Hämärä alkoi käydä voimille ja päätin kuitenkin kokeilla shoppausterapiaa.
Ostoskierroksen tuloksia:
Pellavamekko, kirjonnalla ja reikäompeleilla.
Tämä sopii vaikka joulujuhlaan, 8,50 €.
Vanha peitto värittämään elämää, 2,50 €.
Vanha köyhäinhopeinen kulho, 1,00 €. Tämä oli mielestäni löytö. Tuon vanhan kynttilänjalkaparin löysin aiemmin 6.00 €.
Suuri lintuhäkki, 3,00 €
Lintuja en aio hankkia, mutta minulla on tälle toinen käyttösuunnitelma:
Jouluruusu saa demonstroida, jyrsijä/peurasuoja. Näille on aina käyttöä.
Ajattelin laittaa tämän kellariin sipuliruukkujen päälle. Viime vuonnahan minulta syötiin krookuksen sipulit kuistilta. Kellariin eivät jyrsijät nyt pääse, mutta koskaan ei tiedä milloin joku ovela siimahäntä löytää sinne tiensä.
Oikealla oleva vit peppar -purkki nostalgisten maustepurkkien kokoelmaan. 2,50 €.
Kultainen pöllö teepurkki, lakkatyö, 5,00 €.
Lisäksi ostin vielä kaksi kestopuista puutarhatuolia, mutta niistä ei ole kuvaa, 3,00 €.
Sain ostosreissulla kulutettua 25 euroa, ei hullumpaa. Tosin kävin myös puutarhalla ja ostin 10 hyasinttia, 15,00 €, eli tuhlaamisesta voi jo puhua. Hyasintit ovat aivan nuppuisia ja säilyvät sellaisina viileässä vaikka jouluun asti. Yhden kukkivan toin jo sisälle tuoksumaan.
Lämpimästi tervetuloa Autuaaseen oloon, PirjoW!
Stressitöntä joulukuuta kaikille!
















































