6.6.2011

Autiotalo

Keskellä metsää on hylätty talo, tai oikeastaan kokonainen maatila. Vuosien aikana sen rakennukset ovat rapistuneet, katot romahtaneet, piha ja pellot kasvaneet umpeen. Jotkin perennat jaksavat vielä kukkia viidakossa.

Aitat ja vajat ovat täynnä aarteita, jotka hiljalleen maatuvat. Talonpoikaisia huonekaluja, vanhoja astioita ja työkaluja joiden elämä päättyy tänne. Talolla on tarina, eikä se ole kovin onnellinen.

Joskus tämä kaikki on ollut uutta. Elämä on ollut toiveikasta ja touhukasta. Sitten hiljaisuus, unohdus - pitkä uni.
Lähettänyt Cheri klo 07:00
Tunnisteet: ,

4 kommenttia:

  1. Unknown6.6.2011 klo 9.47.00

    Tuntuu tosi surulliselta kun vanhat talot annetaan rapistua ja lahota noin. Kauniisti kirjoitit, kunnianosoituksena vanhalle talolle.

    VastaaPoista
  2. Cheri6.6.2011 klo 18.15.00

    Tuija, minulle tulee aina surullinen olo kun käyn tuolla. Ei rakennukset eivätkä puutarhat pärjää ilman huolenpitoa.

    VastaaPoista
  3. vilukissi7.6.2011 klo 6.50.00

    Joskus kanssa pysähdyn vastaavan edessä miettimään tarinaa hylätyille taloille, huoneille, portaille...miksi kummassa kukaan ei myynyt aikoinaan, antanut hyviin käsiin? Mikä on tarinansa?

    Kerään kanssa noita...hitsit, mitä ne nyt ovat...suppiloita, no, niitä joiden läpi on hyvä kaataa nestettä..heh

    Hiiriperhekin...hyvin säilytit hermosi!

    VastaaPoista
  4. Cheri7.6.2011 klo 8.31.00

    vilukissi, tila päätyi aikoinaan valtion omistukseen. Päästäkseen huolehtimasta paikasta virkamiehet julistivat sen luonnonsuojelualueeksi. Siitä alkoi unohdus ja rappio.

    Suppiloita pitää olla, että nesteet menevät oikeaan paikkaan. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)