Kissaäidin velvollisuuksia

Kissahistoriikki osa 2
Sijaisemona minulla oli muitakin velvollisuuksia kuin ruokinta. Piti opettaa pyydystämistä, askartelin monenlaisia leluja.

Nero ja Mörkö

Motorista kehitystä varten rakensin temppuratoja.

Svante ja Nero

Puuhun kiipeämisen ja varsinkin alastulon taitoa harjoiteltiin ja siitä onkin ollut paljon hyötyä ainakin Nerolle. Piti myös pelotella pois haukat ja muut saalistajat, jotka vaanivat pienokaisia. Elämäni pyöri kissojen ympärillä.

Ensimmäisenä Nero, keskellä Mörkö ja taustalla Svante

Ruoka-ajan lähestyessä pennut ryhmittyivät odottamaan minua. Pentujen neuvokkuus oli ihailtavaa. Kun kerran jouduin lähtemään koko päiväksi pois kotoa, laitoin kuppiin tallin alle pentujen kuivamuonaa. Ajattelin, että se ei ole yhtä suuri houkutus vieraille eläimille kuin märkäruoka, eikä tallin alle kovin iso elukka mahtuisikaan. Pennut kuitenkin pelasivat varman päälle; ne olivat peittäneet kupin ruokineen maa-aineksella.

Svante, Nero ja edessä Mörkö

Kolmikko kasvoi ja kehittyi. Ne tulivat vähän rohkeammiksi ja uskalsivat läsnäollessani tulla jo monen metrin päähän tallin seinästä ja pakopaikastaan, mutta koskea niihin ei saanut. Joskus joku vierailulle tullut halusi nähdä poikueen, mutta kissat eivät näyttäytyneet jos läsnä oli muita ihmisiä. Pentujen tapaan ne rakastivat leikkittämistä ja tuntui, että ne odottivat leikkihetkiä yhtä innokkaasti kuin ruokailua.

Tuli syksy, yöt pimenivät ja viilenivät. Huoli pentujen tulevaisuudesta kasvoi. Vaikka olinkin jo kiintynyt pentuihin,
en halunnut itselleni kissaa, saati kolmea. Ajattelin, että lemmikki sitoisi liikaa, yritin etsiä kolmikolle koteja.
Valmensin itseäni henkisesti ja eräänä päivänä nappasin ne kiinni ruokakupilta ja kuljetin sisään. Tai siis kaksi, nerokasta Neroa en onnistunut saamaan kiinni. Tiesin, että liiallisella yrittämisellä pilaisin mahdollisuuteni lopullisesti. Nyt minulla oli kaksi kissaa kylpyammeen alla ja yksi edelleen tallin alla. 

Seuraavana päivänä oli koko kolmikko kuitenkin sisätiloissa. Kaikki lymyilivät kylpyammeen alla. Minulla oli paha olo, vaikka toimenpide oli välttämätön, tuntui, että olin pettänyt pentujen luottamuksen ja vienyt niiden vapauden. Ruoka tarjoiltiin kylpyhuoneeseen ja se tuntui maittavan kuten ennenkin. Koirien siisteyskasvatus on minulle tuttua (kestää tosi kauan) ja olin aivan äimistynyt siitä, että villikissan pennut osasivat välittömästi käyttää hiekkalaatikkoa, yhtään vahinkoa ei sattunut. Parin päivän päästä kissat uskaltautuivat tarkastelemaan ympäristöään. Eikä mennyt kauaakaan kun öisin oli melkoinen biletys käynnissä. Epäileväiset ennustivat, että voin sanoa hyvästi antiikkihuonekaluilleni, kissat hoitaisivat verhoilut uuteen uskoon. Toin sisälle meren rannalta poimimani ajopuun ja neuvokkaat kissat ymmärsivät välittömästi, että se oli tarkoitettu heille raavittavaksi. Pennut eivät aiheuttaneet koskaan mitään vahinkoa. Niillä tuntui olevan ihan hauskaa. 

Viimeinen osa tarinasta seuraavassa postauksessa.