnetta koko kasvukauden.
Kaksi kurpitsoista olivatkin normaalin kahdeksan kilon painoisia, yksi jäi viiteen kiloon. Laitoin kurpitsoille istutuksen yhteydessä runsaat eväät maahan, myöhemmin en enää lannoittanut niitä. Katoin maan oljilla kosteuden säilymiseksi ja kastelin silloin tällöin. Kun kasvissa oli neljä kohtuullisen kokoista kurpitsan alkua, katkoin varret, jotta kasvuvoima keskittyy valittujen kypsyttämiseen.
Olisi kiva jos muutkin puutarhabloggarit ottaisivat tämän kuukauden puutarhakuva -haasteen vastaan.
 Tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Tuitiina!
Mukavaa viikonloppua kaikille!

2.10.2014

Luottamuspulaa

Poimin pihlajanmarjoja.

Ja tein hilloa. Hyvää, yksi purkillinen on jo melkein mennyt aamujugurttien kanssa. Luulisin hillon maistuvan myös juustojen kyytipoikana.
Autoni jätti minut karusti marketin parkkihalliin toissailtana. Olin tehnyt ostokset ja lähdössä kotiin, mutta auto oli jostakin loukkaantunut ja päätti jäädä mököttämään paikalleen. Kirottua, jo toisen kerran teki minulle tämän tempun. Hinauksessa taas lähimmälle korjaamolle, joka nyt sattui olemaan 50 kilometrin päässä kotoa. Sain onneksi sijaisauton, mutta kotona olin vasta puoli kymmenen illalla. Nero istui portailla ja ihmetteli pitkäksi venynyttä kauppareissua.
Auton tietokone ilmoittaa virhekoodia, mutta varsinaista vikaa ei löydetty. Taitaa olla aika vaihtaa ajoneuvoa.

Kärhöt kukkivat edelleen vaikka aamuisin lämpötila on känyt jo pakkasella.

Hajuherneetkään eivät ole pienestä pakkasesta hätkähtäneet vaikka keväisin ovat niin kylmänarkoja. Kukat eivät enää kestä kauan maljakossa, mutta tuovat hetkeksi kesän tuntua saliin.

Pelastettu alastonimpi tekee jatkuvasti lisää kukkia, se viihtyy selvästi uudessa kodissaan.

Tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Viola C.
Hyvää lokakuuta kaikille!

30.9.2014

Innostuin

Onnetar hyimyili ja sain omakseni Valkoinen puutalo -blogin arpoman, painotuoreen kirjan täynnä inspiraatiota.

Jo Ilona Pietiläisen Innostu ja onnistu -kirjan katselu saa hyvälle tuulelle. Ideoita ja tuunauksia kauniiseen kotiin lukee kannessa ja sisältö vastaa tuohon lupaukseen runsain mitoin.

Innostumiseen ja onnistumiseen on tarjolla reseptejä ja upeita kattauskuvia ...

... sisustuksia ja tuunailuja. Joulukin lähestyy, vinkkejä erilaisiin juhliin löytyy sivuilta runsaasti. Ihana tunne kun mieli alkaa kutista innostuksesta. Kiitos, Ilona!


28.9.2014

Kopterimies

Mikstuuraa.
Tapahtui männäviikolla keskellä pahinta työkiirettä.
Ovelle koputettiin. Portailla seisoi nuorehko mies tablettitietokone kädessään.
– Oikein hyvää päivää, rouva! Oletteko talon emäntä?
– En. Olen piika.
– Öhöm, tuota, mahtaako isäntä olla kotosalla?
– Ei ole, missä lienee rilluttelee ulkona.
– Niin, aivan. Lentelin tässä eräänä päivänä helikopterilla ylitse ja otin kuvan teidänkin talostanne. Ojentaa tabletin jonka näytöllä on kuva talosta järvimaisemineen.
– Kiinnostaisiko hankkia tälläinen muisto kodin seinälle?
– Oikein komea kuva, mutta kiitos, ei kiinnosta.
– Mutta ... (piiiitkä repliikki).
– Minulla olisi nyt kiireistä tekemistä, pitäsi mennä.
– Voinko tulla kahden tunnin kuluttua uudestaan?
– Ei maksa vaivaa, kuten sanoin, en ole kiinnostunut.
– Voinko tulla toisena päivänä uudestaan?
– Annas kun katson sitä kuvaa oikein silmälasien kanssa.
Ilmaan pyrähti pieni toiveikkuus.
– Hirveä röttelö, kuka tuollaisen kuvan haluaisi seinälleen!
– Taidankin tästä ..., kopterimies lähti taakseen vilkuillen autolleen ja hurautti pois.

Welcome to join Autuas olo, Chloe!

26.9.2014

Suuri kurpitsa

On se suuri!

Mun tassut ei ylety sen ympäri.

Mitenkähän tämä avataan?

Samaa mietin minäkin. Miten tuollainen iso kurpitsa pilkotaan? Tarvitaanko siihen saha? Vai kannattaako hedelmäliha vain kovertaa pois ja tehdä kuoresta lyhty? Toin kurpitsat turvaan kasvimaalta, syksyllä ne alkavat houkutella monenlaisia hampaita ja yöpakkanen oli myös uhkana. Mietin jaksanko nostaa suurimman kasvilavojen välistä, mutta se painoikin vain 15 kiloa, helposti nousi kärryihin. Kottikärryissä on yhteensä 36 kiloa kupitsaa, pienin painoi viisi kiloa. Näistä tulee toinenkin kurpitsakeitto. Miten te käytätte kurpitsoita?

