Lauantaina ystäväni hiihti luokseni kahville järven toiselta puolelta. Latu loppui kesken ja hän joutui sivakoimaan umpihangessa loppumatkan. Sain punaposkisen vieraan, joka kaivoi repustaan tuliaisiksi suloisen helmililjan. Otin ryynirieskan uunista ja nautimme sitä munavoin, tattivoin ja muiden herkkujen kanssa. Jälkiruokana oli vadelma-mustikkarahkaa.
Illalla hän liukui pellon yli jäälle ja pian sain iloisen tekstarin; latukone oli käynyt ajamassa reitin selväksi.
Sunnuntaina päätin lumisateesta huolimatta lähteä kokeilemaan uutta latua. Kukaan ei ollut ehtinyt ennen minua ja ladulla
oli tietysti lunta. Iloisen alkumatkan jälkeen lumi alkoi paakkuuntua suksen
pohjiin ja eteneminen kävi raskaaksi. Jouduin pysähtymään ja raapimaan
lumiköntit irti. Matka jatkui suht' sujuvasti, mutta ongelma oli
taas pian edessä. Sinnikkäästi puhdistin aina välillä suksia. Sitten yhden pysähdyksen aikana lumi
jäätyi siteeseen niin, etten saanut enää kiinnitettyä toista suksea
jalkaan. Olin järven toisella puolella, kaukana kotoa, ilman
isää ja äitiä itku kurkussa, suksi kädessä.
Luulin hiihteleväni yksin järvellä, mutta pian lumisateesta sivakoi paikalle mies. Hän pysähtyi auttamaan ja sain suksen kiinnitettyä. Latujen prinssillä oli ollut myös vaikeuksia takertuvan lumen kanssa. Hän kehotti seuraamaan läheiselle uimarannan parkkipaikalle sieltä löytyisivät suksenhuoltovälineet. Auton luona hän tarjosi minulle lämmintä urheilujuomaa ja kiillotti suksieni pohjat. En tiedä kuuluiko hänen alkuperäiseen suunnitelmaansa kiertää latu vielä toiseen kertaan, mutta hän lähti kuitenkin hiihtämään edelläni, joten minun oli helpompi edetä. Pian hän katosi lumisateeseen ja minä sivakoin uutterasti kohti kotia. Vaikeuksia oli, mutta silti eteneminen sujui paremmin kuin eräältä MM-kisahiihtäjältä. Jouduin putsaamaan suksien pohjia muutamankin kerran ja olin niin poikki, että piti huilata välillä. Ei ole helppoa hiihtää jarru päällä. Kotona pulahdin kuumaan kylpyyn.
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan Autuasta oloa, Birgitta ja HLKorkeamäki!
Mukavaa viikkoa ja alkavaa maaliskuuta kaikille!
7 tuntia sitten
Ihanaa kun sait noin ritarillista yllätysapua :)Kuuma kylpy on näin talvella monen päivän pelastus!
VastaaPoistaLatiritarillisuus kunniaan! Vaikka hiihtäessä tuli hiki, iski koriinpalattua syväkylmyys. Mutta kuuma kylpy pelasti, se rentoutti mielen ja lihakset.
PoistaSiis vau mikä onni sinua kohtasikaan. Aina kannattaa auttaa, sillä koskaan ei tiedä milloin itse on avun tarpeessa:D.
VastaaPoistaIhmeellinen avuntuoja autiolla jäällä. Totta, aina kannattaa auttaa ja olla ystävällinen, se tulee takaisin.
PoistaSattuipa kohdallesi ihania ihmisiä: ystävä ja avulias mies!
VastaaPoistaViikonloppu oli täynnä ystävällisyyttä. Plussan puolelle jäin vaikka hiihtoretki olikin pieni katastrofi.
PoistaVau! Ihana kertomus hiihtoreissustasi! Vierailukin vaikutti virkistävältä ja ihanat tarjottavatkin järjestit!
VastaaPoistaKanssahiihtäjän ystävällisyys muutti ikävän hiihtokokemuksen iloiseksi tapahtumaksi. Lämmin rieska, jonka päällä voi sulaa on vastustamaton herkku.
