Elämää kissaemona

Mörkö

Kissahistoriikki osa 1
Olin siis nähnyt mustavalkoisen kissan luikahtavan kissanluukusta yläaittaan. Juhannuksen jälkeen aloin miettiä kissa-asiaa. Menin katsomaan olisiko aitassa kissanpentuja ja nurkassa paljaalla lattialla näinkin neljä pientä mustaa nyyttiä. Ajattelin etten puutu asiaan mitenkään, suljin oven ja menin pois.
Näin emokissan päivittäin kun se metsästi ravintoa pellon pientareella tai puutarhassa. Oli helteinen kesä ja joskus näin kissan heittäytyvän uupuneena marjapensaan juurelle lepäämään. Laitoin sille vesikupin aitan lähelle. Tuskin kissa järven rannalla kuolee janoon, mutta ajattelin että on hyvä olla raikasta vettä lähellä.
 
En  tiennyt kissoista paljonkaan, mutta katsoin netistä, että kissaemo tarvitsee imettäessään runsaasti ravintoa. Niinpä aloin ruokkia emoa säännöllisesti. Se oli arka eikä tullut kupille jos olin lähistöllä, mutta ruoka otettiin ilolla vastaan. Huono juttu oli se, että olin heinäkuun alussa lähdössä kolmeksi viikoksi Britanniaan, eikä aloitettua ruokintaa voinut lopettaa. Naapurin isäntä lupasi käydä ruokkimassa kissaa poissaollessani. Ostin patterin kissanruokaa kellariin,
ei tarvitsisi kuin tarjoilla ateriat.

Nero ja Mörkö

Kun palasin olivat sekä emo, että pennut kadonneet.
Valmista tuli, ajattelin.

Mutta seuraavana päivänä kykkiessäni kukkapenkissä minua lähestyi kolme nyrkinkokoista kissanpentua surkeasti äännellen. Nero siinä johdatteli sisaruksiaan hakemaan apua. Hain oitis ruokapurkin ja tarjoilin aterian pelokkaille ja vapiseville pennuille. Syötyään pennut suuntasivat tallin alle, siellä ne ilmeisesti olivat lymyilleet eivätkä sittemmin poistuneetkaan tallin luota.

Pimu sittemmin Svante

Tarkkailin tilannetta, mutta emoa ei näkynyt. Yksi pentu ja emo olivat kadonneet. Ei auttanut muu kuin ryhtyä sijaistamaan kissaemoa. Internetistä tutkin kissanpentujen hoito-ohjeita. Olisipa silloin ollut ihania kissablogeja, joista olisi saanut vertaistukea. Onneksi tunsin, joitakin kissanomistajia, joilta saatoin kysellä neuvoja.
Pennut olivat erittäin arkoja, lähelle ei saanut mennä, koskettamisesta puhumattakaan. Äkillinen liike sai ne säntäämään tallin alle. Täällä maalla ei voinut jättää ruokaa näkyville, se olisi houkutellut saalistajia paikalle ja ollut uhka pennuille. Kärsivällisesti odottelin kauempana kun kupit tyhjenivät ja korjasin sitten ruoka-astiat pois.

Nero, Mörkö, Svante

Vähitellen pennut tulivat rohkeammiksi ja sain katsella muutaman metrin päässä niiden ruokailua.
Niille piti tietysti antaa nimet: Nero, koska hän oli rohkein, neuvokkain ja ymmärsi pelastaa itsensä ja sisaruksensa. Ilmiselvä pomo tässä porukassa. Nero tarkoittaa myös mustaa ja eräs hallitsijakin on nimetty noin. Mörkö, koska hän oli kaikkein arin ja katseli minua usein epäluuloisesti altakulmain (myöhemmin kävi ilmi, että hän oli tyttö ja muut poikia). Väritykseltään Neron kaksoisolento, mutta erotin heidät kuitenkin toisistaan. Pimu, koska hän oli pienin ja hyvin sievistelevä, ajattelin, että hän on porukan tyttö. Karuista oloista huolimatta valkoiset sukat olivat aina putipuhtaat (myöhemmin selvisi, että hän on poika ja uudeksi nimeksi tuli Svante).

Svante

Huomenna julkistetaan kirja-arvonnan voittaja,
sen jälkeen jatkuu kissahistoriikki.