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Marika!
Jo vanha tuttu, mutta nyt uudesta blogista.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

24.9.2014

Ilmaistorilla

Kun olin saanut projektini valmiiksi lähdin oitis metsään rentoutumaan. Oli ihanaa liikkuaa syksyisessä metsässä ilman kiirettä. Ilmaistorilta poimin kanttarelleja, mustatorvisieniä ja puolukoita. Kuin ihmeen kaupalla löytyi vielä hyvä herkkutattikin ja pari ruskotattia. Ensimmäiset keltajalkaiset suppilovahverotkin olivat nousseet. Torvisienet ja kanttarellit menivät kuivuriin, paitsi pieni määrä kanttarelleja, joista tein herkullista kanttarellipastaa, Ohjeen löysin Nainen talossa blogista. On herkullista, tämä oli jo kolmas kerta kun valmistin tätä herkkua tänä syksynä. Tateista tein lämpimät tattileivät sipulin, valkosipulin, mustapippurin ja parmesaanin kanssa. Ajatella, että näitä gourmet-herkkuja jaetaan metsässä ihan ilmaiseksi. Lisäksi poimijoille annetaan hyvä mieli ja terve väsymys.

Kuivattuja sieniä menossa ruokakomeroon. Herkkutatteja tuossa on yli 15 litraa, lisäksi purkillinen mustatorvisieniä ja purkillinen kanttarelleja. Kanttarelleja en olisi kuivannut jos pakastimessa olisi yhtään tilaa. Komerossa on vielä vanhaakin varastoa, kuivatut sienethän säilyvät käyttökelpoisena vuosia. Investoin viime vuonna tehokkaaseen Orakas-hyötykasvikuivuriin, joka on hamsterille oiva apulainen. Jos mietin kuivatun herkkutatin markkinahintaa niin kuivuri on jo maksanut itsensä takaisin.

Lehtikaalia menossa kuivuriin. Näitä on poimittu monta kertaa ja vieläkin on kasvimaalla satoa. Kunnon kuivurissa on sekin hyvä puoli, että kerralla saa kuivattua paljon tavaraa.

22.9.2014

Impi pulassa

Yleensä en osta kukkasipuleita säälistä, mutta nyt oli pakko. Market-käynnillä ohitin kukkasipulihyllyn osoittaen kiitettävää itsehillintää. Mutta sitten silmiini osui alahyllyllä apua huutava olmi. Alastonimpi oli alkanut kasvaa, se työntyi muovisen sipulipussin reiästä ja oli kuristua hengiltä. Se oli kalpea valon puutteessa. En voinut jättää impeä pulaan, vaan hellästi nostin kaksi olmia ostoskärryihin.

Leikkasin kuristavan muovin varovasti pois. Ensimmäisen yön impi vietti salin pöydällä ja heti seuraavana aamuna istutin sipulit maahan. Jo ensimmäisen ulkona vietetyn päivän jälkeen alastonimpi sai väriä poskiinsa. Kiitollinen impi kukoistaa nyt puutarhassani Vanille Fraisen alla. Alastonimpi eli syysmyrkkylilja (Colchicum autumnale) kukkii syksyllä juuri ennen talven tuloa.

Iloista syysviikkoa kaikille!

20.9.2014

Verkottumista

Olen keskittynyt työprojektini loppuunsaattamiseen. Sillä välin oli syksy hiipinyt lähemmäksi. Hämmästyin kun aamulla nurmikko oli pudonneiden lehtien peitossa. Karvaherätyskello kyörää minut ylös kauneimpaan aikaan ja silloin pihakierros on paikallaan.

Varhaiset aamut ovat kosteita, aurinko nousee usvan takaa ja kestää jonkin aikaa, että maisema tulee näkyviin. Kasvimaa auringonnousun aikaan.

Koko puutarha on verkotettu huolellisesti. Päivällä näitä luomuksia tuskin huomaa, mutta kastepisarat paljastavat kudelmat.

En ole ainoa, joka on ahkeroinut.





Nyt vedän vähän henkeä ja sitten ahkerasti sadonkorjuupuuhiin.
Kaunista viikonloppua kaikille!

16.9.2014

Veri pisaroi grillissä

Grillissä on veri tihkunut koko kesän. Kylän puutarhalta ostettu verenpisara on kukkinut erittäin ahkerasti ja grillikausi jatkuu edelleen.

Hajuherneet ovat myös panneet parastaan, olen poiminut kymmeniä kimppuja maljakoihin ja ihana tuoksu leviää kosteassa puutarhassa.

Sain viime vuonna kermesmarjan minitaimen ja nyt se on kukassa. Ehtiiköhän tehdä marjoja tänä syksynä?

Kurpitsat kypsyvät, kohta alan herkutella niillä.

Ehtiiköhän latva-artisokka kukkia tänä syksynä?

Työpuolella riittää kovia kiireitä vielä tämän viikon, sitten ryhdyn ahkerasti korjaamaan satoa.
Voikaa kaikki mitä parhaimmin!

14.9.2014

Joululahja

Kierrellessäni kukkapenkkejä kevätsuunnitelmia pohtien, silmiini osui jotakin odottamatonta. Jouluruusut olivat salaa aloittaneet uuden kukinnan.

Hyvää joulua, totesin ruusuille. Ja kiitos tästä aikaisesta joululahjasta. Jouluruusut toivat niin paljon iloa keväällä, nyt ne ilahduttavat vielä toisen kerran.

Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, Maria!
Kaunista sunnuntaita kaikille!