PoistaVoi, mikä hiihtoretki sinulla on ollut! Onneksi pelastava enkeli saapui, kun olit yksin kaukana kotoa, ilman isää ja äitiä. :(
VastaaPoistaKyllä niitä isää ja äitiä tulee elämän varrella monta kertaa ikävä ja tarve, vaikka olisi kuinka iso tyttö.
Mulle on ehkä tullut hiihdosta juuri tuollaisten kokemusten takia ikäviä muistoja. En vieläkään hiihdä kouluvuosien jälkeen. Hiihdosta tulee aina mieleen itku ja verenmaku, hiki, kylmä ja yksinäisyys. Olin surkea hiihtäjä ja välineetkin olivat varmasti surkeat. Muistan kerrankin hiihtopäivänä, kun laskin yksin puuta päin metsässä. Kaikki nopeat olivat menneet edeltä ja yksin yritin koota itseäni metsässä. Kun menin sitten mehupaikalle, opettajatkin olivat lähteneet jo paikalta. Hiihtelin sitten taas yksin itku kurkussa kotiin päin. Nykyään opettajien tarvitsee varmasti paremmin laskea oppilaat, ettei kukaan jää metsään makaamaan.
Ehkä minun tarttisi unohtaa jo menneet ja käydä vähän hiihtelemässä vaikka järvenjäällä, niin saisin mukaviakin kokemuksia.
Helmililjoista minulla sen sijaan ei ole kuin mukavia muistoja. <3
Kouluhiihtokokemukset ovat pilanneet monen tuttuni hiihtoinnon. Itsellänikin komuksia noista "verenmaku suussa" kilpahiihdoista, mutta onneksi enemmän kivoja muistoja kymmenien kilometrien hiihtolekeistä ystävän kanssa. Sain kymmenvuotiaana uudet monot, joissa oli reilusti kasvuvaraa. Ensimmäiset vuodet täälläkin hiihtelin niillä monoilla ja ne olivat edelleen liian suuret :) En siis täyttänyt kasvutoiveita. Rauhallinen hiihtely jäällä on nautinnollista.
PoistaKauniisti kerrottu, vaikka olikin haasteita. Loppu hyvin kaikki hyvin. :)
VastaaPoistaOnnenkantamoinen muutti kurjan retken kivaksi muistoksi.
PoistaTuollaisia muistoja on kouluaikojen hiihdoista paljon..., eikä ritaria tullut.
VastaaPoistaKerran koulun hiihtopäivänä sukseni jotenkin vinksahti niin, että side irtosi ruuveineen suksesta ja nilkka tietysti nyrjähti. Poikien jumppamaikka otti minut reppuselkään ja hiihti tienvarteen, mistä pääsin autolla kotiin. Eli ritari oli silloinkin paikalla :)
PoistaNo jopas oli reissu! Onneksi löytyi prissi uljas, joka autoi pulaan joutunutta...:)
VastaaPoistaHiihtohalut karisivat joksikin aikaa ja nyt näyttävät ladutkin jo katoavan. Lähden kyllä vieläkin sivakoimaan jos sää sallii.
PoistaSulla on elämän pullat hyvin uunissa kun löytyy ritareita 😊 Ja Prinssi 💕
VastaaPoistaRitareita ja prinssejä ei voi olla liikaa naisen elämässä :)
PoistaHuh! Vihaan hiihtoa kolulukokemuksien vuoksi niinkuin Riinakin.
VastaaPoistaMutta voin kuvitella kuinka mukavaa se on kun suksi luistaa ja aurinko hymyilee järven pinnalla hohtaen lumitimantteina.
Tuli ihan tuskan hiki jo siitä, kun kerroit ystäväsi hiihdosta järven yli. Ja oma hiihtosi...Oi onneksi on ritareita 💝
Koulukomukset ovat riistäneet monelta hiihdon ilon. Kun voi sivakoida omaan tahtiin ilman mitään paineita, voi oikeasti nauttia hienosta talvilajista. Ystäväni lähti reippaasti hiihtäen takaisin, vaikka ehdotin autokyytiä :) Onneksi latu oli ehditty avata.
PoistaTodellinen latujen ritari! Hienoa toimintaa tuommoinen.
