Isohirvenjuuren kukat ovat erityisesti perhosten suosiossa, mutta myös kimalaiset ovat niihin mieltyneet. Kukissa on usein ruuhkaa.
Tarhavärimintuissa on jatkuva aherrus käynnissä.
Kasvimaan keskellä on iso kaistale harmaaminttua vai onkohan tuo omenaminttua. Se on siinä ihan pörriäisiä varten. Kasvuston keskellä kulkee polku ja kun aurinkoisena päivänä kuljen siitä on kuin astuisi kosken kuohuihin kun hyönteislauma lehahtaa kohisten lentoon.Kurkkuyrtit ovat riehaantuneet kasvimaalla ja ne houkuttelevat medenkerääjiä. Kun karsin niitä aimo pinon kävi karsintapinossakin melkoinen kuhina vielä monta päivää.
Pallo-ohdakkeet ovat herkkulistalla väristä välittämättä, tässä valko-pallo-ohdake.
Ei ole kimalainen, mutta tälläinen hyönteisaihio löytyi harmaamintusta.
Viikonloppuna lakkasi vedentulo raanasta. Ikävä yllätys, mutta tuttu putkimies tuli maanantaiaamuna apuun. Porakaivon pumppu oli kuollut. Kun putkimies kapusi tikkailla runsaat kaksi metriä syvään kaivon yläosaan tutkimaan tilannetta kuului kaivosta: Olen täällä käärmeiden kanssa. Jokin siellä pohjalla tosiaan kiemurteli, muttei käärme vaan vaskitsa joka oli päässyt sinne kun olin väliaikaisesti peittänyt kaivon vain pressulla. Pyynnöstäni putkimies nosti, tosin inhoten, vaskitsan minulle. Pääsi raukka vapauteen kolkosta kaivosta.
Huh mikä urakka oli vaihtaa pumppu yli satametriseen kaivoon, mutta tänään vesi virtasi taas hanasta.
Loppuun vielä tunnelmakuva aamuinniltani tänä aamuuna.


















