VastaaPoistaPakko kertoa tämä tarina kun niin paljon puhutaan laturaivosta. Laturitarius ei taida päästä muualla otsikoihin.
PoistaKiva tarina!
VastaaPoistaJa ihanat helmililjat!
Hyvää tiistaita!
Kiitos, Sari!
PoistaSe oli oikein kunnon urheilusuoritus! Onneksi löytyi tuollainen latujen herrasmies auttamaan:)
VastaaPoistaAuttamisesta tuli hyvä mieli vaikka matka jatkuikin takkuisena. Vaikka olen normioloissa hiihtänyt ladun monen monta kertaa ilman vaikeuksia, niin nyt meni kyllä kaikki voimat.
PoistaMukava kohtaaminen. Kuin sadusta, varsinkin, kun prinssi katosi uutiseen maisemaan.
VastaaPoistaKoulussa hiihtäminen oli aika myrkkyä, mutta vapaa-ajalla hiihdimme kavereiden kanssa paljonkin. Vaikka aikuisenakin on tullut paljon hiihdettyä, sitä samaa tunnelmaa en ole enää tavoittanut. Sitä valkoista, pakkasessa hohtavaa hankea, taukoja ison kuusen kupeessa ja hiljaisuutta, vain suksien suhina ladulla.
Hiihdin kouluaikana myös kilpaa. Kaverini oli lahjakas urheilija ja yritin pysyä mukana :) Kivointa oli kun tehtiin yhdessä koko päivän kestäviä rentoja hiihtoretkiä. Aika vähän taisi tulla hiihdettyä kun muutin Helsinkiin opiskelemaan. Hiihtotaito ei kuitenkaan unohtunut.
PoistaTeillä varmasti oli mukavaa, ihania herkkujen kera kun ystäväsi kävi vierailulla! Mukavaa että latu oli avattu!
VastaaPoistaOlipa kaunis tapaaminen Sinulla latujen prinssin kanssa, lähes enkelinä hän sattui matkasi varrelle, teki hiihdosta varmasti mukavemman!
Tykkään hiihtää, mutta lunta ei oikein meilläpäin ole, luistelukin olisi mukavaa mutta tuonne pikkupoikien sekaan kaukalolle en ole tohtinut mennä, olenkin sitten kulkenut metsässä sauvojen kanssa eläinten jälkiä tarkkaillen, mukavaa sekin!
Olikohan latuprinssi sittenkin enkeli kun ilmestyi lumisateesta ja sinne myös katosi :) Ehkä nykyajan enkelit autoilevat. Olen harkinnut hankkia sellaiset retkiluisteluterät, jotka voi kiinnittää tavallisiin luistimiin. Tänä talvena on järvellä ollut hyviä jääkelejäkin, mutta tavallisilla luistimilla liikkuminen siellä on hiukka hankalaa. Meillä on ollut hyvä lumitilanne tänä talvena, metsässä ei tosin ole pystynyt hiihtämään, mutta jäällä se sujuu hyvin jos on latu :)
PoistaIhania arjen enkeleitä. ♥
VastaaPoistaMinua ei vaan saisi suksille mistään hinnasta. Koskaan en ole oppinut kunnolla hiihtämään. Niin elävässä muistissa ala-asteen liikuntatunnit jolloin kaikki menivät jollekin ihmeen maastoreitille ja minä kiersin sen 2 tuntia yksin pellolla ympyrää ja katselin kelloa että koska pääsee pois.
Kaikki meistä voisivat joskus olla arjen enkeleitä.
PoistaOnkohan koululiikunnassa jotain pielessä kun niin monella on lannistavia muistoja siitä. Useimmat kuitenkin tykkäävät liikkua luonnossa, onneksi siihen on monia mahdollisuuksia.
Minä pidän tosi paljon hiihtämisestä ja kansakouluun kuljimme aina talvisin hiihtäen.Minulla on kouluajoilta vain mukavia muistoja hiihtämisestä, myöskin kilpahiihdosta.
VastaaPoistaOli se kyllä väärtin teko tuon latuprinssin ilmestyminen juuri silloin kun apua tarvitsit.
Lapinhiihtovaelluksien muistoihin kuuluu myös ne kurjat ja hurjatkin hetket kun suksen pohjat jäätyivät lumi-ja räntäsateessa ja puukolla piti jäitä suksen pohjasta rapsutella. Pala kynttilää oli aina taskussa ja sillä sai suojasäällä jonkin verran suksiin luistoa.
Nyt näyttää siltä, että ainakin nämä lumet ovat olleet ja menneet.
Tuollaisen rankan reissun jälkeen lämmin kylpy tekee tosi hyvää ja olo on varmasti ruhtinallinen loppuviimeksi mukavan hiihtoretken jälkeen.
Minullakin on ihan mukavia hiihtomuistoja, siksi kai innokkaasti hiihtelen edelleen. Täst'edes minullakin on aina jokin apuväline mukana kun lähden hiihtolenkille. Vaikka se kynttilänpätkä :) Lapin hiihtovaellukset ovat ihan oma lukunsa, ei voi oikein verratakaan sunnuntaihiihtoon tasaisella järvellä. Lämmin kylpy on tehokasta hoitoa itsensä loppuun hiihdon jälkeen. Tämän talven lumet ovat katoamassa ja saavat minun puolestani mennäkin. Tulkoon kevät!
PoistaLatujenritari!
VastaaPoistaRitarillisuus ei ole kadonnut laduiltakaan.
PoistaTuohon kokemukseen jotenkin kiteytyy mielikuvani hiihtämisestä: aina on huono luisto, eteenpäin ei pääse, itku lähellä. No, ehkä tulevat liikaa omat kouluajan muistot mieleen, mutta hirveästi ei ole tullut hiihdettyä sen jälkeen, etupäässä siksi kun ei ole suksiakaan tullut hankittua. Onhan se hiihtäminen varmaan mukavimmillaan aika hauskaa puuhaa.
VastaaPoistaHiihtely ilman paineita kauniissa talvisäässä on suuri nautinto. Jos aina olisi viimekertaisen laisia vaikeuksia, en totisesti nousisi suksille :) Olen täällä asuessani opettanut muutamaa ulkomaalaista hiihtämään ja ajattelin, että tasaisella jäällä homma sujuu hyvin. Mutta ihmiselle, joka ei ole koskaan hiihtänyt, laji on uskomattoman vaikea, pelkästään pystyssä pysyminen vaatii harjoittelua. Siinä mielessä me kaikki olemme mestareita :)
PoistaVoi miten ihana prinssi:) Kyllä on raskasta jos ei ole pitoa mutta ehkä vielä raskaampaa kun paakkuuntuu pohjiin. Väsyhän siinä tulee. vanha konsti on kynttilänpätkä mukana, ja ollut myös pitopurkki taskun pohjalla vaikka lenkkini ovat ihan mitättömiä, tänä talvena varsinkin.
VastaaPoistaLuulen, että latuprinssillekin tuli hyvä mieli kun sai auttaa kiitollista neitoa pulassa. Nyt taisi olla ongelmana se, että olin noin viikko aiemmin laittanut yleisluistoa suksenpohjiin. Lumi takertui siihen siellä missä ei sukselle tule paljon painoa. Tulevaisuudessa olen fiksumpi ja otan sen kynttilänpätkän taskuun :)
PoistaHieno juttu, että ritareita vielä löytyy:)
VastaaPoistaKoskaan ei tiedä milloin ritari ilmestyy lumisateesta :)
PoistaIhana postaus, vaikka jouduitkin pahaan pulaan. Mahtavaa että vielä löytyy auttavaisia ja ystävällisiä ihmisiä. Kuuma kylpy kuulostaa luksukselta.
VastaaPoistaKuuma kylpy on hyvä lääke moneen vaivaan :)
PoistaHauskaa että tuollaisia prinssejä vielä löytyy ;)
VastaaPoistaOn hienoa, että toisten apuun voi luottaa.
PoistaOllappas sulla ihana päivä!! Kaikkea sitä sattuukin ja loistavaa että vielä lähimmäisen auttaminen on sytämmen asiana :) Mukavaa viikonloppua!!!
VastaaPoistaKiitos, Birgit! Kurjakin retki voi muuttua ihanaksi mukavien kanssakulkijoiden ansiosta.
Poista